perjantai 1. marraskuuta 2013

Vihdoin!

Sain siis vihdoin otettua tai oikeastaan otatettua kuvat miehellä näistä uusista laneilla valmistuneista tunikoista. Ensimmäisen siis vain leikoin laneilla ja ompelin kotona. Tätä ihanaakin ihanampaa Jemma-kangasta ostin aikoinaan vain vauvalle ja pitkään harmittelin tyhmyyttäni, kun en ostanut myös itselleni. Onneksi ihana Sanna myi minulle tätä palan, josta sai juuri sopivasti tunikan! Tämä on imetysluukullinen, mutta imetyksen loputtua aion ommella tuon luukun vain kiinni. Tämä kangas on vain niin ihanaa, että haluaisin olla tämä tunika päällä joka päivä! Ja tiedättekö, olen alkanut himoita mustavalkoisia leggareita tämän kaveriksi. Mutta mistä saisi hyvälaatuista tasaraitaista mustavalkokangasta?


Helmassa on nyörikujat, jolla helman pituutta saa säätää. Unohdin ostaa nyöriä, joten hätäapuna kuminauhaa. Hihoissa pitkät resorit ja tuommoista koristenauhaa tehosteena. Kaavana taas se tuttu ja turvallinen Onion.


Alunperin kun Jemmaa en saanut, ostin lohdutukseksi tätä Helmitaulua. Onhan sekin punavalkoista, mutta joustista, ei trikoota niinkuin Jemma. Taas yksi kangas, joka tuotekuvissa oli niin mitäänsanomattoman näköinen, mutta livenä aivan mahtava! Tästä tuli se testiversiotunika, johon laitoin siis ensimmäisenä nuo nauhakujat sivuun. Tässä myös pitkät resorit, sillä saa vähän nipistettyä kankaan mitasta... Tämä on tavallinen, ei imetysversio. Molemat kankaat ovat Verson Puodin ja niitä on ollut myös saatavilla Hannan Kankaassa.



Viimeisenä jo kauan sitten valmistunut pitkä huppari, josta en ole muistaakseni ottanut vielä kuvia. Kangas on puuvillaneulosta ja tilattu Pehemiältä . Kaavana on Joka tyypin kaavakirjan raglanpaita, jota pidensin ja lisäsin kauluksen ja vetskarin. Halusin tarkoituksella tämmöisen pidemmän svetarin, että sitä voisi käyttää myös leggareiden kanssa. Vetoketju ei ihan mätsää kankaaseen, mutta samaa väriä ei löytynyt noin pitkänä enkä jaksanut alkaa tilaamaan yhtä vetskaria mistään.


Seuraavaksi odottelenkin ihania neuloksia saapuvaksi Pehemiältä. Saapa nähdä mitä niistä muotoutuu!

12 kommenttia:

  1. Nyt alko harmittaan, ku en itekään tilannu tuota jemmaa! Ihanan näkönen, erityisesti siis tuo eka punavalkonen tunika. Kiitos vaan hyvästä kaavasta, mullakin ois joka päivä se joustocollarimekko päällä. Pakko käyttää välillä pesussa;) ja varmaan myös lähtä hakeen lisää jotain kivaa kangasta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niiiin ihanaa! <3 Ja kyllä ne mekot/tunikaton vaan ihan parhaat vaatteet, varsinkin kotona! :)

      Poista
  2. Ihania kyllä kaikki! Ja nyt alkoi harmittaa, että helmitaulu jäi tilaamatta o.O Vaarallista tämä blogien selailu (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein se tunne tuleekin vasta sen jälkeen, kun näkee valmiin vaatteen ja kangasta ei enää saa :/

      Poista
  3. Ihania! En juuri punaisen tai valkoisen ystävä ole vaatetuksen osalta ollut, mutta nämä molemmat kuosit on niin ihania että! Mulla ei ole silmää kuosikuvista visioida, miltä kangas näyttää vaatteena, mutta onneksi näistä blogeista näkee valmiita lopputuloksia :) Sitten vaan monet herkkukankaat on jo mennyttä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mäkään omista varmaan mitään punaista saatikka valkoista ja nyt niitä on kaksin kappalein!

      Poista
  4. Kauniita ompeluksia, varsinkin nuo molemmat tunikat on ihania!

    VastaaPoista
  5. Voi kökkö, miksen Jemmaa tilannut! Helmitaulu onneksi lohduttaa, siinä tepastelen kaiket päivät :) Onko tuohon sivunyörijuttuun jossain ohjetta vai ihanko itse sumplit? Kauniita tunikoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä ainakaan ole missään ohjetta nähnyt. Tuonhan voi tehd ainakin kolmella tapaa. Helpoin on tehdä ehkä niin, että leikatessa jättää siihen sivunyörikujan kohdalle reilummat saumanvarat eli esimerksiksi senttiä tai puoltatoista isommat mitä muualle sivusaumaan. Sitten huolittelee ne sivut ja ompele hihan ja sivusaumat yhteen tuohon kujaan asti saumurilla. Tässä vaiheessa kannattaa jo kääntää helma eli kun sivut ovat vielä helmasta auki tai siis kun niitä ei ole alas asti ommeltu. Sitten kun helma on käännetty, ommellaan tuo nauhakujan kohta sivusta kiiinni ompelukoneen jousto-ompeleella, jolloin siihen kohtaan jää reilut saumanvarat, jotka käännetään vain sivuille niin, että muodostavat kujan ja ommellaan vielä reunoista suoralla ompeleella kiinni kankaaseen. Tuossa lähikuvassa näkyykin nuo pystysuorat ompeleet, jolla kujat muodostuu. Toinen vaihtoehto on tietenki ommella jälkikäteen semmoinen reunoista huolitetu suorakaiteen mallinen kaistale kiinni helmaan kolmesta kohtaa, että syntyy nuo kujat. Kysy toki, jos et ymmärtänyt tästä mun vaikeasta selityksestä mitään! :)

      Poista
  6. Toi hiharesorin koristenauha on tosi kiva piristys. Täytyy varmaan joskus matkia.

    VastaaPoista