tiistai 31. joulukuuta 2013

Mitä vuosi toi tullessaan?

Viime vuosi oli meidän perheelle suurien muutosten aikaa. Myimme vanhan kotimme, mihin Veeti syntyi kolme vuotta sitten. Tai sairaalaanhan se syntyi, mutta kuitenkin. Tammikuussa pääsimme muuttamaan uuteen kotiimme ja aloittamaan sisustusurakkaa, jolle ei ainakaan vielä näy loppua. Helmikuu meni aika lailla järjestäessa tavaroita paikoilleen ja miettien sisustusasioita. Kaikkea tätä vaikeutti valtava pahoinvointi, jonka joulukuinen plussa raskaustestissä sai aikaan.

Jäin myös lomautetuksi ja olin kevään kotona Veetin kanssa. Maaliskuussa vierailtiin Jyväskylän serkuilla kahdestaan Veetin kanssa ja huhtikuussa vietettiin ensimmäinen pääsiäinen uudessa kodissa. Mahakin alkoi jossain vaiheessa kasvaa ja erottua. Ystäväpiirissä oli kolme muuta odottavaa äitiä! Pahoinvointi lakkasi jäätyäni kotiin töistä. Kevät meni myös ikävissä merkeissä ja vaarin luona sairaalavierailuilla. Toukokuussa oli ensimmäiset lämpimät kelit ja mentiin kohti kesää. Toukokuussa rakas vaari nukkui. Kesällä kävin töissä tuurailemassa hetken aikaa ja jäin elokuussa äitiyslomalle. Veeti oppi ajamaan pyörällä ja herkuteltiin jätskillä. Juhlittiin ystävien häitä ja saatiin kaveripiiriin uusia, ihania vauvoja.

Syyskuussa elämä viimeistään muuttui täysin, kun tämä pieni prinsessa muutti taloon. Vietettiin Veetin kolmevuotissynttäreitä ja opeteltiin elämää uudella kokoonpanolla. Lokakuussa oltiin mukana kantokiertueella ja karistin lähes kaikki raskauskilot gfg-ruokavaliolla. Lisäksi kävin elämäni ensimmäisellä ompeluleirillä Alavieskassa. Marraskuussa juhlittiinkin jo ristiäisiä ja alettiin suunnitella joulujuttuja. Ensimmäiset joululahjat olivat jo valmiina. Joulukuussa mietittiin joululahjajuttuja lisää ja Aava täytti kolme kuukautta. Vietettiin joulu ja tänään vietetään vuoden viimeistä päivää Aavan kummien kera täällä meillä. Kakku odottaa vielä koristeita ja palju lämmitystä. Mies tulee vähän aikaisemmin töistä tänään ja jää sitten viikon lomalle. Illaksi ostettiin muutama raketti, että Veeti pääsee isin kanssa ampumaan niitä. Tai ehkä enemmänkin katsomaan. Sitten saunotaan, paljuillaan itkuhälyttimien kera ja syödään hyvin.


Käsityörintamalla on tapahtunut vaikka mitä. Neulominen jäi tänä vuonna vähemmälle ja ompelukoneet vetivät selvästi pidemmän korren. Jotain neule- ja virkkausjuttujakin kuitenkin valmistui.
Uusin huimasti vuoden aikana kasvaneen Veetin vaatevarastoa perusvaatteilla.

Ylitin omat mukavuusrajani ja aloin ommella vaatteita myös itselleni ja vieläpä siinä onnistuen.

Lisäksi ompelin suuren pinon suloisia vauvanvaatteita ihanan pirteissä tyttöväreissä!


Paljon ehti tapahtua ja paljon ehdittiin tehdä vuoden aikana. Toivottavasti ensi vuodesta tulee myös hyvä! Tämän koosteen myötä toivotan kaikille lukijoille hyvää uutta vuotta! Muistakaa olla varovaisia rakettien kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti