sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Pienen pieni veturi, aamulla kerran

Ensimmäisenä syntymäpäivänään melkein vuosi sitten Veeti sai kummisedältään pienen Brion junaradan, johon pappa osti lisäosan Ikealta. Tähän mennessä eniten on kiinnostanut noiden ratapalasten yhteenliittäminen, mutta pikkuhiljaa myös muunlaiset leikit ovat alkaneet kiinnostaa. Viime viikolla iskä kokosi Veetille ison junaradan, jonka sisälle koottiin eläintarha toiselta kummilta joululahjaksi saaduista eläintarhapalasista.



Ei purettu rataa pois vaan jätettiin se tuonne Veetin huoneeseen ja useampana päivänä Veeti jaksoi sillä leikkiä. Välillä pystyi havaitsemaan pientä turhautuneisuutta ilmassa, kun junavaunut eivät pysyneet yhdessä, kun niitä työnsi eteenpäin.


Näitä samankaltaisia junaosia saa myös edullisesti Biltemasta ja ovat yhteensopivia ilmeisesti niin Ikean kuin Brionkin junaratoihin. Jospa Veeti saisi näitä vaikka lisää tänä vuonna, kun synttäreitä juhlitaan parin viikon päästä! :)


Eläintarhapalaset ovat vähän kuin Dubloja, mutta niissä on enemmän noita hahmoja ja isoja palasia, joihin saa sitten jotain pientä kiinni, kuten kukkia ja puita.



Kärkkäisen yläkerrassa on myös muutama erilainen junarata ja siitä onkin tullut ostosreissujen ykköshitti. Veeti ajelee junilla, kun äiti katsoo vieressä esimerkiksi kenkiä rauhassa. Kummallakaan ei pala hermot!
Harmi, että junaratoja ei ole sijoitettu naistenvaateosaston keskelle :)





Torstaina meidän terassitkaiteet ja autotallin rimoitukset saatiin paikoilleen, mutta en ole muistanut laittaa tänne kuvia lopputuloksesta!





Takaterassille tuli toistaiseksi vain tuommoinen pieni pätkä kaidetta, koska tuo isompi osa on avoterassi. Pitää katsoa sitten myöhemmin, että kaipaako sille paljulle jonkinlaista suojaa. Vielä kun ei naapureita ole, niin ei ole pakko sitä nyt tehdä.



Myös muurari rantautui raksalle viime viikolla ja aloitteli hommat. Kuulemma ihan rennon oloinen kaveri, lauleskelee miehen puheiden mukaan melko isosti radion tahtiin töitä tehdessään, koska laulu kuuluu pihalle asti :) Ja ilmeisesti jossain vaiheessa saadaan toisen puolen naapuri samaisesta muurarista!


Tänään käytiin kirppistelemässä ja pakko laittaa tähän yksi hyvä esimerkki Ylivieskan kirppareiden mahtavista hintatasoista!

Lindexin t-paita, hinta 5e. Koko etukappale aivan mustan lian peitossa, harmi vaan, että kamera jotenkin häivytti tuota likaa, mutta kyllähän sen tästäkin selvästi näkee. En ollut ainut, joka tämän paidan hintaa ihmetteli ääneen... Kyllä kai tämän olisi itse jo nakannut roskiin. Mutta pitääpä muistaa ensi kerralla viedä likaiset vaatteet kirpparille ja pyytää lähes uuden veroinen hinta... Lindexin t-paidat eivät taida maksaa edes kymppiä uutena? Että semmoista tällä kertaa.


Loppuun vielä sovituskuva tuosta mun uudesta piposesta, minkä ostin Kokkolasta lomalla. Käytiin perjantaina Veetin kanssa illalla puistossa ja kaupassa rattailla ja oli jo niin kylmä, että sai laittaa pipon päähän!

















2 kommenttia:

  1. Meillä odotteleen semmoinen Brion junarata ensi joulua, oli pakko jo talvella ostaa alesta se jemmaan :)

    Mä oon kans ihmetelly välillä niit kirpparihintoja, kerran kattelin jotain valkoista (lue keltaista) paitaa, rasvaläikkien kanssa hinta 10€ ja nuo lindexin paidathan on vissiin uutena just jotain 6,95 tai 8,95€ huh huh!

    VastaaPoista
  2. Uusi lukija ilmoittautuu :) Mutta pakko sanoa, että tässähän tulee ihan talokuume taas, kun katselee teidän projektia!

    VastaaPoista