lauantai 2. marraskuuta 2013

Omppurakkautta

Ostin Veetille pukinkonttiin lakanat ja mietin samalla, että olisi kiva todella pitkästä aikaa ostaa myös meille uudet lakanat. Meillä on ihan tarpeeksi lakanoita ja vaikka ne ovat vanhoja, ovat ne hyväkuntoisia. Meillä on lähinnä Marimekon ja Finlaysonin lakanoita, jotka ovat pysyneet hyvänä pesusta toiseen ja miellyttävät edelleen silmää. Viime viikolla pääsin käymään kirpparilla kahdestaan vauvan kanssa ja löysin nämä Finlaysonin Optinen omena-lakanat kympillä! Siis kaksi lakanaa ja kaksi tyynyliinaa ja yhteensä kymppi!


Normalisti en osta kirppareilta mitään pyyhkeitä tai lakanoita, mutta kun nämä pestään kuitenkin kuumassa, niin en vain voinut jättää niitä sinne tuolla hinnalla. Uutena kahdelle setille taitaa tulla hintaa se 60-80e? Että aika suuri säästö, varsinkin kun tykkään tuosta kuosista todella paljon. Toisesta tyynyliinasta oli hieman sauma purkaantunut, mutta parissa sekunnissa sekin oli korjattu saumurilla. Muuten lakanat ovat erittäin hyvässä kunnossa. Meillä on sängyssä vain yksi peitto, joten toinen lakana saa mennä Veetin sänkyyn heti, kun saadaan hommattua isompi peitto ja luovuttua tuosta junioripeitosta.


3 kommenttia:

  1. Kiva löytö! Hieman jäi ihmetyttämään, että tekö tosiaan nukutte yhdellä yhden hengen peitolla?
    nimim. 2 peittoa, 4 tyynyä ja miehen mielestä kaivattaisiin lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et oo muuten ainut, joka asiaa ihmettelee :) Mutta joo, nukutaan yhdellä tavallisella peitolla. En oo viittinyt ostaa parisängyn peittoa, koska pitäs uusia kaikki lakanat! Nykyään meinaa olla vähän ahdasta kun samassa sängyssä on osan yön vauva syömässä ja VEetikin joskus saattaa aamuyöllä kömpiä viereen :)

      Poista