tiistai 16. marraskuuta 2021

Little Missy neulepaita ja Julie tunika

 *sisältää mainoslinkin

Meillä lapsista Viia on kaikista herkiten paleleva ja vaatetta saa olla aina monta kerrosta päällekkäin. Pakkaskelejä varten neuloin Dropsin Merino Extrafine-langasta Viialle uuden neuleen pakkaskeleille. Itse asiassa Viia toivoi uutta villapaitaa kun oltiin Kärkkäisellä lankahyllyllä. Kysyi nätisti, että voisiko saada uuden paidan, joten pakkohan äidin oli suostua. Valittiin pikaisesti yhdessä ohje Dropsin sivuilta ja Viia valitsi sen jälkeen paidan värin. Tuleepahan ainakin mieleinen kun pääsee itse osallistumaan prosessiin!

Tämä ohje on ilmainen Dropsin Little Missy. Kannattaa muuten tsekata noi Drops designin sivut, siellä on aivan hullun paljon ilmaisia neuleohjeita! Toki ne on Dropsin langoille, mutta voi hyvin soveltaa muillekin merkeille, kun katsoo, että tiheys/metrimäärä täsmää.

  
Puikot: 3 ja 4

Tein paidan koossa 5/6 ja mitoin vähän neuloessa, että tulee tarpeeksi pitkät hihat ja helma. Muuten tein paidan ohjeen mukaan ja ohjeen mukaisilla puikoilla, mutta en tehnyt hihojen lisäämisen jälkeen vartalo-osaan lisäyksiä ollenkaan. Viia on niin hoikka, että olisin voinut tehdä vaikka kokoa pienemmän, eikä olisi ollut yhtään liian pieni. Tänne mahtuu nyt kuitenkin kivasti vaatetta alle kylmemmilläkin keleillä. Mulla on muuten Viian viime vuoden neule kuvaamatta, se mahtui vielä myös päälle, joten pitäisi ehkä napata siitäkin kuva, vaikka se ei ihan täysin odotusten mukaan onnistunut.

Tuo Dropsin merino on kivaa neuloa ja se sopii jotenkin mun käsialalle. Nämä on ollut muutenkin vuosia mun suosikkimerinoita, koska eivät kutita, ovat tosi pehmeitä ja hinta on kohtuullinen. Jos teillä päin ei myydä näitä missään kivijalkaliikkeessä, niin itse olen tilannut näitä paljon *Adlibrikselta.

Tämä neule valmistui nopsaa kun lanka ja puikot oli paksuhkot ja se pääsi heti meidän Rukan reissulle mukaan syyslomalla ja Viialla olikin se päällä reissussa. Pitäisi yrittää napata joku sovituskuvakin tästä joskus. Helpoin on kuitenkin aina kuvata vaan pelkkää neuletta ilman lasta, kun se ei liiku ja illistele kameralle! :)

Hoksasin tässä samalla, että en muistanut ollenkaan viime keväänä jakaa teille tätä Aavalle tekemääni ihanaa neuletta! Löysin kuvat kuitenkin vielä, joten jaetaan nyt molempien tyttöjen neuleet tässä samassa postauksessa.

Aavan neule on Klompe lompe Talvilapset-kirjasta Julie tunika. Muuten aika simppeli neule, mutta hihoissa on kaunis pitsikuvio. Langan ostin paikallisesta lankakaupasta Ylivieskan kotikutomosta, jolla on nykyään myös nettisivut. Lanka on Sandnes Garn KlompeLOMPE Spøt. Tämä on tuntumaltaan vähän villaisempi kuin merinovillat (luonnollisesti, koska ei ole merinoa!), mutta ei kuitenkaan yhtä kutittava kuin vaikkapa Novitan villalangat. Väriä en valitettavasti muista, mutta tällainen vanha roosa tämä on. Kuvissa ehkä liiankin vaaleanpunaiseen taittava. Noissa alimmissa hengarikuvissa on varmaan kaikista lähimpänä oikeaa sävyä tuo neule.


Viime vuonna Aava ei ehtinyt tätä enää kovin paljon pitää, mutta onneksi tämä mahtui vielä tänä vuonna päälle! Aava on aika kuumaverinen, joten ei voi pitää tällaisia arkikäytössä juurikaan, mutta retkeillessä ja laskettelutouhuissa on hyvä lämmmike ohuen merinopaidan päälle. Viime vuonna ei oikein innostunut tästä, mutta onneksi nyt on kelpuuttanut tämän päälleen! En tehnyt niin pitkää kuin ohjeen mukaan olisi tullut, että on helppo npitää toppahousujen kanssa.


Malli: Klompe lompe Talvilapset kirjan Julia-tunika
Lanka: Sandnes Garn  KlompeLOMPE Spøt
 

Nämä lasten neuleet ovat kivoja kun niissä menee niin paljon vähemmän aikaa kuin omissa neuleissa. Ja onneksi ovat nyt suostuneet pitääkin näitä, koska niitä on kiva kutoa! Tästä Aavan paidasta on kirjassa muuten naistenkin versio ja sekin näyttää ihanalle.

torstai 11. marraskuuta 2021

Havukranssi pihalle

Satuin yksi päivä bongaamaan Facebookin kirpparilla, kun ystävä etsi itselleen havukranssin tekijää. Siinäpä sitten tuumailin, että olisipa kiva saada itsellekin sellainen pihalle ja eihän se auttanut kuin tehdä! Meidän lähimetsästä on kaadettu tässä syksyn aikana melkoisesti puita, joten sinne siis vaan muovipussin kanssa katsomaan, että kuinkahan kellastuneita ne kaadettujen puiden havut on! Ihan tarpeeksi vihreitä omaan makuun. Niitä sieltä sitten kassillisen keräsin yksi päivä töiden jälkeen ja toin sisälle kuivumaan.

Otinpa mukaan vielä läjän kuivuneita kesäkukkiakin tuosta pellolta ajatellen, että nekin voisivat olla ihan kivat tuolla havujen seassa. Voihan ne aina heittää pois jos niitä ei tulekaan käytettyä.

Halusin sellaisen kranssin, että se ei olisi liian jouluinen ja voisin laittaa sen heti roikkumaan tuohon etuoven viereen. Ja luonnollisesti tästä sitten tuli taas mun tyylillä melko överi, mut mun mielestä ihan hyvällä tavalla!

Aiemmista sisäkransseista mulla oli jäänyt noita rautaisia kehikkoja, joten niitäkään ei tarvinnut erikseen ostaa. Tälle jäi hintaa siis nolla euroa ja olen tosi yllättynyt siitä, kuinka kiva tästä lopulta tulikaan. Aluksi nimittäin näytti siltä, että tästä ei tule mitään ja kranssi on kamalan näköinen muotopuoli. Pistin ystävälle kuvan ja kirjoitinkin viestiin, että oon vieläkin vähän hämmästynyt siitä, että tää on oikeasti mun tekemä!

Mies oli reissussa, joten piti käydä kaivaan varastosta naula ja laittaa se saman tien itse tuohon seinälle roikkumaan. Löysin vain minipieniä nauloja, mutta onneksi se just sillä pysyy. Ruuveja olisi ollut kyllä vaikka muille jakaa. Pistin sen tuohon Puine-tervetuliaiskyltin viereen ottamaan vieraat vastaan. Just sopiva tila oli tuossa ja ikkunan välissä. Oveen en viitsinyt laittaa kun ois pitänyt tehdä jälki kiinnitystä varten ja siinä on ne ikkunat, niin vois olla vähän hassu muutenkin. Nää on kyllä just näitä mun tyypillisiä projekteja, että pitää heti just nyt tehdä kun saa päähän ja siinä ei sit muu auta ku alkaa hommiin :D Mut tulipa tehtyä niin on pois päiväjärjestyksestä! Kukkapöydän kanssa kuitenkin maltoin vissiin toista viikkoa, ennen kuin saatiin projekti tulille.

tiistai 9. marraskuuta 2021

Vitosen kukkapöydän tuunaus

Tulipa tuunattua tässä yksi vanha kukkapöytä tai missä lie käytössä ollut ennen tätä! Olin miettinyt tuohon meidän keittiön ikkunan eteen jotain pidempää kukkapöytää, että voisin ostaa esim kaktuksia ja muita paahdetta sietäviä kukkia siihen. Kyselin muistaakseni instassakin vinkkejä pöytään ja olikohan heti seuraava päivä, kun useampikin seuraajistani oli meidän paikallisella Facebook-kirpparilla tehnyt mulle kaverivarauksen yhdestä pitkästä, vitosen maksavasta kukkapöydästä. Oli niin halpa, että tietenkin ostin sen kun mitat passasivat meille. Eiköhän sille paikka jostain löytyisi! Mahtavia seuraajia mulla, kun hoitavat tällaiset mun puolesta, vaikka itse pitikin maksaa :)

Alkuperäinen väri oli sangen mielenkiintoinen. Tuollainen melko kirkas vaalea violetti ja lautaosat maalattu myös jollakin kermansävyllä päältä ja violetilla sivuilta. Laudat olivat melko huonokuntoiset enkä jaksanut alkaa niitä hioa, joten haettiin Kärkkäiseltä kaksi liimapuulevyä, joiden mitat sopivat suoraan tuohon. Jätettiin ne tosin saman mittaisiksi kun alkuperäisessä alataso oli lyhyempi. Jos alkaa nyppiä niin lyhennetään.

Hioin metalliset jalat hiomapaperilla ja suhuuttelin ne mustalla Mastonin spraylla. Ihan vaan vinkkinä, että sellainen yhden asteen pakkanen ei taida olla ihainnollisin keli maalata ulkona, joten piti siirtyä sisätiloihin viimeistelemään. Puuosia ei nyt käsitelty kun ei ole oikein hyvää tilaa sille hommalle. Annetaan olla nyt puun väriset ja voi olla, että kesällä käsittelen nuo sitten terassiöljyllä mustaksi samalla kun käsittelen meidän istutuslaatikot. Puunvärissäkään ei ole vikaa, mutta pelkään, että nuo alkaa tuosta kellertyä ajan kanssa. Toki vaihtoehto olisi myös laittaa vaikka valkolakka noihin.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että ei tämä olohuoneeseen sijoittunutkaan vaan käytävälle. Tämä on kaksi metriä pitkä, joten tämä täyttää mukavasti pidemmän pätkän tuosta tyhjän käytävän seinästä ja nyt mahtuu sitten paljon kasveja riviin aurinkoa saamaan!

Alariville mahtuu myös kastelukannu, rottinkisessa ei mahtunut ja jouduin säilyttämään sitä aina lattialla silläkin uhalla, että Nuunuu (meidän robotti-imuri) sen kaataisi. Alhaalle laitoin myös muutamia pistokkaita juurtumaan lasiin. 


Tuohon päälle voisi joskus ostaa jotain tauluja tai teettää vaikka valokuvia. Vähän paljaan näköinen on nyt, mutta kaikki aikanaan. Ja kun ne on mun päättämistaidoista kiinni, niin todennäköisesti siihen ei koskaan tule yhtään mitään...

käytävä, kukkapöytä, isot ikkunat

En suinkaan kuitenkaan hävittänyt tuota meidän ihanaa, rottinkista kukkatelinettä, vaan se pääsi nyt tuohon keittiöön, mihin alun perin tuon uuden telineen piti tulla. Nyt ei (ehkä) ihan heti lopu tila kukilta kesken! Talvella saavat myös hyvin valoa noista isoista ikkunoista.

rottinkinen kukkapöytä

Me on jo kerran muuten ehditty pyöräyttää keittiön pöytä toisin päin täällä. Eli alun perin se oli just eripäin eli kohtisuorassa ikkunaan päin, mutta halusin kukkia tuohon eteen, niin vaihdettiin se sit kuitenkin näin. Näin myös jää vähemmän ehkä tyhjän näköistä tilaa keittiön ja ruokailutilan välille. Me on laitettu lampuille pistokkeet niin, että kääntäminen on mahdollista myös valaisimien kanssa. Tosin niitä valaisimia ei yllättäen vielä ole, kun en ole osannut päättää, että millaiset haluaisin. Minkälaiset/tyyliset ja väriset valaisimet sun mielestä tuohon sopis? Yksi vai kaksi? Kummallekin vaihtoehdolle on pistokkeet! Musta olisi varma valinta, mutta toisaalta joku koivun värinen tai muu puinenkin voisi olla vaihtoehto.

Musta on aina kiva kotiin tullessa ihailla tätä edessä avautuvaa näkymää. Kaunista mustaa keittiötä, vihreitä kasveja tuossa käytävällä ja lopulta tuota käytävän mustaa seinää ja meidän tummaa makkaria sen takana. Rakastan sitä, että tuo on niin yhtenäinen tuo näky noiden mustien osien kanssa.

Piti muutenkin nyt vähän kierrättää esineitä ja kukkia eri paikoille kun siirreltiin noita kukkapöytiä. Jäävät muutokset tosin kuvan ulkopuolelle. Käytävän iso fiikus siirtyi myös olkkariin/ruokailutilaan, kun se ei mielestäni enää oikein päässyt oikeuksiinsa tuossa käytävällä kaikkien muiden kukkien takana.



Kiinnitettiin vihdoin myös tuon mun neulavehkan amppeli kattoon niin nyt se pääsee tuolla pikkuhiljaa luikertelemaan päätyseinää kohti. Tuo on ollut kyllä kiitollinen hoidettava! Kastelen kun muistan ja aina se vaan kasvaa ja kasvaa kasvamistaan. Tavoite ois, et sen seis luikertelemaan tuota mustaa päätyseinää pitkin kunhan se kasvaa tarpeeksi. Pitäisi vain laittaa jotkut mustat koukut sille seinään, et se pysyis siellä.


Meillä onkin jännä viikko tiedossa, kun torstaina meidän kotona järjestetään avoin taloesittely, jossa paikalla meidän rakentaja Jiirikoti, kalustetoimittaja Omegakeittiöt sekä sisustussuunnittelijamme Sisustus Trendosta. Facebookista löytyy tarkemmat tiedot, jos joku haluaa tulla tutustumaan!

maanantai 1. marraskuuta 2021

DIY värjätyt kynttilät

Olikohan se viime talvea, kun bongasin ensimmäistä kertaa tällaisia värjättyjä kynttilöitä netin syövereissä. Silloin jo mietin, että olisi kiva testata näitä! Ne silloin näkemäni olivat tosin muistaakseni monivärisiä. Silloin se asia kuitenkin unohtui, mutta Instassa törmäsin vasta Tiinan tekemään hyvään Reels-ohjeeseen ja päätin itsekin testata. Hain Kärkkäiseltä ison paketin tavallisia, valkoisia kruunukynttilöitä sekä pinkkiä ja violettia kynttiläväriä ja päädyin samana iltana tekemään parikymmentä kynttilää.



Yksinkertaisuudessaan tässä siis lämmitetään esimerkiksi metallitölkissä olevaa steariinia vesihauteessa (itse käytin vanhoja valkoisten kynttilöiden jämiä) niin kauan, että se on ihan nestemäistä ja sinne lisätään haluttua väriä. Kun väri on sulanut kokonaan, dipataan kynttilää siellä nesteessä kummastakin päästä. Mitä useammin dippaat, sitä tummempi väri. Itse laitoin vain yhden värinapusen pieneen määrään steariinia ja osaan sekoitin sitten pinkin sekä violetin sekaisin. Ilmeisesti väriä voisi ottaa myös väriliiduista, mutta en tiedä olisiko meillä oikeanlaisia kyniä sellaiseen.


Homma oli helppo ja nopea ja tekisi mieli tehdä näitä enemmänkin, mutta en löytänyt tähän hätään lisää mieleisiä värejä, joten menisi tilaushommiksi. Kerran kun aloittaa, niin sama tehdä sitten heti urakalla!



Näihin kun kääräisee kivan nauhan ympärille ja vaikka jonkun havunoksan tai muun kivan koristeen, niin on kivoja pieniä muistamisia vaikka opettajille tai päiväkodin aikuisille! Ei mene monta euroa ja kuitenkin saa ihan kivan ja kuluvan lahjan näistä. Tuo 20kpl:n kynttiläpaketti taisi maksaa 6,9e ja värit 2,9e/kpl ja niistä riittää kyllä kaverillekin



Toinen kynttilävinkki on tietenkin viime joulun hitti eli marmoroidut kynttilät, joita tein itsekin. Tämmöiset kuluvat lahjat on minusta kivoja, kun ei sitten jää nurkkiin pyörimään tai voi antaa vaikka eteenpäin lahjana jos ei itseä miellytä.