Nämä ovat kuuleman mukaan joillakin syttyneet palamaan, joten ehkä kannattaa pitää vain koristeena tai todella valvotusti polttaa palamattoman astian päällä niin, että lähellä ei ole mitään tavaraa.
Marimekot kävin vasta vasten ostamassa tätä varten ja toinen lautasliina löytyi kaapista. Mietin, että Marimekon hortensia olisi myös kaunis valkoisessa kynttilässä!
Ensimmäiseksi servetistä irroitetaan tuo alapaperi niin, että vain kuvapaperi jää jäljelle.
Seuraavaksi mitataan servetistä kynttilän kokoinen palanen ja leikataan sopiva suorakaide.
Jos mahdollista, kannattaa tietenkin käyttää jotain huonompaa silitysrautaa, että vaatteet eivät sitten jälkikäteen sotkeennu. Tai käyttää vaihtoehtoisesti vaikka silitysraudan suojaa. Toki kuuman raudan voi pyyhkiä vaikka johonkin rättiin tulikuumana, että siitä lähtee lika pois enkä kyllä huomannut että tuo steariini kamalasti olisi tuohon raudan pohjaan jäänyt. Mulla on käytössä tämmöinen vanha rauta, jonka pohjaan olen joskus polttanut tukikankaan...
Kun alat silittää, laita rauta pienimmälle lämmölle ja silitä ensin tuo aloituspää kiinni. Servetin päälle sulaa tavallaan kalvo tuosta steariinista. Kun olet saanut alun kiinni, kieritä servetti tiukasti kynttilää vasten ja silitä koko ympärykseltään servetti kiinni kynttilään.
Lopputuloksen pitäisi näyttää suurin piirtein tältä! Aika kivoja kynttilöitä saa aikaiseksi kun käyttää erilaisia papereita!
Mulla oli kaapissa paljon punaisia, vähän poltettuja kynttilöitä niin kokeilin silittää sellaiseen punaisen servetin. Punaisen päälle ei oikein voi vaaleapohjaista tai muutakaan väriä silittää, koska se servetin päälle tuleva kalvo on punainen ja sotkee muut värit. Mutta punaisesta punaista vasten tuli oikein kiva. Näppärästi saa joulukynttilöihinkin vähän twistiä tällä kikalla.
Olen nyt poltellut noita kynttilöitä selvittääkseni, että miten servetti reagoi kun kynttilä palaa. Se ei syty palamaan, koska sen päällä on steariinia. Tämmöisessä pienessä kynttilässä se ei myöskään taivu sivulle vaan muodostaa kynttilään ajan kanssa reunat. Olen itse sitten joko taittanut ne käsin pois tai ne voisi myös leikata, niin kynttilästä tulee siistimmän näköinen.
Kynttilöiden kanssa ei kuitenkaan voi olla koskaan liian varovainen, niin polttaisin näitä kuitenkin aina niin, että joku on samassa tilassa kynttilän kanssa ja että liian lähellä ei ole palavaa materiaalia. Kuvissa näkyvät heinätkin meillä siirretään kauemmaksi kun kynttilöissä on tuli.
Nämä olisivat muuten kiva joulumuistaminen vaikkapa päiväkodin tädeille tai miksei vaikka omille kavereillekin.
Kynttilöiden tuunaamiseen tarvitset:
tasapintaisia kynttilöitä
servettejä
silitysraudan