keskiviikko 16. joulukuuta 2020

DIY marmoroidut kynttilät

Bongasin tovi sitten Pirkka-lehdestä kivan marmoroitujen kynttilöiden ohjeen. Tekotapa oli kuitenkin ehkä hieman työlään oloinen, joten olen siirtänyt kokeilua hamaan tulevaisuuteen. Nyt kuitenkin Instassa tuli vastaan Kela, jossa tehtiin huomattavasti helpommalla tavalla näitä marmoroituja kynttilöitä. Valitettavasti en laittanut tiliä ylös ja ehdin sen jo unohtaa! EDIT: video-ohje löytyy Kotoulu-instasta  :) 

Nämä menivät kuitenkin heti testiin, sillä kotoa löytyi valkoisia kynttilöitä sekä vahakyniä. Itse asiassa nakattiin iso läjä vahavärejä roskiin muutossa ja säikähdin jo, että meillä ei ole yhtään ja joudun näiden takia ostamaan paketin! Onneksi sekalaisten kynien joukosta löytyi juuri se musta, vihreä ja punainen mitä tarvitsinkin.

diy marmoroidut kynttilät

Nämä on tosi helppo tehdä ja lopputulos on minusta tosi kaunis! Ovat myös kiva, pieni muistaminen vaikka hoitotädeille tai opettajille, eikä rahaa mene kuin kynttilän verran mikäli sellaisia ei kotoa löydy. Meillä lähtee tällaiset Viian hoitajille glögin kera ja varmaan koululaisten opettajille myös. Ihan vaan siksi, että näitä oli kiva tehdä.

Tekemistä varten tarvitset vain valkoisia kynttilöitä sekä haluamasi värisen vahaliidun ja tulta eli vaikkapa toisen kynttilän. Mulla on tässä ihan kaupan halvimpia kruunukynttilöitä, mitä oon joskus ostanut ison paketin kerralla. Ihan ekana väritetään kynttilä vahaliidulla. Kannattaa painaa tosi kovaa, koska mulla ainakin tuntui alussa, että väriä ei jää yhtään kynttilään. Sit hoksasin käyttää kunnolla voimaa ja väri jäi selvästi tummempana.

diy marmoroidut kynttilät

Kun kynttilä on väritetty, kuumenna sitä vaikka toisen kynttilän liekin päällä. Siinä ohjevideossa kynttilän liekki tökättiin minusta ihan kiinni tuohon väritettyyn kynttilään, mutta ainakin mun kynttilän liekki teki valkoiseen pintaan ärsyttävän mustan, nokisen jäljen, joka ei ollut kivan näköinen. Niinpä lämmitin ihan liekin vieressä tuota ja kääntelin kynttilää samalla kun steariini alkoi sulaa ja valua. Pinta on valmis heti kun sen ottaa liekin vierestä pois, koska kynttilä kovettuu samantien.


diy marmoroidut kynttilät

Kannattaa käydä koko kynttilä läpi niin, että nuo selvät väritysviivat ei erotu kynttilästä. Niin tulee kivemman näköinen. Parasta tässä on se, että jos tuntuu että pinta jää ruman näköiseksi, voi sitä aina lämmittää uudelleen ja tehdä erilaista kuviota! Nämä sitten jollakin kivalla narulla vain yhteen ja lahja on valmis. Helppoa ja halpaa!

diy marmoroidut kynttilät

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti