perjantai 19. kesäkuuta 2015

Tutustumista

Vauvalla tuli tiistaina jo ensimmäinen viikko täyteen ja siitäkin on ehtinyt hurahtaa jo useampi päivä! Blogiakaan en ole ehtinyt päivittää, sillä vauva on päättänyt, että päivän valvomishetket on täydellistä ajoittaa sisarusten päiväuniaikaan sekä siihen ilta-aikaan, jolloin he ovat menneet jo yöunille.


Ensimmäinen viikko on mennyt tutustuessa tähän uuteen ja ihanaakin ihanampaan perheenjäseneen! Vauva on toistaiseksi ollut erittäin helppo ja letkeä tapaus. Ihan kuin Veeti aikanaan. Pääosin nukkuu tyytyväisenä ja välissä käy syömässä tai pikkuhetken hereillä.


Itkua ei juurikaan ole kuultu, paitsi silloin kun jokin tympeä ilma jää kiertämään syönnin jälkeen mahassa. Nälkääkin osoitetaan semmoisella pienellä öhinä-äänellä itkun sijaan. Vaatteiden vaihto välillä itkettää, kun siinä tuppaa tulemaan hieman viileä. Hereilläänkin köllöttelee tyytyväisenä sinne minne vauvan nyt laskeekaan, mikäli tarvitsee käsiä käyttää.


Yötkin ovat toistaiseksi menneet melko hyvin. Vauva menee samaan aikaan nukkumaan mun kanssa tuossa yhdentoista maissa ja syö vielä silloin. Yleensä nukahdetaan molemmat samalla. Ensimmäinen syöttö on kahden ja kolmen välissä ja toinen aamuisella neljän ja viiden välissä. Nämä lasken yösyötöiksi, koska tuolloin ei vielä nousta ylös. Aamulla saattaa sitten tankata vähän useammin eli vaikka seiskalta ja kasilta, mutta koska meillä jo seiskalta lapsetkin herää, niin en laske sitä enää yöksi, vaikka vauva jatkaakin unia sen jälkeen. Niin kuin minäkin :) Olen saanut nukkua myöhään nyt miehen ollessa kotona, koska kuitenkin heräilen yölläkin. Vauva saattaa nukkua kymppiin, mutta yleensä nousen kyllä ennen sitä itsekin ylös. Saa nähdä miten aamut menevät ensi viikon jälkeen, kun mies palaa takaisin töihin isyyslomalta. Vauva kun varmasti syö joka aamu juuri silloin, kun Aava pitäisi käydä nostamassa sängystä pois!


Päivisin vauva ei tosiaan jaksa paljoa vielä valveilla olla. Päikkäriaikaan puolenpäivän jälkeen käy yleensä hereillä ja toisen pitkän pätkän illalla tuossa kasin ysin maissa ja saattaa valvoa sinne yhteentoista. Muuten päivät menevät vielä aika lailla unten mailla.

Maito alkoi nousta kunnolla vasta kotona ja ollaankin pärjätty hyvin ilman korvikkeita. Pulloakaan ei ole tarvinut vielä antaa, vaikka maitoa olen pakkaseen vähän pumpannutkin hätätilanteita varten. Pullo ei ole meillä mikään negatiivinen asia vaan aiotaan kyllä antaa siitäkin, mikäli vauva sen vain huolii! Mulla varmaan räjähtäisi pää, jos en koskaan voisi lähteä mihinkään ilman sitä pelkoa, että vauvalle yllättää nälkä sillä välin. Ensi viikolle yritän saada ripsihuoltoa, joten sitä silmällä pitäen sitä maitoakin olen pakkaseen kerännyt.


Tänään vauva pääsi ensimmäistä kertaa vaunuihin ja muiden kanssa puistoon, kun minä jäin siivoamaan sisälle ja kävin vielä pikaisesti kaupassa. Tyytyväisenä oli köllötellyt vaunuissa koko ulkoilun ajan. Helpompaa vauvaa ei kyllä voisi toivoakaan! Ulkonäön lisäksi on näemmä perinyt veljeltään nämä unenlahjat, koska Veeti oli vauvana juuri samanlainen. Aavahan nukkuu vieläkin huonommin kuin Veeti eli onneksi ei ole siskoonsa tullut :)


Eilen meillä kävi terveydenhoitaja ja kaikki oli vauvalla kunnossa. Viikossa oltiin myös ylitetty jo syntymäpaino eli syntymäpaino oli sen 3650g ja nyt painoa oli 3790g. Kotiutuspaino oli jotain 3,4kg, joten kolmisensataa grammaa oli viikossa tullut lisää massaa! Painon kerryttämisen suhteen taitaa tulla siskoonsa ja äitiinsä ;)


Ihan vastasyntyneenä vauva näytti mielestäni Aavalta, mutta nyt kun on jo "oman itsensä" näköinen eikä semmoinen vastasyntynyt, on vauvassa aina vain enemmän samaa näköä kuin Veetissä oli ihan pienenä. Pitääkin kerätä joku päivä kaikista kolmesta kuvia rinnakkain, niin näkee paremmin nuo yhtäläisyydet ja eroavaisuudet. Nyt kuitenkin alan viritellä juhannusmieltä, vaikka pihalla onkin ankeaa ja harmaata. Kohta saadaan pari ystäväperhettä meille lapsineen, joten loppupäivänä ei sitten hiljaista hetkeä olekaan!

Hauskaa juhannusta kaikille lukijoille, toivottavasti teilläkin on kivoja juhannussuunnitelmia säästä huolimatta!

1 kommentti:

  1. Kuulostaa samantyyppiseltä tytöltä kuin meidän Hilla :) Helppo pitää tyytyväisenä ja hyvä nukkumaan! Pulloa miekin mielelläni tarjoisin, mutta ei hää huoli ollenkaan :/ eli puoltoista tuntia on aika lailla se aika, mitä voi itse kotoa poistua yksin.
    Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista