Veeti on tainnut myös tulla isäänsä siinä mielessä, että kaikki tekniikka kiinnostaa. Lauantaina Veeti pääsi piirtämään ja pelailemaan Mika-sedän iPad:lla. Kyllä tuntui pientä miestä kiinnostavan ja tovi meni padilla leikkiessä. On vain hivenen kalliit lelut jo pienestä pitäen... :)
Ja mikäpä olisi voinut olla Veetin mielestä parempaa ajanvietettä kuin kirjan lukeminen mummun sylissä.
Tänään käytiin koko porukalla MLL:n laskiaismäessä ja kirpputorilla. Veeti nukkui, eikä vielä tänä vuonna päässyt osallistumaan mäenlaskuun Lauri-serkun kanssa, mutta ehkä ensi vuonna. Tuli avattua muuten tämän vuoden grillikausikin, kun käytiin ostamassa mäenlaskun jälkeen grillimakkarat. Kirpputorilta löytyi ensi syksyksi/talveksi Veetille lähes uudet talvikengät kokoa 22. Hintaa huimat 2e, joten korkealta ei tiputa, vaikka kengät ei mahtuisikaan koko talvea. Merkkinä itselle tuntematon Trekk Star.
Täyshintaisena ostin Veetille nämä ihanat Tuttan potkuhousut koossa 74cm, joten voi olla että on vielä himpun verran isot.
Kaverille on ollut viime viikosta lähtien tekeillä palmikkosukat ja eilen kun olin toisen sukan kavennuksia vaille valmis, loppui tietenkin lanka! Ostin vain kerän, kun yleensä siitä teen reilustikin yhdet sukat, mutta ilmeisesti tuo palmikko vie enemmän lankaa. Tietenkään ei ollut vyötettäkään tallella, jotta olisi voinut tarkistaa värierän numeron. Piti siis pitää peukut pystyssä ja toivoa, että ei tuli kovin eriväristä kärkeä toiseen sukkaan. Onni onnettomuudessa ja lanka oli tismalleen saman väristä ja paksuista, joten sukat valmistuivat tänään. Omistaja saa ne sitten jossain vaiheessa, kun päästään takaisin kotiin.
Tässä vielä kuvat niistä tuttavaperheen keskoselle menneistä asusteista. Kahdet pienet sukat ja yksi Aviatrix Ticoticosta tehtynä. Toivottavasti jossain vaiheessa ovat sopivia!