Pitkät päikkärit mahdollisti myös omien kirjoneulelapasten neulomisen. Pasin pääkallolapasista alkoi kirjoneulekuume, jota ei ne yhdet lapaset karkottaneet. Tuli siis tehtyä itselle uudet lapaset ihan peruskuviolla. Jännän lisän antoi lapaseen se, että käytin kahden tavallisen langan sijasta mustaa sekä raidallista seiskaveikkaa. Kivasti tuli monivärinen tuosta kuviosta. Olen nähnyt jossain blogissa vastaavasti toteutettuja lapasia, mutta en silloin ole hoksannut, että se on vain tavallista raitalankaa, josta efekti syntyy. Tarkoitus oli päästä eroon muutamasta jämäkerästä, mutta eivätpä ne vieläkään loppuneet vaan pienenivät vain.
Malli: Norskit
Lanka: 7 veljeästä musta ja raitalanka
Koko: nainen
Puikot: 3,5mm
Sain kokeiltua tänään myös pussukan ompelemista. Aikaisemmin olen jo laittanut talteen Hipun ohjeen pussukan tekoon. Löytyy siis täältä. Äidiltäni sain muutaman vanhan vetoketjun, joilla harjoitella. Vetoketju ei sovi väriltään kankaaseen, eikä toimi kovin hyvin kun tein aloittelijan virheen ja ompelin kankaan liian lähelle vetoketjua, jolloin se tahtoo jäädä ketjun väliin. Mutta ensi kerralla olen viisaampi ja ehkä voisi ostaa kivaa kangasta ja siihen sopivia vetoketjuja ja tehdä muutama pussukka.Veeti tarvisi ainakin vähän isomman pussin, johon matkoilla saisi särkylääkkeet, rasvat ja muut tarvikkeet.
Automatkalla mummulaan valmistui Veetin toinen norsusukka, joka on ollut keskeneräisenä jonkin aikaa. Nämä ovat siis samanlaiset, kuin aikaisemman postauksen fuksian väriset sukat.
Lauantaiaamuna ompelin vihdoin tämän pilvibodyn, joka on ollut leikattuna varmaan jo pari viikkoa. Tänään laitoin resorit hihoihin ja iskin nepparit kiinni. Onkohan noihin neppareiden kiinnittämiseen jotain pomminvarmaa konstia? Itsellä tahtoo ainakin muutama kappale mennä rikki kun isken ne vasaralla pikkaisen väärään kohtaan. Sitten pitää väkivalloin repiä ne kankaasta irti ja se tietää monesti reikiä kankaaseen. Millaiset olisivat nepparipihdit, joista joskus olen kuullut puhuttavan. Ja käykö ne vain yhden kokoisiin neppareihin? Ehkä google osaa auttaa tämän asian kanssa. Illalla olisin halunnut vielä ommella Veetille Jumpin jacksit, mutta en muistanut käydä ostamassa resoria, joten se saa odottaa toiseen päivään.
neppipihtejä on useanlaisia ja yleensä samat pihdit sopivat muutaman kokoisille neppareille. kannattaa kysyä kokeiluun jos teidän tutuista löytyy kestovaippojen tekijöitä. niiltä luulisi löytyvän. vaikka ei ne kovin kalliita kyllä taida olla. veikkaan, että 30e saa jo jonkinlaiset.
VastaaPoista