torstai 24. kesäkuuta 2021

Kiilopään huiputus lasten kanssa

Näin kesäloman kynnyksellä on hyvä palata viime vuoden kesälomaan, koska olen näemmä unohtanut kertoa teille meidän Kiilopään valloituksesta! Kesälomareissumme ensimmäinen kohde Pyhä-Nattaset oli niin vaikuttava kokemus, että valitettavasti muut huiputukset jäivät kakkoseksi tuolle meidän lempparikohteelle. Mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että ne olisivat olleet jotenkin pliisuja tai muuta. Eivät vain ihan niin vaikuttavia kuin Nattaset. Toinen kesäloman huiputus oli Kiilopää ja samalla korkattiin ensimmäistä kertaa myös Urho Kekkosen kansallispuisto. Kiilopäällekin piti mennä autolla, jos halusi nousta sinne vain tuon vajaan kahden kilometrin matkan. Tuoltahan kyllä lähtee sitten pidempiäkin vaellusreittejä, joiden varrelle Kiilopää jää.

kiilopää lasten kanssa

Liikenteessä oltiin jo aamusella, joten parkkipaikalla oli reilusti vielä tilaa. Palatessa tilanne olikin toinen kun parkkis oli aivan täynnä! Toki kaikki eivät olleet Kiilopäällä vaan esim maastopyöräilemässä. Kiilopää on helppo kohde lasten kanssa siinä mielessä, että huipulle asti menee hyvin selkeä polku. Välillä on portaita ja lopun matkaa polkua, jolla pienenkin lapsen on helppo kävellä. Ei tarvinnut kiipeillä kivenlohkareilla, kuten Nattasilla!

kiilopää lasten kanssa

kiilopää lasten kanssa

Huipulla oli karuhkon kivikkoista ja ihmisiä ihan sopivasti meidän lisäksi. Porukka vaihtui koko ajan, joten ruuhkaa ei päässyt muodostumaan. Monet kävivät vain ihailemassa maisemia ja lähtivät takaisin. Me viivyttiin kauemmin, sillä tehtiin päiväruokakin laella.

kiilopää lasten kanssa

kiilopää lasten kanssa

kiilopää lasten kanssa

Se on jännä, miten luonnossa maistuu kaikki ruoka aina niin hyvälle! Nytkin oli mukana niin gourmeeta, että! Siis kaupan purkkinuudeleita ja pastaa ja lapsetkin vetivät kuin viimeistä päivää. Tosin nuo kyllä tykkäävät muutenkin nuudeleista. Veetikin varmaan eläisi pelkillä nuudeleilla jos sais :)

kiilopää lasten kanssa

kiilopää lasten kanssa


Viia istuskeli pitkään erillään, omalla kivellä syöden täydessä hiljaisuudessa niin päin, että näki kauniin karut maisemat pitkälle horisonttiin. Liekö nautti noista niin erilaisista näkymistä, mitä kotona näkyy. Enkä kyllä ihmettele yhtään, onhan ne maisemat noilla korkeuksilla aivan upeat.

kiilopää lasten kanssa

Joku on joskus keksinyt loistavan iskulauseen,kun on penkkiä tuohon pystytetty. Ulkona. Perillä. Jotenkin tuo lause kolahti. Koska luonnossa monesti kokee olevansa perillä ja siellä voi rauhoittua, eikä ole kiire yhtään mihinkään. Ja mihinpä sitä olisikaan, kerta on jo perillä.

kiilopää lasten kanssa

Kiilopään toisella puolella (siellä ei polun puolella) on alempana rinteessä tuollainen pieni tunturilampi, jota käytiin ihailemassa. Jotenkin on niin hassua, että tunturin rinteellä on lampi. Mutta eihän se rinteen seinämä jatkuvasti ole vino, joten lampien kertyminen on näin ihan mahdollista.

kiilopää lasten kanssa

kiilopää lasten kanssa

kiilopää lasten kanssa

Viia halusi käydä kahlaamassa ja annettiin lupa kun tiedettiin, että ei se siellä kauaa viihdy, kun vesi on todennäköisesti jäätävää. Ja niinhän se oli. Eniten pelotti, että Viia vetää lipat tuonne kylmään veteen ja sitten joutuu kävelemään pois Kiilopäältä läpimärissä vaatteissa. Näin ei onneksi käynyt vaan säilyttiin kaikki ihan kuivina!

kiilopää lasten kanssa

kiilopää lasten kanssa

Vaikuttava paikka tuo Kiilopääkin omalla, karulla tavallaan kuten moni muukin lapin kohde. Ehkä on jopa hieman huvittavaa, että tuollainen karuus näyttäytyy monen silmissä niin kauniina. Kun se kaunis voisi olla paljon paremmin joku kukkaloistossa kylpevä puutarha tai hienolla arkkitehtuurilla säväyttävä kaupunki. Harvemmin ehkä muuten karu ja kaunis yhdistetään samaan muualla kuin minun omassa päässä...

kiilopää lasten kanssa

Kiilopää lasten kanssa oli kuitenkin hieno kokemus ja taas yksi muisto sinne muistojen reppuun lisättäväksi. Unelma olisi päästä korkeammalle lappiin ihastelemaan vielä niitä kunnon tuntureita ja maisemia! Tahtoo vaan aina kesälomalla loppua aika kesken kun ei voida yleensä pitää montaa viikkoa miehen kanssa yhtä aikaa lomaa, koska muuten lapset joutuisivat olemaan niin pitkän aikaa yksin kotona. Siis koululaisia tarkoitan ja samalla on voitu mahdollistaa hoidossa kävijällekin pidempi kesäloma kun on jaksotettu lomaa niin, että se kestää kuusi viikkoa. 

kiilopää lasten kanssa


Mitkä on teidän lempparikohteet Lapissa?

torstai 10. kesäkuuta 2021

Valmiita pintoja raksalla

On tullut päivitettyä rakennusprojektin edistymistä enemmän tuonne Instan puolelle, mutta laitetaanpas tännekin nyt väliaikatietoa meidän raksalta. Pintoja alettiin tehdä jo huhtikuussa, mutta maalauksen jälkeen rakennusmiehet siirtyivät toiseen kohteeseen ja meidän raksalla odoteltiin lattiavalujen kuivumista. Nyt lattia on vihdoin kuiva ja sisällä on päästy jatkamaan pintojen laittoa. Myös kattopaneelit on paikoillaan ja sähkötöitäkin on tehty eteenpäin.


On ollut kiva nähdä, miltä meidän valitsemat tehostemaalit ovat näyttäneet livenä seinissä. Kaikki valinnat oli oikein kivoja ja sellaisia mitä oltiin ajateltukin! Tämä tumma harmaa Tikkurilan basaltti on meidän omassa makuuhuoneessa ja kuva on ajalta ennen lattian ja katon asennusta. Nyt molemmat ovat jo paikoillaan.


Työhuoneeseen valittiin tuollainen hieman petrooli sävy. Se on Tikkurilan värikartan sävy N491 eli hyvin saman tyylinen kuin Tikkurilan petrooli, mutta hieman vaaleampi ja ehkä enemmän siniseen taittava.

Olohuoneessa tv-seinä tuli tummemmalla harmaalla, tämän sävyä en yhtäkkiä muista, mutta pitää kaivaa se ja päivittää tänne. Tämäkin oli sellainen rehellinen harmaa, joka ei taita esimerkiksi beigeen yhtään. Yleisvärinähän meillä on koko talossa pääsääntöisesti Tikkurilan harmaa. Ainoastan tyttöjen huoneissa on Tikkurilan valkoinen tehosteiden kaverina.


Olohuoneesee on asennettu myös takka ja nyt siinä on jo piippukin paikoillaan.  Kuva vaan on vanha. Takka on Linnatulen Piccolo, joka on sekä kiertoilmatakka että varaava takka. Pitää laittaa parempia kuvia jossain välissä, kun muistaa niitä raksalla käydessä ottaa!


Joitain viikkoja sitten saatiin makuuhuoneisiin myös vinyylit paikoilleen. Meille valikoitui vinyylilankku sen korkkia paremman vedenkestävyyden vuoksi. Tarkalleen lattia on Lamellan Clix 33 värissä Satin white oak. Tuo on sellainen melko viileän vaalea sävy, jossa on kuitenkin ihan hipaus lämpöä ja on livenä juuri sellainen kuin kuvittelinkin! Kulutusluokan 33 luulisi kestävän lapsiperheen elämää. Eikös tuo ole jo julkisen tilan kulutusluokka?




Myös meidän makuuhuoneen Dyynipaneeli on laitettu seinälle ja se on kyllä todella kaunis! Sopii niin hyvin yhteen tuon tumman harmaan seinän kanssa. Tältä näyttää meidän kodin pinnat tällä hetkellä. Kattolistat uupuvat ja niiden kanssa iskikin jo pieni kriisi, koska meidän valitsemaa listaa ei tahdo saada. Sitä ei ole ollut vissiin täällä saatavilla ollenkaan useampaan kuukauteen ja nyt kesälomien vuoksi sitä ei ole ihan heti tulossakaan. Käyn kuitenkin tsekkaamassa samasta listasta yhden toisen värin, joka voisi sopia yhteen meidän kattoon. Muotoa en halua vaihtaa, koska ollaan valitettu yksinkertainen varjolista, joka on suorakaiteen mallinen eikä sellainen kovera kuten yleensä. Jos väri ei natsaa niin sitten vaikka muutetaan ilman listoja!