Raskausajan ruokavaliosta ja neuvolakuulumisia

Olen varmaan useaan otteeseen maininnut, että olen sitä tyyppiä, joka lihoo pelkästään nähtyään herkkuja. Alkuraskauden pahoinvoinnin vuoksi keräsin jo heti ennen ensimmäistä neuvolaa hurjat neljä kiloa lisää tätä massaa, jota oli valmiiksikin liikaa. Sen jälkeen kun pahoinvointi helpotti, olen myös pystynyt katsomaan mitä pistän suuhuni. Urheilu on jäänyt lähes kokonaan pois, koska heti kun pahoinvointi lakkasi, olen sairastanut melkein tauotta tai ollut toipilaana edellisen taudin jäljiltä. Tämänkin vuoksi on ollut tärkeää kiinnittää ruokavalioon huomiota.

Raskaana ollessa ei saa laihduttaa ja minäkin olen katsonut itselleni semmoisen kalorimäärän, jolla ylläpidetään nykyistä painoja ja syönyt suunnilleen sen mukaan. Kiloklubin avulla olen vähän hahmottanut, että paljonko mikäkin suunnilleen päivittäin syömäni ruoka pitää kaloreita sisällään. Ruokavalio on toiminut hyvin ja alun neljän kilon lisäksi pääsin jouluun asti ilman lisäkiloja. Jouluna korjasin tietenkin tilanteen ja sain toiset neljä mikä tekee jo ihan liikaa siihen nähden, että viikkoja on nyt  vasta 23. Onneksi joulun jälkeen paino on pysynyt samassa, vaikka en ole liikkumaan päässytkään. Paitsi tänään olin ahkera ja tein pienen kotitreenin kun flunssakin alkaa olemaan selätetty vihdoin!

Normaaliin päivään kuuluu aamupalalla esimerkiksi rahka marjoilla tai uusin herkku tuorepuuro! Töissä syön lounaalla salaattia lihalla ja raejuustolla sekä täysjyväleipää juustolla. Kastikkeena maustettu oliiviöljy. Työpäivän aikana syön vielä välipalan, joka on usein myös rahkaa marjoilla tai nyt muutamana päivänä Skyr ja hedelmä. Riippuen vähän mitä on jaksanut laittaa mukaan edellisenä päivänä. Iltapäivän ruuat vaihtelevat. Välistä syön salaattia iltapäivälläkin ja välistä taas sen normaalin kotiruuan mitä muutkin syövät. Yksi helppo ja paljon kasviksia sisältävä ruoka on tuo yläpuolella oleva jauhelihakasvispaistos, johon laitoin:

Jauhelihaa

tomaattia

paprikaa

sipulia

kesäkurpitsaa

tomaattimurskaa

tacomaustetta

Ensin paistoin jauhelihan ja maustoin ja sitten lisäsin pilkotut kasvikset joukkoon ja paistoin hetken aikaa. Lopuksi tacomaustepussin puolikas sekaan ja tomaattimurska myös ja paistetaan niin kauan, että vihannekset ovat sopivan pehmeitä omaan makuun. Herkkua!

Iltapalalla syön usein ihan kaurapuuron voisilmän ja raejuuston kanssa. Eli melko normaalia ruokaa, mutta kuitenkin semmoisia määriä ja aineita, että energiansaanti on sopiva. Tuorepuuroista tuli heti ekalla kokeilulla yks herkkuaamupala! Oon nyt kokeillut punaherukkapuuroa ja suklaapuuroa ja huomiseksi taidan tehdä taas jonkun marjapuuron kaakaonibseillä piristettynä. Marjapuuron tein näin:

Kaurahiutaleita 1dl

vettä 2dl

maustamatonta jugurttia 1dl

punaviinimarjoja oman maun mukaan

vaniljaproteiinijauhetta 1rkl

pikkuriikkinen tupsaus vahvaa steviaa

Kaikki aineet sekaisin kannelliseen rasiaan ja rasia yöksi kaappiin. Nautitaan aamupalalla kylmänä.

Tänään puolestaan herkuttelin maustamattomalla jugurtilla ja hedelmillä, johon ripautin päälle vähän mustikkajauhetta ja cashewpähkinöitä. Viikonloppuisin olen ottanut herkkupäivän. Ei minusta ole totaalikieltäytyjäksi minkään tuommoisen suhteen! Pitäisi vain muistaa kohtuus kaikessa. Kun itsellä ne kilot eivät katoa imettämällä, niin en haluaisi saada mitään pariakymmentä ylimääräistä kiloa puotettavaksi, kun lähtöpaino oli jo korkeampi kuin Aavan odotuksen aikana. Huvikseni katsoin neuvolakortista eilen, että painan tällä hetkellä saman verran mitä Aavan odotuksessa viikolla 37! Että saa vähän katsoakin mitä suuhunsa laittaa eikä herkutella kamalasti raskauden piikkiin. Toisaalta on ihana syödä salaatteja, kun alkuraskaudessa en pystynyt niitä syödä kun ajatuskin jostain terveellisestä oksetti suunnattomasti!

Eilen oli tosiaan neuvola melkein parin kuukauden tauon jälkeen. Kaikki arvot olivat normaalit ja itseäkin melkein nauratti, että olen kyllä melko tasainen tallaaja, kun joka kerta verenpaine on melkein sama ja hemoglobiini on ollut kaikilla kolmella mittauskerralla 121! Muistaakseni tässä vaiheessa aikaisemmissa raskauksissa on pitänyt aloittaa jo rautalääkitys. Ehkäpä ruokavaliolla on ollut tähänkin osuutta?

Kaiken kaikkiaan raskaus tuntuu tällä hetkellä hyvältä, kun pahoinvointi on jäänyt taakse ja maha ei ole vielä niin valtava, että ahdistaisi ihan kamalasti. Liikkuminenkin on vielä vaivatonta, vaikka joku ikävä vihlominen on tänään tuolla pakarassa ollutkin. Ehkäpä viikonloppuna menen jo lenkille, jos ihan hurjaksi heittäydyn!

Vauva oli vielä poikittain mahassa, mutta siitä en osaa vielä stressiä vetää, koska viikkoja on niin vähän, että ehtii monen monituista kertaa vaihtaa asentoaan. Sanoinkin ystäville, että jos vauva on loppuraskaudessa perätilassa ja lisäksi istukka ei nouse pois kohdunsuun edestä, on pakko laittaa lotto vetämään! Sf-mitta oli normaali ja kuulemma jopa hitusen pienempi mitä Aavan aikaan. Tuo oli aika ylläri kun mahakin on isompi nyt. Vaikka eihän se mahan koko aina koko totuutta kerro.

Olen muuten jo saanut järkättyä pari mukavaa juttua teille synttäriviikkoa varten, mutta eipä ole vielä ehdotuksia toivepostauksista näkynyt! Nyt kipin kapin tuonne kommenttiboksiin kertomaan, mitä haluaisitte kuulla. Kai teillä jotain toiveita sentään on? :)

Toivepostauksia?

Ei ole tullut hetkeen kirjoitettua oikein mitään kuulumispostauksia, joten tässä vähän meidän viime viikonlopusta mummulassa. Mies oli töissä viikonlopun, joten paettiin mummulaan, että mies pääsi yötyön jälkeen lepäämään hiljaiseen kotiin. Mahdoton tehtävä olisi saada nukkua päivällä kotona, mikäli tämä meidän melukerho olisi ollut paikalla. Perjantaina sitten pakkasin lapset autoon ja hurautettiin mummulaan. Perjaintai-ilta menikin siinä ihan mummulla ollessa ja lauantaina mummun mentyä töihin lähdettiin me käymään katsomassa Veetin kummitätiä, joka oli myös kotonaan käymässä. Aamupäivä hurahti mukavasti kuulumisia vaihdellen ja puolenpäivän maissa piti lähteä jo takaisin syömään ja päiväunille.

Aava söi koko viikonlopun kuin pieni hevonen ja syö kyllä edelleenkin! Ruokaa menee yksi tai kaksi lautasellista ja lisäksi vielä leipä päälle. Hedelmäsalaattia syö jälkkäriksi helposti kaksi isoa kupillista ja sunnuntaiaamuna söi yhden aamupalan heti herättyään seiskan jälkeen ja toisen kun minä heräsin joskus puoli kympin maissa. Kuitenkin ruoka maittoi jo yhdelätoista ja lautasellinen ruokaa ja leipä meni alas niinkuin viimeisimmästä ruokailusta olisi ollut kauankin! Mummu siis heräsi sunnuntaina siihen, kun Aava nousi jo seiskan maissa ylös ja päästi mut takaisin nukkumaan. Niin huippua, kun saa nukkua toisena päivänä viikonlopusta niin pitkään kuin unta riittää!

Aava syö muuten jo kaiken ruuan keitoista lähtien itse ja osaa käyttää hienosti lusikkaa. Nyt ollaan kotona ja hoidossa opeteltu juomaan oikeasta mukista ja ruokailussa ollaankin käytetty tavallista mukia viime viikko nokkamukin sijasta. On se vaan näppärää tuo sormiruokailu kun ei ole enää todella pitkään aikaan tarvinut itse syötttää Aavaa kun se syö kaiken itse. Veeti ei varmasti tuon ikäisenä osannut itse syödä, en ainakaan muista :)

Sunnuntaina lähdettiin sitten mäenlaskuun ja makkaranpaistoon ja saatiin mukaan tuplamäärä pappoja kun äidin mies ja minun isä molemmat olivat mukana pulkkamäessä. Musta on tosi hieno juttu, että lapsilla on noita isovanhempia useampi kappale, jotka jaksavat touhuta lasten kanssa. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaassa asemassa.

Veetistä on tullut huimapää, joka ei anna enää muiden laskea kanssaan vaan haluaa mennä vaan itse ja lujaa. Pappa oli ostanut Veetille tuommoisen liukualustan ja sillä kun laski niin viiden sekunnin jälkeen se kääntyi niin, että Veetin selkä oli menosuuntaan ja sydän kurkussa sai katsoa, että milloin se teilaa jonkun toisen laskijan tuolla alustalla törmäämällä :)

Aavakin pääsi mummun kanssa laskemaan mäen alas ja muuten istuskeli pulkassa tai veti itse omaa pulkkaa. Ilmeisesti oli ihan hauskaa.

Mäenlaskun jälkeen paistettiin laavulla tietenkin pakolliset makkarat ja syötiin eväsleivät. Otettiin mukaan myös kuumaa kaakaota, joka maistui Aavalle paremmin kuin hyvin. Edellisestä makkaranpaistokerrasta onkin jo jonkin aikaa! Huhmarissa pitää kyllä käydä joku viikonloppu vielä tänä talvena laskemassa mäkeä ja paistamassa makkaraa.

Blogin nelivuotissynttärit lähestyvät, minkä hoksasin tietenkin näin hyvissä ajoin eilen! Olisi kuitenkin kiva toteuttaa jotain mukavaa synttäriviikon kunniaksi. Mietin, että olisiko teillä toiveita postausten suhteen? Mistä te haluaisitte kuulla? Nyt saa heittää vapaasti ideoita tuonne kommenttilootaan tai jos haluatte vaikka jotain kysymys-vastauspostausta niin kysymyksiäkin voi toki esittää. Katsotaan sitten, että tuleeko sieltä hyviä ideoita, jotka voisin synttäriviikon kunniaksi toteuttaa. Ja koska tykkään myös arvonnoista, saatanpa vaikka pistää jonkun arvonnan pystyyn! Kunhan vaan keksin ensin jotain arvottavaa. Mutta nyt on sana vapaa ja teillä. Toivottavasti kommenttiboksi täyttyy ideoista ;)

Paccas-voittaja!

Sain vihdoin arvottua Paccas-arvonnan voittajan ja tällä kertaa onni suosi nimimerkkiä Tianna! Paljon onnea voittajalle, sulle on lähtenyt sähköpostia aiheesta :)

Samanlaisia vai erilaisia

Joillakin ihmisillä raskaudet eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Itsellä kaikki kolme ovat olleet jokseenkin samanlaisia. Alussa ihan yhtä kamalia ja sen jälkeen yhtä helppoja. Tai no, vielä en tästä voi mennä vannomaan. Jokaisesta on ensimmäinen kolmannes ja osa toistakin mennyt valtavan väsymyksen ja oksentelun merkeissä. Niin tämäkin, vaikka kovasti toivoin, että kolmas kerta ois poikennut siinä mielessä. Nyt hoksasin kuitenkin laittaa heti Seaband-rannekkeet käsiin ja vältyin päiväoksentelulta eli aamut ja illat pysyivät yhtä huonoina, mutta töissä sai olla oksentamatta. Toki huono olo vaivasi ja oli pakko syödä koko ajan. Painoa kertyikin tosi "mukavasti" ennen ensimmäistä neuvolaa. Jokainen raskauspahoinvoinnista kärsinyt tietää, että silloin on pakko syödä sitä mitä tekee mieli ja mikä pysyy sisällä, eikä sitä mikä olisi oikeasti terveellistä. Esimerkiksi salaatti ei juurikaan houkutellut ja ruisleipä on inhaa oksennettuna. En olisi varmaan selvinnyt tuosta jäätävästä alkuväsymyksestä, ellei mies olisi jaksanut touhuta illasta toiseen lasten kanssa minun maatessa puolikuolleena sohvalla. Pahinta oli se, että en voinut ottaa edes päiväunia, koska se sai viimeistään aikaan valtavan pahoinvoinnin!

Onko teidän raskaudet olleet samanlaisia vai täysin erilaisia?

Pienenpieni Aava kurttunaama

Pahoinvointia kesti aika pitkään, ehkä viikolle 16 ennen kuin se kokonaan lähti pois. Välillä vieläkin etoo! Mutta tässä raskaudessa tunsin ensimmäistä kertaa potkut jo joskus 14 viikolla ja oli ihan pakko googletella, että voiko se olla mahdollista. Mutta kyllä ne selvästi jo potkuja olivat, eikä mitään ilmakuplia. Nyt 21+6 viikolla mahassa käy jo melkoinen melske, vaikka Veetistä taisin tuntea ensimmäisiä kertoja potkut vasta joskus hieman ennen viikkoa kaksikymmentä. Saa nähdä tuleeko tuo myöhemmillä viikoilla mahan kautta läpi kun nyt jo potkut ovat niin voimakkaita.

Ensimmäisessä raskaudessa mikään liikunta ei tuntunut miltään eikä joka paikkaa kolottanut kävelylenkin jälkeen kuten nyt, eli kyllä kropassa tuntuu, että raskauksia on takana useampia. Varsinkin ihan alkuraskaudessa jo postilaatikolle kävely kävi kipeää, nyt ongelmaa ei enää esiinny kuin oikeastaan lenkistä seuraavana päivänä. Tosin ei tässä pahemmin ole ehditty lenkkeilemään, kun syksystä asti ollaan oltu enemmän ja vähemmän kipeinä koko ajan!

Myös maha on kasvanut mielestäni aikaisemmin ja isommaksi kuin muista. Aavan ajalta en yhtäkkiä löytänyt mahakuviani, joten en voinut laittaa mitään verrokkikuvia vierekkäin raskauksista. Varmasti raskauksien määrä ja se, että edellisestä raskaudesta ei ole vielä kauan aikaa, vaikuttavat myös tähän asiaan. Sf-mittaa ei vielä ole otettu kertaakaan, joten en ole sitäkään päässyt vertaamaan. Neuvola on ensi viikolla, joten jospa siellä se mitattaisiin.

Ilopilleri Veeti ja pullottavat ikenet :)

Aiemmista raskauksista neuvoloita oli kuukauden välein, mutta nyt muutoksen myötä väli on pidentynyt kuuteen viikkoon. Viime neuvolani oli joulukuun alussa ja välissä oli rakenneultra. Itseä ei oikeastaan haittaa nuo pidemmät välit, koska ei ole mitään uutta kysyttävää asioista neuvolassa ja vointia osaan seurata kotonakin :)

Rakenneultrassa kätilö epäili, että mulla on istukka kohdunsuun edessä, mutta ei ollut aivan täysin varma asiasta, eikä löytynyt toista kätilöäkään tarkistamaan tilannetta. Sain siis kontrolliajan viikolle 30 Kokkolaan, mutta voin ja aionkin pyytää täällä lääkärin tarkistamaan tilanteen, että ei tarvitse ajella turhaan. Meillä käy neuvolassa jo eläkkeelle jäänyt Kokkolassa aikoinaan työskennellyt lääkäri, joka varmasti osaa katsoa homman. Sama lääkäri on tehnyt aikaisemmissa raskauksissa synnytystapa-arviot. Lääkäri on, noh, hieman omalaatuinen vanhempi mies, joka voisi ikänsä puolesta olla vaarini. Puhuu vähän ja asiaa :) Mutta siihen istukkaan palatakseni, yleensä kohdun kasvaessa istukka siirtyy pois kohdunsuun edestä, mutta jos ei siirry niin alatiesynnytystä ei saa vaan homma menee sektioksi. Toki kovasti toivon, että en ole yksi niistä muistaakseni 0,5%:sta, jolla se istukka ei nouse pois edestä, koska sektio ei oikein houkuta. Varsinkaan kun Aavan synnytys oli jo aika "helppo". Toivotaan siis parasta. Onko kenelläkään teistä ollut etinen istukka ja miten kävi?

Tiikerivarpaat

Hoitopaikassa on käynyt mystinen kato Aavan villasukille ja kaksista sukista ei ollut perjantaina tallessa kumpiakaan. Olivat menneet vahingossa väärälle käyttäjälle, kun en ollut hoksannut nimikoida niitä! Ei käynyt mielessäkään, että nekin tarvisivat nimitarrat. Ajattelin tietenkin tyhmästi, että ne käytön jälkeen laitetaan lapsen omaan laatikkoon. Maanantaiksi tarvitsi kuitenkin sukat, koska oli luvattu kylmiä ilmoja. Onneksi kaapissa oli valmiina nämä tiikerisukat, joissa oli vain hieman liian pieni koko. Näppäränä purin kärkikavennukset ja neuloin vähän pidemmän jalkaterän ja tadaa, Aavalla oli uudet villasukat hetkessä.

Lankana Novitan viidakkolankaa ja kärjen tein Dropsin Karismasta. Idea sukkiin on facebookin Voihan villasukka-ryhmästä, jossa on toinen toistaan ihanampia villasukkia! Ehkä siksi se neuloosi on tällä hetkellä erittäin pahana...

On muuten melko haastavaa kuvata tuommoisen liikkuvaisen lapsen jalkoja, jotka eivät pysy sekuntiakaan paikoillaan. Tässä nyt kuitenkin pari kuvaa, jossa jalka ei ole ihan tärähtänyt. Sukan kärkeen ompelin mustalla langalla vielä "varpaat" täydentämään kokonaisuutta. Aika hauskat näistä tulikin lopulta.

Niskasta kiinni

En ymmärrä, että miten joskus jonkun pienen asian loppuun vieminen voi olla niin haastavaa. Asia venyy ja venyy, kunnes tulee vihdoin se piste, että asialle on oikeasti pakko tehdä jotain. Mulla käy monesti näemmä nykyään niin ompelusten kanssa. Tämänkin kankaan tilasin varmaan jo öö viime syksynä tarkoituksena tehdä tästä Aavalle body. Asia venyi kun raskausväsymys ja pahoinvointi vetivät olotilan melko huonoksi. Kunnes nyt yhtäkkiä tämän vuoden puolella muistin, että en ole koskaan ommellut tätä bodya. Tuli pelko, että vieläkö kangas riittäisi edes bodyyn! Kuvissa kangas on huomattavasti tummempaa, mitä luonnosta. Tuommoinen hiukan beigeen taittava harmaa on kuitenkin sävy.

Kaivoin kankaan ja sain sen leikottuakin, mutta kanttausta sai taas odotella. Tänään sitten tartuin viimein härkää sarvista ja tein bodyn valmiiksi. Enää on kesken yksi jumppis Aavalle :)

Meillä on ollut rauhallinen viikonloppu, kun mummu haki eilen Veetin yökylään ja ollaan huomiseen asti kolmistaan. Lauantaina pääsin yksin Ouluun kun suunnitelmat koko perheen reissusta peruuntuivat Aavan torstaina nousseen kuumeen vuoksi. Pääsin hieman ostoksille ja ystäviä tervehtimään. Kamala keli oli ajella sinne ja takaisin, mutta oli kyllä ihana käydä rauhassa kyläilemässä ilman lapsia.

Tänään käytiinkin sitten kolmistaan pitkästä aikaa vaunuilemassa ja Aava nukkui päiväunet rattaissa. Unien aikaan menin sitten vielä pitkästä aikaa käymään kirpparilla, mutta aika köyhän saldon kanssa palasin kotiin. Huonosti oli lastenvaatteita nyt tarjolla.

Bodyn kanssa kuvaan pääsivät Hannan kankaasta ostetusta kankaasta tehdyt leggarit, jotka ovat olleet toinen ikuisuusprojekti! Aloitin näitä jo viime syksyn campilla, mutta koska vyötärökumpparin irti ratkominen ja pienempään vaihtaminen on ollut niiiin iso homma, ovat ne odottaneet tähän kuuhun asti, että sain asian hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Toivottavasti lahje vielä riittää :)

Käykö muillekin useinkin näin, että aloitetut asiat jäävät kesken eikä niitä saa millään muka hoidettua loppuun, vaikka sen homman tekemiseen menisi vaikkapa se viitisen minuuttia?

Mikä on meidän luku?

Raskaus on ylittänyt puoli välin ja aika on mennyt ihan kamalan hurjaa vauhtia eteenpäin. Huomaa, että koko asiaan on ehtinyt jotenkin paneutua huomattavasti vähemmän kuin kahteen aikaisempaan. Vasta testi näyttä plussaa ja nyt ollaan jo hieman yli puolen välin menossa. Maha on tällä kertaa tässä vaiheessa jo tullut selvästi näkyviin. Joulun aikaan se yhtäkkiä pompsahti ja tietenkään syynä ei olleet ne kirotut joulukilot, joita saan joka vuosi ihan liikaa! Veetin raskausaikana oltiin ulkomailla muistaakseni noin 20 viikon  paikkeilla, eikä valokuvista pysty kertomaan, että olisin ollut raskaana.

Ennen Veetin syntymää ajattelin usein, että minulle riittäisi hyvin yksikin lapsi. Sille saisi antaa kaiken huomion, eikä huomiota tarvisi jakaa sisarusten kanssa. Yksi lapsi olisi myös helppo, koska kaiken sorttinen paikasta toiseen liikkuminen ja reissaaminen on sitä yksinkertaisempaa, mitä vähemmän liikkuvia osia perheessä on. Tiesin kuitenkin, että yksi ei tulisi olemaan meidän lapsilukumme. Itse olen perheen ainut lapsi ja sen vuoksi jo halusin, että jos vain niin suodaan, niin meidän lapsemme saa joskus sisaruksen. Minusta iso perhe olisi ollut ihana, mutta toisaalta eikö se toinen vaihtoehto tunnu aina paremmalta kuin se oma? Tarkoitan, että sisarusten kanssa nahistellessa isojen perheiden lapset saattavat puolestaan toivoa, että saisi olla joskuskaan omassa rauhassa ja olla vaikka se huomion keskipiste.

RV21 ja valtava maha jo nyt! 

Olen aina miettinyt, että kolme vuotta on se maksimi ikäero lasten välillä, jotta heistä olisi edes joskus seuraa toisilleen. Veetin syntymän jälkeen ei ollut mikään kiirus miettiä toista lasta, vaan oli ihana keskittyä rauhassa siihen yhteen ja Veeti saikin nauttia meidän vanhempien jakamattomasta huomiosta kolme vuotta, ennen kuin Aava syntyi. Aavan kasvaessa heräsi kuitenkin ajatus, että tässäkö tämä nyt on. Ei enää vauvoja meidän talossa. Tuntui jotenkin haikealta ajatella, että se oli sitten siinä. Takaraivossa tykytti ajatus, että kaduttaako myöhemmin, jos lapsiluku jää siihen kahteen. Vaikka oikeasti se kaksi olisi todella käytännöllinen määrä. Harmi kun tuo sydän ei aina osaa ajatella niin käytännöllisesti. Meillä on valmiiksi myös tyttö ja poika, joten sekin paketti oli valmis. Ei sillä että kaksi samaa sukupuolta olevaa lasta olisi jotenkin huonompi yhdistelmä. On kuitenkin kiva, että saa nähdä kummankin sukupuolen kasvun meidän perheessä.

Ajatus kolmannesta lapsesta mietitytti kovasti, koska jos se kolmas olisi tarkoitus yrittää saada, halusin Aavalle ja vauvalle pienen, mielellään alle kahden vuoden ikäeron. Näin heistä olisi mahdollisimman pian seuraa toisilleen. Oli tavallaan paniikki tehdä se päätös, kun aika tuntui menevän myös silloin liian nopeasti ja alettiin lähestyä sitä pistettä, että oikeasti jos se pieni ikäero halutaan, pitäisi päätös tehdä. Niinhän siinä sitten kävi, että ei se järki voittanut tätäkään. Eräs tuttu sanoi fiksusti, että "tekemättömiä lapsia kadutaan, ei niitä tehtyjä". Ja näinhän se taitaa olla.

Tuntuu muuten siltä, että nykypäivänä tuo kolme alkaa olla aika yleinen lapsiluku. Kun mietin omaa kaveripiiriäni, niin aika monella on yksi sisarus. Nykyisin kuitenkin sitten taas omilla kavereillani on monella jo se kolme lasta. Liekö perhekoko kasvanut tässä minun elinikäni aikana? Vaikka kyllähän edelleen joskus tuntuu siltä, että kolmen lapsen perhettä ajatellaan jo suurperheenä jostain syystä :)

Luulen, että kolme on meidän luku. Mikä teidän on?

Mitä kaapista löytyy-piirakka

Kaikilla on varmasti joskus niitä päiviä, että pää raksuttaa ihan tyhjää, kun pitäisi keksiä jotain fiksua syömistä perheelle. Yleensä tämä aivojumi tulee silloin, kun ruuan pitäisi olla suht pian valmista. Meillä oli eilen tämmöinen tilanne ja ajattelin tehdä ruuaksi vain suolaisen piirakan. Siihen voi kätevästi tunkea kaikki jääkaapista löytyvät epämääräiset ruokajämät ja saa samalla ruokaisen piirakan. Meidän piirakasta tuli broileripekonipiirakkaa ja tässäpäs teillekin sen ohje.

Pohja:

250g voita

4dl jauhoja

1,5dl kylmää vettä

Nypi vehnäjauhot ja pehmeä voi keskenään. Lisää kylmä vesi nopeasti sekoittaen ja laita jääkaappiin siksi aikaa, kun teet täytteen. Pohjasta riittäisi varmaan melkein uunipellilliseen, mutta koska itsellä ei ollut täytteitä niin isoon piirakkaan, tein isoon pyöreään vuokaan.

Täyte:

250g maustamattomia kanasuikaleita

1pkt pekonia

1 punasipuli

ananaspurkki

valkosipulinkynsi

0,5dl ketsuppia

aurajuustopaketin jämät

2kpl tomaattia

yrttimaustetta

pippuria

paprikajauhetta

Munamaito:

pari munaa

sopivasti maitoa/purkki kermaa

Päälle juustoraastetta.

Paista pekonit kypsäksi, lisää kanasuikaleet ja kun kanat ovat melkein kypsiä, lisää sipulit. Kun sipuli on kuullottunut, lisää tomaatit ja ananaspalat, aurajuusto sekä mausteet. Tee munamaito valmiiksi ja raasta juusto.

Esipaista pohjaa 225 asteisessa uunissa noin viisi minuuttia ja täytä piirakka. Itse laitoin raa'an pohjan päälle folion sekä herneitä, että taikina ei noussut uunissa. Kaada munamaito täytteen päälle ja ripottele lopuksi juustoraaste. Paista noin 25 minuttia tai kumnes piirakka näyttää kypsältä.

Yksi idea vauvavuoden ikuistamiseen

Muistin vasta nyt, että en muistanut koskaan julkaista blogin puolella kuvia, joita olen ottanut ensimmäistä kuukautta lukuunottamatta joka kuukaudelta. Sain jostain idean, että otan Aavasta joka kuukausi yhden kuvan, jossa on Aavan lisäksi kuvassa aina sama esine. Meidän tapauksessa minun tekemä pehmopupu. Kuvista näkee hyvin vauvan kasvun, kun vieressä on esine, jonka koko ei muutu missään vaiheessa. Tämä ensimmäinen kuva on siis otettu Aavan ollessa kahden kuukauden ikäinen ja kuvat ovat siitä lähtien kuukausittain aikajärjestyksessä.

Näistä kuvista saisi koottua vaikka kivan taulun lastenhuoneeseen, jos olisi hoksannut ottaa vähän parempia kuvia eikä vain räpsäissyt jotain hätäisesti.

Ensimmäiset kuvat oli helppo ottaa, kun Aava ei vielä liikkunut mihinkään suuntaan. Jossain vaiheessa pehmo ei enää pysy vieressä vaan on aina käsissä.

Istumavaiheessa kuvaus alkoi olla haastavampaa, kun malli esimerkiksi kuvan mukaisesti söi pupua. Ota siinä sitten nätti kuva!

Kuvista näkee myös aika hauskasti sen, miten paljon Aavan tukka on kasvanut vuoden aikana!

Viimeisen kuvan muistin yhtäkkiä, kun vauuvavuosi alkoi olla lopuillaan ja tämän parempaa otosta ei valitettavasti ole tallessa :(  Toivottavasti muistaisin ottaa seuraavastakin lapsesta kuukausikuvat. Näistä on kuitenkin ihana seurata, miten siitä pienestä, avuttomasta pallerosta on kehittynyt jo paljon osaava taapero!

Oletteko te ikuistaneet vauvavuotta millään vastaavalla tavalla? Ilmeisesti ainakin semmoisia ihan kuukausikortteja on olemassa, joiden kanssa vauvaa voi kuvata?

Mummulan tuntua mummulle

Ainoa joululahjaksi tekemäni vaateompelus oli tämä äidilleni tehty tunika. Kankaana on Verson puodin Mummulan tuntu eli mummulan tuntua lasten mummulle :) Kaavana on perus Onion, koska se sopii äidille muokkaamatta. Hihoihin laitoin pitkät resorit sekä valkoista, joulukalenterista saatua pitsiä. Kaavasta poiketen etu- ja takakappale ovat yhtenäisiä ja rinnan alla on framilonrypytys. Helmaan laitoin kuminauhan, että se pussittaa. Tästä tuli tosi kiva ja sopivan kokoinen päälläkin. Äiti kun on pienempi kuin minä niin saa aina vähän miettiä, että tuleekohan tästä varmasti sopiva eikä iso.

Kuvan ottaminen oli hieman haastavaa, sillä Aava halusi varastaa mummun koko huomion, eikä suostunut mennä kuvan ajaksi pois jaloista roikkumasta :)

Onneksi kangasta oli pari metriä ja sain siitä itsellenikin hihattoman, pitkän topin, joka on itse asiassa tälläkin hetkellä päällä. Olen ommellut kesän jälkeen aika monta hihatonta, pidemmän mallista toppia, mutta en ole saanut tänne kuvattua vissiin yhtäkään :) Ovat niin käteviä kun menevät kesällä ja sitten talvella neuletakin ja leggareiden kanssa. Pitänee ryhdistäytyä ja yrittää kuvata niitäkin tänne jossain vaiheessa.

Paccas-päivän arvonta!

Kovimpien pakkasten aikaan lasten kanssa kohtaa aina sen ongelman, että sormet eivät meinaa pysyä hanskoissa lämpimänä. Tähän mennässä ei olla löydetty semmosia hanskoja, jotka olisivat pitäneet kädet jääkalikkaa lämpimämpänä pahimmilla pakkasilla. Parhaiten meillä on tähän mennessä toiminut Lennen hanskat, joissa osa vuoresta on aitoa villaa. Olenkin jo aiemmin miettinyt, että pitäisi sijoittaa kunnon nahkahanskoihin. Syksyllä markkinoilla jo kävinkin katsomassa nahkahanskoja, mutta ne olivat todella lyhytvartiset, joten eivät oikein ehkä toimi pienten lasten kanssa ja ne jäi ostamatta.

kuva www.paccas.fi

Onnekseni pääsin tekemään yhteistyötä Paccas Oy:n  kanssa ja sain lapsille testiin aidosta poronnahkasta valmistetut hanskat. Yritys sijaitsee vieläpä tässä melko lähellä Ruotsalossa ja tuotteet valmistetaan alusta loppuun asti Suomessa. Ostin myös itselleni merinovillasisuksella olevat nahkakinttaat, että tarkenen itsekin ulkoilla kovemmissa pakkasissa. Harmikseni hanskat saatuamme riitti pitkään plussakelejä ja vesisadetta, eikä hanskoja päästy testaamaan tositoimissa. Joulun aikaan kuitenkin tuli niitä pakkasiakin, että saatiin testi käyntiin.

Jouluna Pyhäjoen mummulassa Aava nukkui nämä hanskat kädessä vaunuissa yli kahden tunnin päiväunet ja kädet pysyivät hanskoissa lämpimänä, vaikka pakkasta oli viitisentoista astetta. Ja kädet töröttivät vielä taivasta kohden, eivätkä pysyneet lämpöpussin sisällä :) Veetinkin kädet ovat olleen ulkoilun jälkeen suhteellisen lämpimät, puhumattakaan omistani.

Viikonloppuna mies oli lasten kanssa useamman tunnin pihalla ja sen jälkeen kädet tuntuivat Aavalla vähän viileältä, mutta eivät kuitenkaan olleet jääkalikat, kuten normaalisti. Pitänee vielä kokeilla alpakkalapasen kanssa. Mielestäni tämä muotoilu hanskoissa on todella hyvä lapsille, koska varsi on suhteellisen pitkä ja sen päässä on vielä resori, joka auttaa pitämään hanskaa paikoillaan kädessä. Myös peukalo sujahtaa hyvin paikoilleen hanskaa käteen laittaessa.

"Lasten ulkoilukinnas. Valmistettu kestävästä poronnahasta. Poronnahka on pehmeää ja lujaa. Poronnahkaisella kintaalla saa hyvän otteen esineistä ja se on helppo pukea myös pienelle. Käännä kinnas kaksinkerroin niin saat peukalon hyvin paikoilleen.

Nahka on käsitelty vettä hylkiväksi ja se on luonnostaan hengittävä ja tuulenpitävä materiaali. Lämmin tekninen polyesterivuori tai luonnonmukainen 100 % merinovillavuori siirtää kosteuden pois iholta ja nahka hengittää sen ulos, näin kädet pysyvät kuivina ja lämpiminä. Uuden muotoilun ansiosta kinnas pysyy hyvin paikoillaan ja suojaa myös ranteita."

Aavalla hanskojen vuori on merinovillapileetä ja Veetillä polyesterteddyä. Teddy on pehmeämpi kädelle, mikäli lapsi on hyvin herkkäihoinen. Itselleni ostin myös tosiaan tuon merinovillaisen. Kinttaita on saatavilla myös aidolla turkisvuorella.

Mitoitus hanskoissa ei ole mitenkään kovin reilua, joten Aavalla on kinttaista koko 2 ja Veetillä koko 5. Hanskat ovat sen verran reilut, että ne menevät todennäköisesti ensi talvenkin, mutta niiden kanssa ei ole kuitenkaan vaikeaa toimia. Suosittelen siis valitsemaan näistä ikävuotta pykälää isomman koon, että ei jää heti pieneksi! Itselleni tilasin koo 8, että tarvittaessa alle mahtuu toinen hanska ja että sormilla on varmasti pituussuunnassa tarpeeksi tilaa. Seiskakin olisi varmasti riittänyt, mutta koska malli on kapeahko, ei liika pituuskaan haittaa.

Ilokseni saan myös tarjota teille arvonnan, jossa voittaja saa valita verkkokaupasta itselleen palkinnoksi haluamansa nahkakintaat teddyvuorella.

Mukaan arvontaan pääset linkittämällä kommenttikenttään suosikkituotteesi verkkokaupasta. Yhden arvan saat linkillä ja toisen jakamalla arvonnan omassa blogissa tai vaikkapa fb-sivuillasi. Voit käyttää arvontaan alla olevaa kuvaa. Muistakaa jättää kommentin perään sähköpostinne, josta teidät tavoittaa!

Onnea arvontaan ja lämpimiä paccaspäiviä!

Yhteistyössä Paccas Oy

Uuusi vuosi, uudet kujeet?

Uusi vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä, sillä kutsuttiin pari ystäväperhettä lapsineen meille viettämään vuodenvaihdetta. Lämmitettiin palju, jossa kaikki kävivät pikkutyttöjä lukuunottamatta. Syötiin hyvin ja ammuttiin muutama rakettikin. Yhteensä meillä oli täällä yötä siis kuusi aikuista ja viisi lasta. Ensi vuonna jos samalla kokoonpanolla oltaisiin, olisi lapsia kolme enemmän :) Tinojakin meillä oli, mutta unohdettiin täysin valaa ne ja muistettiin asia vasta aamulla.

Ruuaksi tehtiin pizzoja valmispohjilla, jotta jokainen sai täyttää itse mieleisensä pizzan. Tehtiin myös nachovuokaa, jota ei tosin jaksettu syödä ja miehet hoitivat sitten maistelut yöllä meidän lasten ja äitien jo nukkuessa :) Jälkkäriksi ihan vain jätskiä, kinuskikastiketta, kermavaahtoa ja strösseleitä. Ei panostettu kovinkaan ruokapuoleen tai panostettiin, mutta tehtiin se niin, että kenenkään ei tarvinut viettää iltaa keittiössä. Oli oikein hauska ilta, kiitoksia mukana olleille!

Kuvia illasta ei oikein kamerasta jostain syystä löytynyt, joten laitoinpa tähän pari kuvaa valmistuneista sukista/töppösistä. Näin uuden vuoden kunniaksi mulle on iskenyt valtava neuloosi ja pää vilisee ideoita. Ehkä se johtuu siitä, että viime syksystä lähtien olen tehnyt vain pakolliset joululahjajutut ja muuhun ei ole energia riittänyt. Nyt sitten on suunnitelmia senkin edestä. Kukahan ne ehtii toteuttaa?

Joulukalenterivaihdosta sain kaksi kerää fuksianpunaista Maija-lankaa ja tein siitä Aavalle sukat, koska edelliset alkavat olla pienet. Vastaa vahvuudeltaan noin Novitan nallea. Kuva vääristää väriä todella pahasti. Sukan malli omasta päästä, mutta tuo kuvio on toteutettu seuraavasti: 2o 2n joustinta aina kaksi kerrosta ja väliin kaksi kerrosta oikeaa. Hyvin helppo tehdä, mutta pinnasta tulee sen näköinen, niinkuin siinä olisi vähän vaativampikin kaavio :) Onnistuin myös tekemään täydellisen kokoisen sukan.

Kuulun facebookissa Voihan sillasukka-ryhmään, jossa on ollut valtava huovutettujen tossujen buumi menossa ja pitihän se itsekin kokeilla. Nämä on tehty kaksinkertaisesta purolangasta ja varsi on turkoosia, kaksinkertaista nallelankaa. Hieman pienempiä olisin toivonut, vaikka nämäkin huovutin kahdesti. Kyseessä siis vauvakokoiset tossu. Tai no ehkä menevät myös vajaan vuoden ikäiselle. Tämmöiset olisi varmasti vauvalla ihanan lämpimät pihalla nukkuessa! Toiset on tuolla jo keskeneräisenä, kun lanka loppui tietenkin kesken. Yksi kerä Novitan Jokea ei riittänyt kahteen tämmöiseen tossuun kaksinkertaisena.

Tekisi mieli tehdä itsellekin tämmöiset, mutta ehkä harjoittelen vielä näillä pienillä, että löydän oikean kutistumissuhteen, että ei sitten harmita jos omista tossuista tulee ihan sudet.