Saapuessamme paikalle väkeä sillalla oli todella paljon, mutta kävin vielä ennen lähtöä ottamassa kuvia ja silloin sillalla sai olla melko rauhassa.
Etukäteen jännitin lähinnä sitä, että miten päästään perille kun korkeanpaikankammoisena tuollainen yksi maailman pisimmistä vaijerihisseistä ei herättänyt kovin iloisia fiiliksiä. Suoraan sanottuna mietin, että pystynkö tuonne hissiin astumaan ja miten vältän tartuttamasta pelkoa lapsiin. Jotenkin tuo hississä oleminen kuitenkin oli vähemmän kamala kokemus, mitä olisin voinut kuvitella. Varsinkin kun jätti katsomatta alas.
Vietnamissa oli todella kuuma muutoin, joten teki ihan hyvää mennä päiväksi vuoristoon, jossa pilvien tultua oli jopa hieman viileä. Olimme niin korkealla vuoren päällä, että koko paikka meni pilven "sisään" ja ilma meni tosi sumeaksi iltapäivästä. Onneksi olimme siinä vaiheessa jo lähdössä pois, koska sankan sumun sisältä ei tahtonut juuri nähdä mitään.
Sillalla käymisen jälkeen kävimme ensin tutustumassa isoon puutarhaan, jonka väriloisto oli kyllä vertaansa vailla.
Selvittiin myös ulos labyrintista, mikä löytyi puutarhan puolelta.
Puutarhan jälkeen suuntasimme ranskalaiseen kylään. Se oli todella omituinen sekoitus vanhoja, hienoja kivirakennuksia ja pihalla olevia värikkäitä hahmoja, jotka ajelivat kolmipyöräisillä tai esittivät tansseja turisteille. Jotenkin en olisi voinut kuvitella olevani Vietnamissa, mikäli en olisi tiennyt ja mikäli kaikki muut turistit eivät olisi olleet muita kuin vaaleita. Lapsillehan tämä oli ihan yhtä jännä juttu kuin meillekin. Tai no, vanhat talot nyt eivät heitä kiinnosta, mutta nähtävää oli niin paljon muutakin. Varsinkin kun luvattiin mennä viimeiseksi sitten loppuajaksi huvipuistoon.
Alue oli vanhojen rakennusten lisäksi erilaisten matkamuistomyymälöiden sekä ravintoloiden peitossa. Kävimmekin syömässä ruuaksi Vietnamin reissumme ainoat sushit tuolla sellaisessa buffetissa, missä oli myös muuta syömistä, esim lapsille ranskalaisia ja lihapullia. Sushivalikoima oli valtava ja ne olivat todella hyviä. Hinta ei tainnut olla edullisimmasta päästä, niin kuin tuskin minkään ravintolan hinta tuollaisessa turistikohteessa, mutta sushista en pahaa sanottavaa keksinyt. Lähtiessämme bongasimme myös pihalta grillin, mistä olisi saanut hakea myös grilliruokaa samaan hintaan.
Lapsille yllättäen oli mieluisin tuo Sun World, joka sijaitse kolmessa kerroksessa maan alla! Siellä oli eri kerroksissa erilaisia huvilaitteita ihan pelikoneista huvipuistovempeleisiin.
Enemmän oli ehkä pienempien lasten laitteita, mutta kävimme me Veetinkin kanssa yhdessä laitteessa yhdessäkin. Lisäksi Veeti viihtyi tietenkin peliosastolla missä oli perus pelien lisäksi myös esim VR-laseja sun muita vehkeitä. Tytöt kävivät onnellisina kaikissa pikkulasten laitteissa ja osaan saivat Veetinkin mukaan.
Porukalla kävimme katsomassa jonkun dinosaurusnäyttelyn ja lisäksi sisällä järjestettiin erilaisia näytöksiä.
Ba Na Hillssillä saisi helposti kulutettua koko päivän! Me sovimme kuljettajamme kanssa, että hän hakee meidät kun soitamme, koska emme osanneet etukäteen sanoa kauanko meillä menisi koko paikkaan tutustuessa. Jostain syystä liput tuonne käytiin ostamassa automatkalla pienestä kojusta tien viereltä, keskeltä ei mitään. En tiedä onko ne jotain kuskien omia tuttuja, jotka niitä myyvät vai miksi niitä ei ostettu paikan päältä. Viialle tosiaan ei myyty lippua ollenkaan, vaikka hän juuri ehkä olikin yli sen metrin, minkä ylittävien piti lasten lippu ostaa. Toivoimme sitten vain, että kukaan ei alkaisi häntä tarkasti mittaamaan.
Tämä oli kyllä sellainen kohde, missä suosittelen käymään ihan sen omituisuuden vuoksi mikäli Vietnamissa jossakin Da Nangin lähistöllä liikutte! Tuon ja Da Nangin välillä oli muuten myös joku vesipuistohässäkkä Hot springs park. Menimme sen ohi tullessamme Ba Na Hilssiltä. Emme kuitenkaan käyneet siellä, koska olimme käyneet jo aiemmin siellä Vinpearl landissa.
Mikä on omituisin kohde, mihin sinä olet törmännyt matkustaessasi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti