keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Vauvalahjan toinen osa viime viikon tunnelmia

Sain tänään facebookin kangashamstereiden kautta ruskeaa trikoota, jota täältä ei kangaskaupasta löytynyt sopivan paksuna housuihin. Sain siis ommeltua tuohon vauvalahjabodyyn kaveriksi myös housut. Kaava Ottobren Little houses 1/2012 ja koko 62cm. Lisäsin vyötärölle resorin ja lahkeisiin reilun mittaiset resorit, jotka voi kääntää niin housut eivät heti jää pieneksi. Kiva setti tuli tästä!




Housuissa on siis takana tuollainen tehostekaistale ja kaava on sivusaumaton.


Piti siirtää jo viime perjantaina kuvia puhelimesta tänne sukulaisten iloksi, mutta en osannutkaan niin mies siirsi ne tänään :)





Ylläolevat kuvat ovat varmaan vähän vanhempia ja alla olevat ovat viime perjantailta, kun käytiin Veetin kanssa laskemassa mäkeä ja puistoilemassa. Tässä meidän lähellä on tuommoinen kivan kokoinen mäki, jossa voi käydä laskemassa pulkalla ja sinne pääsee sopivasti kävellen.


Veeti malttoi jopa istua pulkassa sen aikaa, että päästiin mäkeen asti. Kehen lie tullut niin laiska, että piti vetää aina mäki ylös kun herra ei jaksanut itse kävellä... :)


Lumentulokin saisi loppua, tuo käytävä takapihalle on jo niin syvä, että reunat ovat Veetin korkuiset...










perjantai 24. helmikuuta 2012

Sydämellinen pipo

Hurautinpas tänään itselleni sen aikomani pipon tuosta ihanasta sydänkankaasta! Tämmöinen mukava kymmenen minsan ompelus :)


keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Haaste

Sain Tiinun käsin-blogista haasteen, jossa tulee nimetä 4-5 mielenkiintoista blogia, joissa on alle 200 lukijaa. Valintahan on vaikea, sillä paljon ihania blogeja tulee luettua, mutta tässä nyt ne neljä :)

Helmiä&Liljoja Ihana blogi lapsiperheen elämästä ja uudesta vastavalmistuneesta talosta. Ihania kuvia tästä kauniista, minun tyylisestä kodista!

Eriparivillasukka Käsityöblogi, josta olen jo jotain kivoja ideoita omiin töihin saanut.

Lillaphant Yksi uusimmista tuttavuuksista. Taidolla ommeltuja ihania lastenvaatteita ja välistä myös aikuistenkin vaatteita. Ihanan selkeä ulkoasu saa plussaa!

Omatekele Tämä myös uusi löytö. Ompeluksia yllättäen löytyy tästäkin kivasta blogista :)

Haasteen voisin tässä nakata myös muille lukijoille, joilla on oma blogi. Olisi kiva bongailla uusia ja kivoja blogeja, niitä vähemmän tunnettujakin!

Muutama uusi lukija on taas eksynyt remmiin, tervetuloa teillekin!

tiistai 21. helmikuuta 2012

Vauvalahja ja pari pussukkaa

Kaveri toi mulle viime viikonloppuna kylässä ollessaan vähän tyynykankaan jämiä ja halusi niistä pussukan tai pari mikäli kangas riittäisi. Kankaasta sai juuri kaksi pussukkaa, isompi 18cm vetskarilla ja pienempi 15cm vetskarilla. Näyttävät tosin kuvassa jotenkin todella epämääräiseltä, livenä ehkä hieman nätimmän malliset! Tosin vetskarin laitto siististi ei vieläkään oikein ole mun vahvinta osaamista...


Fabriinasta tilaamastani kankaasta syntyi Ottobren 1/12 kaavalla Happy squirrel body koossa 62cm. Pituuden otin seuraavasta koosta, että ei ihan heti jää pieneksi. Tämä onnistui omasta mielestänikin tosi hyvin! Oon tehnyt ehkä kolme bodya ennen tätä enkä oo koskaan saanut kanttauksia noin siistin näköisesti! Tarkoitus olisi tehdä tähän vielä housut, kunhan saan jostain sopivan väristä ruskeaa kangasta. Paikallisissa kangaskaupoissa oli vain semmoista ihan ohkaista lurua :( Että mikäli jollakin löytyisi tuohon sopivaa ruskeaa trikoota/velouria/joustista niin voisin ostaa semmoisen 62cm housujen verran! Ihastuin kankaaseen niin paljon, että taidan tehdä siitä itselle uuden pipon (niiden miljoonan entisen kaveriksi)....


maanantai 20. helmikuuta 2012

Arvonta suoritettu!





Suoritin tänään arvonnan rangom.org:n generaattorilla ja onni potkaisi tällä kertaa Novellaa! Novella voitti sukat kommentillaan: "Kahdella arvalla mukana ihanassa arvonnassa! Sukat voisin ottaa mistä tahansa väristä, mutta ehkä mieluisin olisi jokin ihanan naisellinen väri. Jaksan aina ihastella hurmaavia käsitöitäsi ihanassa blogissasi."

Onnea Novella! Laitatko sähköpostia mulle osoitteeseen nauravanappi@gmail.com niin sovitaan tarkemmin palkintoasioista!   












































sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Lankavarastojen tuhoamista, edelleen....

Meidän olkkarin Ikean Malm-lipasto on pyhitetty mun käsitöille. Tai siis toinen noista lipastoista ja sitten se pieni yöpöytämalli. Nyt alkaa laatikot jo niin pursuileen lankoja, että pitää yrittää aika ajoin päästä niistä eroon, ennen kuin ostelee kamalasti uusia. Itselle ei ole tarveta tehdä juuri mitään, mutta pakkohan noita lankoja on johonkin käyttää :) Ostin vielä tänään kauppareissulla uuden Novitan lehden ja siinäkin oli vaikka kuinka monta kivaa ohjetta...



Samanlainen tupsupipo kuin se itselle tekemä valkoinen. Värinä tuommoinen vähän lappapuuron ja fuksian sekoitus. Ei mitään tietoa mitä tämä lanka on,  mutta ihanan pehmeää se on ihoa vasten. Tein tästä vähän pienemmän, menee varmaan vähän vanhemmalle lapselle ja aikuiselle.



Raitaiset sukat on Novitan seiskaveikkaa, väreinä vaaleanpunainen, kanerva ja harmaa. Näistä tuli kivan väriset, itse tykkään. Koko on 26 ja jalkapohjan pituus on n. 17cm.



Dropsin Fabelista ja toisesta samanvahvuisesta langasta tein tämän vauvanlakin sillä Novitan perusohjeella, jolla olen tehnyt jo melko monta lakkia. Tämä oli koko 60 eli menee varmaan vastasyntyneelle.

Olisiko kellään tarvetta tämmöisille, ovat meillä nyt ylimääräisenä. Mikäli joku näistä kiinnostaa, laita vaikka spostia osoitteeseen nauravanappi@gmail.com niin sovitaan hinnasta :) Puikoilla on tällä hetkellä miesten sinisävyiset raitasukat kokoa n. 42, nekin joutaa uuteen kotiin jos jollain on tarvetta.

Ja arvontahan päättyy tänä yönä puoliltaöin. Eli vielä on jokunen tunti aikaa osallistua!

lauantai 18. helmikuuta 2012

Arvonta päättyy huomenna!

Vielä huominen aikaa osallistua sukkien arvontaan! Arvonnan suoritan maanantaina niin ehtii vielä virallisesti huomenna puoleen yöhön osallistua ;)

Me ollaan täällä Veetin Kiuruveden mummulassa viettämässä viikonloppua ja huomenna laskiasmäen ja kirpputorin kautta kotiin. Flunssa vaivaa mua ja Veetiä, mutta jospa ei kuume nousisi ja pysyttäis siltä osin terveenä. Eipäs muuta, tulin vain muistuttelemaan, että kannattaa vielä osallistua, jos tahtoo varpaiden lämmittäjät itselleen tai vaikka lahjaksi :)

lauantai 11. helmikuuta 2012

Aikuisten pipoja

Ajattelin taas tuhota vähän noita jämälankoja ja tein itselle ja miehelle uudet pipot. Miehen pipo syntyi Veetin virkattujen neuletakkien jämälangoista eli Novitan Kelosta. Syntyi Voide of Finlandin aikana, eli melko nopea virkata :) Lipan virkkasin numeroa liian suurella koukulla, koska pienempi oli hukassa. Pienemmällä olisi varmasti tullut vähän  jämäkämpi, tämä vähän lerputtaa.

Lanka: Novita Kelo
Koukku: 7 ja lippaan 5 (en löytänyt omaa nelosen koukkua mistään....)
Kulutus: 100g


 Itselle tein valkoisen tupsupipon joskus kirpparilta ostamastani ihanan pehmeästä langasta. Maksoin siitä muistaakseni 0,4e :) Tämä valmistui myös tosi nopsaan. Tupsu tehty Novitan tupsukehikolla.

Lanka: tuntematon
Puikot: 5,5mm


Koska tuo oma lanka oli mielestäni paksumpaa kuin ohjeessa käytetty Isoveli, tein aloitukseen silmukoita vain 68 ja hyvän kokoinen tuli. Semmoinen sopivan rento. Kyllä kelpaa taas mennä ulkoilemaan, kun on uudet pipot!




perjantai 10. helmikuuta 2012

Möököhuppari 2 ja vaatetestausta

Ihanaa, kun pakkanen on vihdoin laskenut ja päästiin ulos ja vielä hyvän seuran kera. Käytiin pitkästä aikaa pulkalla puistossa ja Veeti jaksoikin kiikkua ja laskea mäkeä kiitettävän kauan. Mummu ja pappa kävivät myös kylässä Veetiä katsomassa ja huomenna tuleekin sitten Veetin kummit yökylään meille.

Postimies oli taas muistanut meitä ja huutiksesta ostettu P.o.P:n windfleece saapui. Sovitettiin sitä sitten päälle, että näkee vähän, meneekö hyvin kesällä päälle. Hihoissa oli ainakin vielä kasvunvaraa hyvinkin samoin muussa takissa. Kokona tässä 92cm. Tätä ajattelin viileämmille kesäilmoille ja hiekkalaatikkoleikkeihin. Takki hylkii vettä ja pitää täysin tuulen, mutta sen pitäisi kuitenkin olla hengittävä. Itselle uusi tuttavuus, joten en sen kummemmin osaa sanoa, että miten toimii käytössä. Ostin mustan, jotta saa väriä sitten monivärisillä pipoilla. Mummu toikin tuliaisiksi tämän kaveriksi jo Kimperin örkkipipon.


 Kuva: miniq.fi


Testattiin myös tuota tiksun välikausihaalaria ja pakko myöntää, että se on melko ISO! Koko 92cm ja lahkeissa on varmaan 15cm ylimääräistä :) Pitää nyt sitten katsoa, että otetaanko vasta syksyllä käyttöön ja ostetaanko kevääksi pienempi koko. Tämä menee Veetille varmasti vielä ensi keväänäkin! Muutoin kyllä aivan ihana! Ostin fb:n kangashamstereista punapohjaista tähtikangasta, jossa siis valkoiset tähdet ja teen siitä tämän kaveriksi trikoopipon.



Kuvassa haalari näyttää vielä ehkä pienemmältä kuin luonnossa, lahkees on varmaan sisälle kääntyneet pusseiksi :)


 Päälle pääsi ensimmäistä kertaa tuo nappilistallinen pallopaita ja se olikin hyvän kokoinen. Veetillä on kuvissa noussut farkut polviin ja alta paistaa Kappahlin raitaleggarit. Näyttää niinkuin farkuissa olisi punaiset resorit ja musta ne alkoi näyttään niin kivoilta, että tekis mieli tehdä Veetille nyt farkut punaisilla resoreilla :)




Leikkiin on päässyt kummisetän ostama Brion junarata.



Viime kesäksi tein Veetille Ruttunutun ohjeella Möököhupparin, josta tuli valitettavasti liian pieni. Niinpä tein kesäksi uuden hupparin Novitan Kelosta. Lankaa meni reilut kolme kerää ja koko n. 86/92cm. 


Napit vielä puuttuu ja mörön mahdolliset kädet. Mörkö tuli niin lähelle etureunaa, että taidan eka laittaa napit ja katsoa sitten, että mahtuuko ne kädet johonkin :)


Pssst... vielä on reilu viikko aikaa osallistua villasukkien arvontaan! Linkki arvontaan sivun oikeassa reunassa.







maanantai 6. helmikuuta 2012

Tähdet tähdet, eli välikausivaatetusta

Sain tänään postista ihanan paketin; Veetin välikausihaalarin, jonka huusin huutiksesta. Haalari siis tuo Ticketin tähtihaalari viime vuodelta, käytetty vain muutamia kertoja ja oli kyllä täysin uuden veroinen. Onneksi hinta ei ollut kuitenkaan ihan uuden veroinen ;) Otin varmuuden vuoksi jo koon 92cm, kun meidän talvihaalari on 86cm ja mietin, että se ei välttämättä menis enää ens syksyyn. Kangas on kuitenkin semmoista, että ei haittaa menoa, vaikka vähän pussittaa.


Pohjakangas on siis tummansininen ja tähdet valkoisia. Tähän pitäisi nyt neuloa/ommella kevääksi jotain pipoja. Kävisikö tähän turkoosi pipo? Entä mikä muu väri? En oikein osaa yhdistää tummansiniseen mitään. Tämä onkin ainut ostos, mitä olen tehnyt välikauteen. Vielä pitäisi siis hommata hanskoja ja niitä pipoja. Viime vuoden Reiman Minitecit on varmaan jo pienet. Vikingin goreilla mennään keväällä niin kauan kuin säät sallii ( tai kengät ei jää pieneksi). Varastossa on myös yhdet koon 23 Reiman varrelliset tennarit, jotka olen ostanut 2e:lla kirpparilta joskus. Jos ovat nyt keväällä isot niin menevät sitten ensi syksynä. Kumpparit pitäisi varmaan myös hommata kesäksi.

Välikausihousut ostin Prismasta 7e:llä, joten takin vielä tarvisi. Hakusessa olisi edelleen Villervallan turkoosi tähtitakki (myös muut värit käy) ja koossa 98cm. Eli jos jollain pyörii tarpeettomana, niin täällä olisi ostaja! Myös P.o.p:n windfleece voisi kiinnostaa. Joko teillä on välikausivaatteita ostettuna?

Ihan tyhmää, että välikausivaatteetkin pitää ostaa jo vuoden vaihteen jälkeen, jos meinaa kaupasta saada. Keväällä kun niitä tarvii, niin mistään ei enää saa. Ainakaan alessa, jotka alkavat vasta kesällä, kun tarve on mennyt jo ohi. Mutta niinhän se menee, että talvivaatteekin pitää ostaa jo kesällä jos meinaa mieleiset saada. Onneksi meillä on se puoli jo hallinnassa ainakin haalarin osalta :)

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Viikonlopun vinkeet

Täällä oli koko viikonlopun pakkasta se -30 tai jopa enemmän, niin jätettiin suosiolla ulkoilu väliin. Yritettiin sitten keksiä muuta tekemistä, jolla voisi purkaa vähän Veetin energiaa täällä sisällä. Palloleikki oli ilmeisen hauska ja siitä riitti iloa pitkäksi aikaa.





Välistä piti tietenkin pysähtyä rauhoittumaan ja katsoa, että mitä ne siellä telkkarissa mainostaa! Uskaltauduttiin myös kirppareille kiertelemään. Ostin pari lehteä ja Veetille ensi talveksi Kavatin vedenpitävät kengät. Nämä on kokoa 24 ja sisämitta näytti olevan 16cm, joten jospa ne menis nyt sitten ainakin alkutalven. Veetin jalka on tällä hetkellä vajaa 13cm, eikä mitään käsitystä, että paljonko se kasvaa vuodessa. Prismassa olisi Vikingin Goret puoleen hintaan ja mietin, että pitäisikö käydä ostaan yhdet 25 koon kengät jemmaan, kun ollaan koettu ne hyviksi kengiksi.


Kengät olivat muuten siistissä kunnossa, mutta kärkiin oli tullut edelliseltä käyttäjältä vähän kulumaa. Pinta oli kulunut ainoastaan tuosta pinnasta vähän, joten jospa ei vaikuttaisi vedenpitävyyteen? Malliltaan näyttivät mielestäni helpommilta pukea jalkaan kuin nuo Vikingit, joten ehkäpä lapsi saa nämä itsekin päälle?


Illalla "lämmitettiin" asuntoa sytyttelemällä kynttilöitä. Oon syksyn aikana ostanut vähitellen noita Iittalan Kivi-lyhtyjä ja laitoin ne tuonne seinällä olevan hyllyn päälle. Joululahjaksi saatiin myös pari mattavalkoista lisää.

Sunnuntaina tehtiin sohvatyynyistä Veetille temppurata :) Tosin ei ollut kovin pitkäaikainen rata, kun hauskinta radassa oli se, että sai itse kantaa noita valtavia tyynyjä paikasta toiseen.





"Hiiop, kyllä se tästä nousee!!"
 

Yksi Veetin lempipuuhista on myös lukea äidin lehtiä ja tietenkin vähän repiä niistä sivuja.


Sain viimeisteltyä muutamia kesken olleita käsitöitä ja kuvattua valmiina olleita. Meillä oli nimittäin viikonloppuna miehen kanssa ruhtinaallisesti omaa aikaa, sillä Veeti on nukkunut ihan älyttömiä määriä. Ilmeisesti sisällä olo väsyttää, vaikka luulisi, että se on ulkoilu joka alkaa nukuttaa :) Veeti nukkui kumpanakin yönä 13,5h ja päikkäreitä 3h kumpanakin päivänä! Tänään heräsi vasta puoli kympiltä!


Palkikkosukat jollain äidin Novitasta kopsaamalla ohjeella. Ihanan helppo malli tehdä, mutta kuitenkin mukavan näköinen sukkana.

Malli: joku Novitan
Lanka: 7-veljestä
Puikot: 3mm


Hauskaa näissä oli myös se, että etupuolen kuvio toistuu myös takana! Lankana perinteinen 7-veljestä. Kyllä nyt tarkenee!

Virkatut sukat
Ohje: Novitan sukkalehti
Lanka: 7-veljestä



Päättelin myös nämä ensimmäiset virkkaamalla tehdyt sukat illalla. Ihan kivat, lankaa meni melkein kerällinen, vaikka varret on näin lyhyet. Tuntuvat myös paksummilta jalassa, joten jospa myös lämmittäisivät enemmän. Taitavat silti olla viimeinen virkattu pari, on se vaan niin paljon tylsempää, enkä saanut kantapäiden kavennuksista oikein nättejä.



Miehellä on ollut käytössä pipo, jonka oon tehnyt sille joskus silloin, kun aloittelin uudelleen tätä neuleharrastusta ja olihan se vähän, no ööh, kökkö. Tai jotain. Tein sitten uuden tällä ravelrystä löytämälläni ohjeella. Linkki ohjeeseen täällä.

Malli: Man thing, linkki ylhäällä
Lanka: 7-veljestä
Puikot: 3,5mm ja 4mm


Kokeilin myös ensimmäisen huovutetun lakin tekoa. Ohje löytyi Ullaneuleesta. Huovutin 30 asteen pikaohjelmalla ohjeesta poiketen ja tuli sopivan kokoinen. Etuosasta tuo päättelyreuna vaan kääntyi huovutuksessa jotenkin tuohon näkyville... Narut tähän pitäisi vielä tehdä niin pysyisi paremmin päässä.

Malli: Miau-hattu Ullaneule
Lanka: Novitan huopanen
Puikot: 6mm
Tein koolla taapero, mutta pituuden otin koosta leikki-ikäinen


Tämmöistä tänä viikonloppuna, nyt vielä sukkakudin käteen ja Gilmoren tytöt pyörimään! Muistakaahan käydä osallistumassa arvontaan!

Blogi 1v ja arvonta!

Vau, huomasin tällä viikolla kalenteriin vilkaistuani, että tää blogi on ollut tänään pystyssä tasan vuoden! Teitä ihanaisia lukijoitakin on jo liittyneenä vajaa viisikymmentä ja tilastot kertovat, että huomattavasti useampi ihminen käy tätä lukemassa. Mitä muuta sitä voi toivoakkaan? Tämä on ollut myös itselle mukava paikka jättää muistoja meidän elämästä ja myös käsitöistä, joita on valmistunut vuoden aikana melko suuri määrä!




Niinpä ajattelin täyden vuoden kunniaksi järjestää toisen arvonnan blogin olemassaolon aikana. Palkintona lupaan neuloa voittajalle sukat. Sukat voi haluta itselleen tai vaikkapa jollekin toiselle lahjaksi. Värin/väritoiveita saa esittää kevään uusista Novitan langoista, rajoituksena joko Nalle tai 7-veljestä lanka. Värivaihtoehdot löytyvät täältä. Pidätän oikeuden valita itse mallin sukkiin.

Säännöt ovat tutut vanhat:

Yhden arvan saat jättämällä kommentin tähän tekstiin.
Kaksi arpaa saat liittymällä/olemalla jo entuudestän lukija.
Kolme arpaa saat linkittämällä arvonnan blogiisi/facebookiin. Ylläolevaa kuvaa voi käyttää linkityksessä.


Muista ilmoittaa kommentissa, monellako arvalla olet mukana ja anonmyymit osallistujat, jättäkää erottuva nimimerkki, jotta osaan jälkeenpäin huudella oikeaa voittajaa!

Mieluusti kuulisin toiveita blogin jatkon suhteen. Antakaa siis risuja ja ruusuja tai molempia ja kiitokset kaikille, jotka olette mukana kulkeneeet!


perjantai 3. helmikuuta 2012

Vauvalahja

Kävin tänään aamupäivällä vierailemassa Veetin kanssa kaverilla, joka sai viime kuussa ihanan pienoisen poikavauvan. Vietiin vauvalahjaksi uudelle tulokkaalle samanlaiset apilahaalarit kuin Veetille tein ja siihen kaveriksi valkoiset junasukat. Haalarissa on varmasti vielä melko paljon kasvunvaraa, kun ei sitä ommellessa ymmärrä, että kuinka pieniä ne vastasyntyneet ovat. Vauvelin isoveljelle hurautin aamulla pipon JNY:n tummansinisestä tähtitrikoosta, mutta unohdin ottaa kuvan piposta.


Yritin ottaa muutaman kuvan eilen myös Veetissä nuo haalarit päällä. Tein koolla 92cm, mutta leveys on otettu kokoa pienemmästä kaavasta. Lahkeeseen lisäsin myös pituutta. Kasvunvaraa on ja hihansuista tuli liian suuret. Pitää muistaa tulevaisuudessa pienentää niitä, jos meinaan tehdä vielä haalareita.




keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Psst... käy osallistumassa ihanaan arvontaan!

Vinkkinä kaikille, että väkerryksiä-blogissa on meneillään ihana arvonta, jossa voi voittaa lapselleen vaatteen Metsolan kankaasta tai vaihtoehtoisesti kangasta, että saa ommella itse vaatteen. Mahtavat palkinnot, käykäähän osallistumassa!

http://vakerryksia.blogspot.com/


Mustikkahaalarit

Tein tänään Veetille Metsolan "vahinkoalesta" ostetusta velourista Ottobren Mustikka-haalarit. Ihanaa tuo kangas niin laadultaan kuin väriltäänkin. Sain siis n. 7e halvemmalla metrihinnalla kangasta, kun Metsolan verkkokaupassa oli kankaat vahingossa hetken aikaa liian isossa alessa :)



Huomenna ehkä sitten sovituskuvaa, sillä malli on ollut jo vajaan tunnin unten mailla :) Kokona jo hurjan iso 92cm!