sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Pienenpieni vaellus Siiponjoella

Tässähän voisi kohta kuvitella, että meidän perhe oikeastikin viettää paljon aikaa metsässä. No todellisuudessa ei kyllä vietetä, nyt on vain iskenyt joku pieni kärpänen. Kuten jo mainitsin edellisessä postauksessa, että saatiin työkaverilta testiin kantorinkka, niin otettiin eilen suunta kohti Siiponjokea. Kalajoella on hyviä karttaan merkittyjä vaellusreitteja, joista pari kappaletta lähtee Tapiontuvalta. Reittien pituudet olivat 10 ja 20km, joten päätettiin soveltaa itse oma reittimme, koska emme viitsineet kylmiltään lähteä mitään pitkää lenkkiä heittämään. Varsinkaan kun ei ollut mitään käsitystä siitä, että malttaako Veeti tuossa rinkassa istua.

Ajettiin siis auto parkkiin Pleunan laaavun lähistölle ja lähdimme siitä kulkemaan luontopolkua pitkin. Tarkoitus oli kävellä semmoinen reitti, että palaamme samaa tietä takaisin, kun luontopolku risteää autotien. Kaikenkaikkiaan kävelyä tuli joku 6-7km, mikä oli näin ensimmäiseksi kerraksi ihan ok määrä, kun maastokin oli mäkistä.


Alku ei mennyt oikein putkeen, kun Veeti sai jonkun uhmakohtauksen, eikä suostunut kävelemään saati menemään rinkan kyytiin. Pitkällisen tappelun jälkeen saimme Veetin rinkkaan, jossa sitten viihtyikin todella hyvin. Turhaa taas tappeli vastaan. Tosin oli mulla varalta mukana pieni karkkiaski, jolla saatiin Veeti rauhoittumaan ja pysymään rinkassa. Karkkien loputtua istuskelikin tyytyväisenä rinkan kyydissä.



Rinkka oli Tatonka-merkkinen ja ihan hyvältähän tuo vaikutti. Lasta saa kantaa, kunnes 22kg raja tulee täyteen. Jalat saa myös koukkuun semmoisten tukien päälle, mutta tuossa Veeti vielä roikottaa niitä tyhmästi sivulla :) Lapsen päälle saa viritettyä tuommoisen sadekatoksenkin!



Hienot maisemat tuolla oli! Itse olen joskus kauan aikaa sitten ollut useammallakin partioleirillä noissa samoissa maisemissa, joten välistä tuli tuttujakin juttuja vastaan. Kuten tämä lähde, josta voi käydä juomassa vettä. Koska rinne tuonne lähteelle oli todella jyrkkä, kiipesin minä alas miehen ja Veetin odottaessa ylhäällä. Ja otinpa hörpyn lähteestäkin ja ihan hyvälle se vesi maistui.


Kameralla on erittäin vaikea kuvata korkeuseroja, mutta jospa tästä kuvasta saisi vähän käsitystä tuosta erosta. Veeti ja mies siis tuolla ylhäällä ja minä alhaalla kameran kanssa :)




Suloinen pieni vessa keskellä ei mitään. En uskaltanut käydä sisällä kurkistamassa, että olisiko ollut yhtä suloinen sieltäkin...



Meillä kaikilla oli niin mukavaa, kunnes huomasin hirvikärpäsen! Sen jälkeen pitikin sulloa tukka tiukasti pipon alle ja säikähtää jokaista lentävää öttistä! Yöks. Onneksi vältyttiin (toivottavasti) enimmiltä salamatkustajilta, eikä ainakaan vielä ole päästä löytynyt ylimääräisiä asukkeja.



Nähtiin todistettavasti myös jokin tikka, joka nakutti reikää puuhun.






Loppuhuipennus oli tietenkin makkaranpaisto leiripaikalla. Tuolla samaisella paikalla on tullut laulettua useammat Nuotiolaulut ja katseltua iltanuotion hehkua pimeässä syysyössä partioleireillä. Voisi melkein sanoa, että nuo iltanuotiot olivat leirien lähes parasta antia. Kyllä te, jotka olette itsekin olleet partiossa, tiedätte sen tunteen, kun istuu nuotion ääressä keskellä hiljaista metsää kaukana asutuksesta. Ympärillä kuuluvat vain metsän äänet ja nuotiolaulut. Se vasta on elämää! Olen kyllä tyytyväinen, että olen joskus valinnut noinkin fiksun harrastuksen, jossa retkeily on tullut tutuksi. Nyt onnistuu nuotion sytyttäminenkin ilman sytytysnestettä ;)

"Meil`on metsässä nuotiopiiri,
missä kuusten kuiske soi. 
Kipunat kohti tähtiä kiirii,
lähipuutkin punervoi."

 

Taisi olla suosittu makkaranpaistopaikka, koska tuolla oli koko ajan porukkaa. Päästiin tällä kertaa myös valmiille tulelle paistelemaan makkaraa.




Olisi kyllä kiva päästä joskus käymään ihan Lapissa vaeltelemassa ja käydä kiertämässä joku lenkki hienoissa maisemissa. Vieläköhän tuo Veeti ensi syksynä malttaisi istua rinkan kyydissä?

perjantai 28. syyskuuta 2012

Maalipähkäilyä

Viime viikonloppuna käytiin hakemassa kaupasta muutama maalitötsä kokeeksi ja käytiin sit suorittamassa raksalla pientä koemaalausta. Tarkoituksena oli löytää se täydellinen valkoinen, joka ei ole liian keltainen, mutta toisaalta ei myöskään liian valkoinen. Siinäpä haastetta kerrakseen. Nettiä tuntikausia surffailtuani päädyin siihen, että otetaan maali NCS S 0502 Y, mutta poistetaan tuosta keltaisuutta. Tuo on siis sama maali, millä listat maalataan eli listavalkoinen tutummin. Tämmöisen vinkin löysin All you need is white blogista. Rautakaupassa myyjä tiesi kuitenkin kertoa, että voisimme ottaa suoraan valmiin maalin NCS 0502Y eli sama maali ilman sitä S-kirjainta eli tässä keltaisen korvaa okra ja lopputulos on vähemmän keltainen.

Hieman vaikeaa on saada kuvattua tuota valkoista maalia pohjavalkoisen maalin päälle vedettynä, mutta sitä on nyt tuon harmaan vieressä ikkunaseinällä :) Ainakin pienenä alueena näytti hyvältä, ei ollut keltainen, mutta listat eivät siinä rinnalla näyttäneet yhtään keltaisilta.



Toinen erittäin vaikea maalisävy löytää on rehellinen harmaa, joka ei taittaisi siniseen eikä ruskeaan. Päädyttin valmiiseen maalisävyyn M497 Tuhka. Maalasimme sillä pienen palan keittiön takaseinää ja ainakin omaan silmään tuo näyttää melko puhtaan harmaalta. Harmaalla tulee tuo keittiön takaseinä sekä luultavasti kodinhoitohuoneen yksi seinä. Muut seinät ovat valkoiset.


Tässä kuvassa vähän näkyy se, että eroavat nuo valkoiset kuitenkin sen verran toisistaan, että kuvassa näkyy selvä raja siinä, missä maalisävy vaihtuu. Tänään meillä on vedetty lattiaan joku ihmeellinen itsestään tasoittuva aine ja ensi viikolla aletaan tekemään sisäkattoja.


Muutama pipokin tuli hurautettua. Turkoosi pallopipo meni naapuriin ja raitapipo työkaverille.



Viime viikolla meillä oli myös kunnon junarata Veetin huoneessa, kun isi toi Veetille töistä tuommoisen laivalisäosan junarataan. Mukana oli myös muutama lisäpala, että saatiin tehtyä hieman pidempi rata.




Saimme tänään työkaveriltani lainaan tuommoisen kantorinkan lapselle ja suunniteltiin hieman pientä vaellusretkeä Siipojoen maisemiin, mikäli nyt ei aivan kaatamalla sada vettä. Peukut pystyyn siis hyvän sään puolesta ja hauskat viikonloput!

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Eräjormailua

Aamulla herätessäni taisi herätä myös tuo sisäinen pieni partiolainenkin, sillä sain ajatuksen, että tänään lähdetään kyllä jonnekin metsäretkelle paistamaan makkaraa. Sisäinen partiolainen on joskus ollut myös ihan oikea partiolainen, sillä harrastin partiota yli kymmenen vuotta ja lukioiässä pitkäaikainen harrastus sitten viimein jäi pois. Tutkailtiin siis hetken nettiä etsien jotakin paikkaa, missä olisi nuotiontekomahdollisuus puineen päivineen. Sieltä se sitten löytyi, Törmäjärvi Törmälän leirikeskuksen lähettyvillä. Ei muuta kuin perhe autoon, absin kautta makkaran ostoon ja auton nokka kohti Törmälää!

Nuotiopaikan lähelle olisi päässyt autollakin, mutta koska emme sitä etukäteen tienneet, jätimme auton Törmälän leirikeskuksen pihaan ja kävelimme kivan metsäpolun halki järven rantaan. Oikeastaan parempi noin.



 Polku kulki myös vanhan myllyn ohi tai oikeastaan paikan ohi, missä mylly on joskus sijainnut. Nyt paikalla oli ensimmäinen nuotiopaikka, jonka ohitimme.



Kuvassa keskellä sammaloituneena vanha myllynkivikö?


Tämmöisiin suojärvimaisemiin me sitten päädyttiin, kun selvittiin metsästä pois.


Järven ympäri menisi kävelyreitti, jonka pituus on neljä kilometriä, mutta ei vielä lähdetty semmoiselle, koska Veetikin oli mukana. Ehkä jo ensi kesänä?

Alla olevassa kuvassa on joko joutsenen pesä tai sitten joku petoeläin on sattunut teurastamaan tuolle pikku saarelle yhden joutsenen, sillä höyheniä oli melko paljon...


Reitiltä olisi päässyt poikkeamaan myös Miestenmäelle tai Via Dolorosalle, mutta me valitsimme kärsimysten tien sijasta ihan tuon niemennokan ja siellä odottavan laavun...











Makkaratikut löytyivät valmiina, mutta pitihän sitä nyt vähän muodon vuoksi terottaa tikun nokkaa...



Tulet saatiin sytytettyä hieman kosteista puista ja hiillos riitti hyvin muutaman makkaran paistamiseen. Löydettiinpä tuolta myös yksi geokätkökin!


Veetikin on kova syömään nuotiomakkaraa ja onkos tuo mikään ihme, kyllähän se hyvälle maistuu, varsinkin ulkoilun jälkeen.



 
Rakkautta on myös uudet Merrelin goretexkengät, jotka pitivät jalat lämpiminä ja kuivina ja ovat vielä niin syötävän ihanan värisetkin! Naisten puolen koot jopa riittivät, joten ei tarvinut tyytyä tylsiin miesten väreihin. Jospa nämä sitten kompensoisivat niitä miestenpuolelta ostettuja tylsiä lenkkareita :)


Nyt pitäisi sitten löytää muita kivoja metsäpaikkoja tästä Ylivieskan läheisyydesta, missä voisi käydä makkaranpaistossa ja puut valmiina paikan päällä olisivat  plussaa! Eli jos tiedossa on semmoisia kohteita, saa vinkata!