tiistai 17. joulukuuta 2013

Tvistiä vetskarilla

Tämän kankaan nähdessäni sain heti vision peruspaidasta, johon toisin jollakin kivalla yksityiskohdalla hieman tvistiä. Olin ostanut kaupasta mustan metallivetoketjun, jonka suunnittelin aluksi ompelevani selkäpuolelle kankaan päälle kiinni. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, vaikka melko samanlaisina pysyivätkin. Sain nimittäin meidän ompeluryhmän joulukalenterivaihdon kalenterin luukusta mustan pitsivetskarin. Olen jo pitkään halunnut tilata itselleni semmoisia, mutta en ole saanut aikaiseksi. Nyt sain ensimmäisen semmoisen ja se pääsi heti tämän paidan selkään.


Tämä oli ensimmäinen kaavatestaukseni sillä miv-kaavalla, vaikka kotoilumekon ehdinkin postata ensin. Tämä siis koko L ja normaaleilla saumanvaroilla. Tuli kerralla kyllä melko istuva joka puolelta!


Ja sielläpä se, niskassa oleva pitsivetskari. Yleensä mulla on hiukset kiinni, joten vetskarikin näkyy paremmin, mitä hiukset auki. Kangasta tilasin vain metrin ja lisäsin paitaan pituutta mustalla resorilla, jota on myös hihoissa. Samalla tuo musta yhdistää vetoketjunkin paitaan, kun siinä on sama väri kuin resoreissa. Tästä tuli oikein kiva, tykkään paljon!


2 kommenttia:

  1. Voi kun itseltäkin löytyis taitoa. Monet vaatteet kaipaisi uudistusta :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että MIW toimii siullakin! Hieno paita ja vetska tuo aina piristystä :D

    VastaaPoista