maanantai 15. kesäkuuta 2015

Helppo ruokavinkki kanasta

Sain kerran  kaverin luona kyläillessäni kivan vinkin kanaruokaan, jota en ole ennen tehnyt. Hieman tosin modasin kun vaihdoin parmesanin vuohenjuustoon, mutta periaate oli ruuassa sama.


Uunivuokaan kaadoin pohjalle pari purkkia tomaattimurskaa. Maustettu murska toimisi varmasti vielä paremmin. Murskan päälle levitin tuoretta pinaattia sekä rucolaa. Basilikakin käy! Kanat ruskistin kevyesti pannulla ja maustoin suolalla ja pippurilla. Kanat vaan vuokaan muiden aineiden päälle ja uuniin! Loppuvaiheessa paistoa lisäsin vuohenjuustot, että eivät sula liikaa ja valu tuonne tomaatin joukkoon.


Kaveriksi keitin thairiisiä ja ruuan kanssa herkuteltiin tuoreella leivällä, jonka ohje on Kinuskikissan uusimmassa kirjassa. Leivän nimi pääsi tähän hätään unohtumaan, mutta joku vehnäleserieska se oli, joka tehtiin pellille :)


Tämä ruoka valmistuu lähes siinä ajassa, kun kana kypsyy uunissa. Alkuvalmisteluihin kun ei mene muutamaa minuuttia kauemmin aikaa! Ja taas on pelastettu yksi kiireinen iltapäivä, kun kaikilla on hoidon tai töiden jälkeen kiljuva nälkä!

2 kommenttia: