tiistai 14. toukokuuta 2013

Mitä vauva tarvitsee?

Monesti varsinkin ensimmäisen vauvan kohdalla vanhemmille on hieman epäselvää, että mitä kaikkea vauva tarvitsee. Toki tähän vaikuttaa hyvin paljon se, minkälaisia ratkaisuja perhe tekee esimerkiksi nukkumisen tai vaipattamisen kanssa. Kokosin tähän pientä listaa asioista, mitkä itse koin tärkeiksi ja ehkä hieman tietoa siitä, mitä ei välttämättä tarvita. Itse kuulun siihen ryhmään, jotka haluavat tavaroiden olevan kotona valmiina vauvan tullessa. Tämän takia jotkut asiat saattavat kuitenkin olla sitten turhia, eikä niille ole tarvetta.

Meille tärkeitä ja tarpeellisia ovat olleet ensinnäkin sitteri. Siihen on voinut laittaa lapsen pötköttelemään ja ottaa mukaan toiseen huoneeseen kun tekee esimerkiksi ruokaa tai muita kotihommia. Myöhemmin lapsen kasvaessa siinä on helppo syöttää, jos lapsi ei vielä osaa itse istua. Kaikki vauvat eivät viihdy sitterissä, mutta meidän viihtyi.


pikkuhurmuri.fi

Pinnasänky oli meillä ehdoton, koska en yksinkertaisesti osannut nukkua vauvan kanssa samassa sängyssä. Pelkäsin, että tukehdutan vauvan ja mieskin kääntyi unissaan niin, että meinasi huitaista vauvaa naamaan. Siksi meillä on vauva nukkunut alusta asti omassa sängyssään. Meidän sänky on Oran, melkein vastaava kuin kuvassa ja saa palvella toistakin vauvaa meidän huoneessa.


Paljon autoilevat tarvitsevat turvakaukalon. Meillä oli käytössä Brion Primo telakalla. Valittiin tämä sen vuoksi, että tämä on kevyempi kantaa kuin Gracon vastaava. Veeti oli myös kevyt ja hoikka vauva, joten mahtui tähän tarpeeksi pitkään, että siirryttiin sitten isompaan istuimeen. Jotkut ovat sanoneet, että tämä jää heti pieneksi, mutta meillä sitä ongelmaa ei yllä ollut ja kevyttä kaukaloa oli helppo kantaa. Telakan ansioista kaukalon sai irti autosta napin painalluksella ja kaukalo oli helppo ottaa ostoskärryyn mukaan. Veeti syntyi syksyllä ja kaukalossa oli käytössä Eisbärchenin kaukalopussi, mikä on talvivauvalle todella hyvä hankinta! Kauppareissulle pystyi vauvan laitamaan kaukaloon käytännössä sisävaatteissa kun laittoi vielä tumput ja pipon. Monesti vauvat hermostuvat kaupassa kuumuuteen, mutta tuon pussin voi näppärästi aukaista vetoketjusta, jolloin ei kuumuus yllätä ja vauva pysyi tyytyväisenä.


pikkuhurmuri.fi
 Meillä vaunuja käytettiin ahkerasti, kun joka päivä käytiin vaunulenkeillä ja Veeti nukkui lähes aina vaunuissa. Vauva-aikana meillä oli Oran Jovi air yhdistelmävaunut, jotka Veetin kasvaessa möin pois. Ne olivat niin painavat ja isot kuljettaa mukana, kun varsinkin mummulassa käydään paljon kylässä, eikä matkarattailla tee talvella mitään. Kun Veeti osasi istua, ostettiin tilalle Teutonian Timmyt, niiden pienemmän koon ja isojen pyörien vuoksi. Vaunutkin kannattaa miettiä omiin tarpeisiin sopiviksi. Niistä taidan tehdä oman postauksen myöhemmin :)

huvikumpu.fi

Veeti sai vauvana myös lisämaitoa ja alun alkaenkin opetettiin juomaan tuttipullosta, että ei kävisi tilannetta, missä en pääsisi edes kauppaan kun lapsella tulee kesken kauppareissun kotona nälkä. Näin isäkin pystyi tarvittaessa syöttämään lapsen. Meille parhaiksi tuttipulloiksi todettiin Mam:n Anti-Colic-pullot. Nämä oli hyvän mallisia ja Veeti sai näistä hyvin syötyä. Esimerkiksi ne Ainun peruspullot eivät toimineet meillä ollenkaan. Näitä tulee käyttämään myös seuraava lapsi. Näissä on muuten sekin hyvä puoli, että myöhemmin näihin tuttipulloihin voi ostaa kahvat ja nokkamukinokan, jolloin saman pullon käyttöikä on pitkä.
ainu.fi
Rintakumit ovat ehkä vähän kiistelty aihe ja on esimerkiksi kätilöitä, jotka eivät kehota niiden käyttöön ollenkaan. Itse kyllä pakkaan nämä laitokselle jo mukaan, sillä jos et ole vielä tiennyt, niin imetys saattaa sattua. Ja paljon! Ainakin alussa, ennen kuin siihen tottuu. Itselläni oli vaikea rentoutua kun kipu oli niin kova, eikä touhusta meinannut tulla mitään. Rintakumien avulla homma onnistui huomattavasti paremmin ja lapsi sai syötyä. Käytettiin näitä myös kotona jonkin aikaa ja jossain vaiheessa ne sitten jäi pois. Laitoksellakin näitä muuten ainakin Oulaisissa oli valmiina ja siellä sainkin kokeilla ekan kerran näitä ja anoppi taisi tuoda Kärkkäiseltä paketin kotiin, kun tuli vauvaa katsomaan samana päivänä kun kotiuduttiin :) En jaksanut itse siinä vaiheessa lähteä mihinkään shoppailemaan...

ainu.fi

Kannattaa myös hommata niitä imetysliivejä! Ne kannattaisi ostaa vasta synnytyksen jälkeen, koska maidonnousu saattaa kasvattaa sitä kuppikokoa yllättävän paljon ;) Itse ostin muistaakseni yhdet hieman reilut etukäteen ja myöhemmin sitten lisää. Imetyspaitoja mulla oli kolme, joista oikeastaan käytin vain kahta. Onneksi en satsannut sen enempää, koska imetysaika Veetin kanssa jäi lyhyeksi eli neljään kuukauteen. Nytkin olen tehnyt noita tissiksiä eli tunikoita, joiden etukappaleet menevät ristiin niin ne käyvät myös imetystarkoitukseen.

Isommista tarvikkeista mainitsen vielä syöttötuolin, vaikka se ei heti olekaan ajankohtainen. Meillä on kirpparilta uutena ostettu Brion tuoli, joka oli kyllä hyvä ostos. se on halvempi ja mielestäni paremman näköinen kuin Stokken kalliimpi vastaava. Meillä tuolia käytetään vieläkin, kun Veeti yltää siitä paremmin syömään kuin tavalliselta tuolilta. Toki turvakaari on otettu pois :)

vaunuaitta.fi

Tässä oli ehkä ne "isoimmat" hankinnat. Tämän lisäksi meillä on tarvittu:
-harsoja
-nenäfriida (älä osta semmoista halpaa "pumppumallia" vaan se letkullinen.), joka oli nuhapäivien pelastus
-tutteja
-vaippoja (kestoja ja tavallisia)
-lämpöpussi myös vaunuihin meillä oli samaa merkkiä kuin kaukalopussi ja vauva ei tarvinut toppahaalaria ollenkaan ekana vuonna. Villapuku riitti toppapussin sisään kylmemmillä ilmoilla ja leudoimmilla pelkät sisävaatteet.
-amme

Sitten vielä ne, mitä hommattiin, mutta jotka jäivät vähemmälle käytölle:

-matkarattaat: ei juurikaan käytetty, kun kauppaan otettiin aina kaukalo kärryissä. Talvella ihan onnettomat ja pitäisi laittaa ne tuolta varastosta myyntiin :)

-kantoreppu: koska yhden lapsen kanssa sitä ei niin tarvinut. Rattailla pääsi sinne minne pitikin. Toisen lapsen kanssa varmasti kätevämpi, että pääsee esim metsään leikkimään, jos isompi väsähtää niin voi laittaa rattaisiin vauvan ollessa repussa jne.

Siinäpäs ne. Toiselle lapselle emme ota äitiyspakkausta ollenkaan, koska kynsisakset sun muut meillä on tallessa ja vaatteet ainakin Veetin pakkauksesta jäivät melko vähälle käytölle. Ostan sitten sillä rahalla joain muuta mitä vielä tarvitaan. Ehkä ostan jostain sen pakkauksen pussin lapselle talteen, kun Veetin pussikin on tallessa. Jos vaikka joskus haluavat ne itselleen aikuisena. Meillä kaikki tavarat ovat kasassa, vielä pitää vaatteita hommata ja kestovaippoja, koska ajattelin kokeilla paremmalla menestyksellä kestoilua tämän toisen lapsen kanssa.

Toki vauva tarvitsee näiden lisäksi myös niitä vaatteita, mutta niiden määrä taitaa olla kiinni ihan siitä, kuinka hurahtanut äiti on lastenvaatteisiin!

Mitkä teillä olivat ne tavarat, mitä ilman ette olisi pärjänneet ja mitkä jäivät turhakkeiksi?

7 kommenttia:

  1. hyvä postaus..varsin tarpeellisia tavaroita kaikki.

    VastaaPoista
  2. Hyvä listaus sulla :)

    Meillä turhiksi jäi iso kasa muovisia tuttipulloja ja rintakumit. Myös kävelytuoli jäi varastoon ja vietiin lopulta kaatopaikalle, rintarepun purin kappaleiksi. Matkarattaat ovat "unohtuneet" jo ajat sitten mummin takapihalle. Niitä käytettiin kai viitisen kertaa (joista joka kerralla nyt 2-vuotias poika halusi niistä pois).Turhakkeita ei paljoa ollut, sillä ostimme tavaroita enemmän tarpeen mukaan kuin paljon etukäteen. Mainitsemani turhakkeet olivatkin lahjoituksia sukulaisilta/ystäviltä.

    Meillä kantoreppu ja -liina olivat ehdottomat. Esikoinen ei ole koskaan viihtynyt vaunuissa/rattaissa, joten reppu ja liina mahdollistivat liikkumisen kodin ulkopuolella. Minulla ei ollut ennakkokäsityksiä/tietoa näistä, vaan sain kantoliinan työkaveriltani. "Hurahdin" kantamisen helppouteen kuitenkin nopeasti :)

    Sitteri oli meillä todella vähän käytössä, mutta silti tarpeellinen. Puuhamatto (tein itse valtavan maton lelukaarineen :) ) sen sijaan oli ihan ehdoton. Poika tykkäsi köllötellä sen päällä paljon mielummin kuin sitterissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kokeilin liinaa kun sain kaverilta lainaan, mutta lapsi hermpostui siinä ja viihty rattaissa, joten asia oli sillä ratkaistu :)Monesti kun käytiin rataslenkillä silloin kun oli päikkäriaika niin oli helppo sit jättää lapsi lenkin tai kauppareissun jälken nukkumaan niihin. Tekis muuten mieli kokeilla niitä lasisia muovipulloja, tuli mieleen tuosta sun muovinen-sanasta:)

      Me saatin lahjaksi tuo puuhamatto, mutta jotenkin Veeti ei kamalasti innostunut siitä. Luulen, että se johtui siitä että ne kaaret oli värikkäitä ja lelut eivät erottuneet siitä niin hyvin. Kyllä sitä silti käytettiin ja vauvana siinä oli hyvä pötkötellä.

      Poista
  3. Rintapumppu. Imetys tosiaan voi sattua, paljon. Helpotti alkuun kun osalla kerroista pumppasi maidon ja syötti pullosta, sai nännit hetken aikaa toipua...
    Kantoliina <3 meillä on niitä kolme... yksi kulkee rattaissa aina mukana.
    Ja sain miehen ylipuhuttua joten meillä on lasiset tuttipullot. Tykkään ja niin tykkää mieskin.
    Harsot, niitä on jokasella tuolilla, sängyllä, taskussa, vaunuissa... neiti on kova pulauttelemaan.

    Nämä nyt ainakin on olleet ihan pop :)

    VastaaPoista
  4. Ehdottoman tarpeellinen meille:
    1)Turvakaukalo. Asutaan kaukana kaikesta keskellä maaseutua, joten autolla oli ja on ihan pakko mennä kaikkialle.
    2)puklurätit... Kaksi refluksia lasta... Noh puklurättejä löytyy vieläkin sieltä sun täältä, vaikka nuorempi on kohta jo kolmen. Muta kun vauvoina pulauttelivat ja PALJON. Rätti kulki ihan aina mukana, siis aina, se oli jopa vessassa taskusta roikkumassa jne.
    Turhat:
    1)Vaunut. Refluksian vuoksi kumpikaan ei vauvana voinut olla selällään, joten vaunut oli ihan turhat. Kymmene metriä ja niin kova huuto, että ei voinut muuta kuin nostaa vauvan syliin
    2)Kantoliinat jne, olkavammani vuoksi mikään kantoväline ei sopinut.
    3)Pinnasänky. Vielä tänä päivänäkään kumpikaan lapsista ei ole tainut nukkua yhtäkään yötä pinnasängyssä vaan nukkuivat ja pienempi nukkuu vieläkin osan yöstä välissämme. Tulin kotiin molempien kanssa suoraan synnytyssalista ja se ihan eka yökin nukuttiin siis kotona. Vastasyntyneen hengitystä on tarkkailtava pari ekaa yötä ja se oli helpointa kun vauva nukkui vierellä.

    Tuttipullot oli meillä kaksijakoinen homma. Toista imetis 9kk ja sinä aikana ei huolinut kertaakaan pullosta mitään. Toista imetin varmaan 9vrk, kunnes hylkäsi tissin ja siitä lähtien huoli vain pullon.

    Ja itselleni ehdoton oli tuon vanhemman kanssa kaikki liivinsuojat! Että sitä maitoa tuli, ja tuli, ja tuli... Sitä suihkusi saunassakin vastakkaiseen seinään :-/ Siitä syystä poika varmaan tissiä söikin niin kauan, kun sitä maitoa tuli niin helposti, ei tarvinut imeskellä. Samasta syystä varmaan pienempi tissin hylkäsi, kun sitä maitoa tuli niin ettei ehtinyt syödä. Pullosta sai omaan tahtiin syödä :-) Että niin on erilaiset samanlaiset sisarukset :-)

    VastaaPoista
  5. Meillä sitteri aivan turha. Vauva pötköttelee lattialla kun ei ole sylissä. Lelukaari kätevä (ei siis ehdoton), vauva viihtyy sen alla, ja oppii tarttumaan roikkuvaan leluun. Turvakaukalo ehdoton (yhtään automatkaa ei voi tehdä ilman kaukaloa). Vaunut, pukluharsot (imettäessä/syötettäessä tarvii). Rintapumppu hyvä, paljon käyttöä. Maidonkerääjästäkin voi olla hyötyä (mut senkin ehtii ostaa synnytyksen jälkeen). Imetysrintsikat ehdoton, mutta imetyspaidat sen sijaan mielipidekysymys, itse en ole käyttänyt.

    VastaaPoista
  6. Meillä turhakkeita olivat hoitopöytä sekä pinnasänky. Vaipat vaihdettiin sängyllä, sohvalla, jne... Yönsä poika nukkuu edelleen (kohta 6-v) meidän välissä.

    VastaaPoista