Hän on täällä

Meidän pieni ja ihanaakin ihanampi tytöntyllerö syntyi tähän maailmaan 9.6. klo 1.27 mitoin 53.3cm ja 3650g. Synnytys käynnistettiin maanantaina, koska vauva ei ymmärtänyt jättää lämmintä yksiötään. Maanantaiaamuna lähdimme sairaalaan kontrollikäynnille, jossa ei välttämättä vielä kuulemma synnytystä käynnistettäisi, mikäli vauvalla olisi kaikki hyvin. Pääsin lääkärille, joka totesi ultrassa, että vauvalla on painoa noin 3,7kg ja lapsivettä on hieman vähänlaisesti. Sain itse päättää, että aletaanko käynnistelemään vai menenkö vielä kotiin odottamaan. Olin jo valmiiksi päättänyt, että kotiin en ilman vauvaa enää sairaalasta lähde, joten pääsimme osastolle ja sain kymmenen maissa ensimmäisen käynnistyslääkkeen puolikkaan suun kautta. Lääkkeitä sai ottaa kolme vuorokauden aikana, eikä kahdella ensimmäisellä ollut vielä mitään vaikutusta.

Mies oli mukana koko päivän ja olihan se tylsää odotella, kun ei mitään tapahtunut. Koska sänky oli vain minulle, otti mies pienet torkut sitten hieman kekseliäämmässä paikassa. Itse hain vierastilasta kirjan, jota en ollut ennen lukenut ja sainkin sen luettua sairaalassa ollessani.

Kolmas puolikas alkoi vasta aiheuttaa supistuksia, mutta nekin olivat aluksi todella huomaamattomia. Iltaa kohden niihin tuli jo vähän kipua ja supistuksia tulikin melko tiheästi. Siinä vaiheessa vähän mietitytti, että mitenkäs sitten käy jos väli on jatkuvasti yhtä tiheä sittenkin, kun kipu alkaa kunnolla tuntua. Kello alkoi kuitenkin lähestyä kymmentä milloin yövuoro tulisi paikalle ja mikäli synnytys ei olisi käynnissä, tulisi miehen lähteä kotiin odottelemaan.

Ja niinhän siinä kävi, että puoli kymmeneltä tilanne ei vielä juuri ollut edistynyt ja mies lähti kotiin yrittämään nukkumista. Sain kipupiikin, että voisin hieman nukkua ennen h-hetkeä. Kun kipupiikki ei tunninkaan päästä alkanut vaikuttaa, soitin kätilölle, että olisiko sitä mahdollista saada vahvempana. Olin kuitenkin jo saanut vahvimman mahdollisen. Nukkumisen sai siten unohtaa. Melko nopeasti supistukset tulivat kipeämmäksi ja päädyttiin menemään salin puolelle vähän yhdentoista jälkeen, että saisin ilokaasua ja lämpöpakkauksen. Olin tuossa vaiheessa vasta kolmisen senttiä auki, joten ei soitettu miestä vielä takaisin sairaalaan. Alussa pärjäsinkin lämpöpussilla sekä ilokaasulla kohtalaisesti.

Synnytys eteni kuitenkin melko nopeaa tahtia ja aika pian jouduin salissa soittamaan miehen takaisin kun supistusten väli oli tosi lyhyt ja kipenivät nopeasti. Mies meinasi ensin, että katsoo yhden sarjan loppuun ja ajelee sitten. Sarjaa oli kesken puolisen tuntia ja matka sairaalaan vei 20min. Tämä oli minulle ok, mutta hetken päästä jouduin laittamaan viestin perään, että lähdetkö kuitenkin tulemaan heti. Mies tuli sairaalaan ehkä puoli yhden maissa, kun ei ollut heti päässyt sisälle. Sairaalalla on menossa remontti, eikä kukaan ollut jostain syystä tullut aukaisemaan ovia. Onneksi vartija oli huomannut miehen ja päästänyt sisään :)


Vähän ennen miehen tuloa tilattiin jo epiduraali vaikka kohdunsuu oli vasta 4,5cm auki. Siinä vaiheessa mietin kätilön kanssa, että kyllä minusta ei olisi luomusynnyttäjäksi!  Epiduraalin sain yhdeltä ja paniikki meinasi jo iskeä kun lääkäri laittoi sitä todella kauan. Pelkäsin, että se ei jostain syystä onnistu enkä olisi noita kipuja kestänyt enää kauempaa. Vihdoin epiduraali alkoi vaikuttaa ja tärisin kamalasti, kun kipu oli ollut niin kova. Epiduraali ei ehtinyt juurikaan vaikuttaa kun paineentunne jo tuli. Kätilö haki jakkaran huoneen ulkopuolelta ja tsekattiin tilanne. Ei ihme, että oli sattunut kun kohdunsuu oli jo täysin auki, vaikka juuri oltiin alle tunti sitten vasta tilattu se epiduraali. Sain siirtyä jakkaralle ja kätilö puhkaisi kalvot, kun vedet eivät olleet vieläkään menneet. Vauva syntyi yhdellä supistuksella, kun vauva laskeutui niin hyvin vesien mukana. Pisteitä vauva sai 9/10/10. Synnytyksen kokonaiskesto 4h47min ja ponnistusvaihe 1min.

Olen jokaisessa synnytyksessä puolittanut edellisen synnytyksen keston. Veetin synnytys kesti 22h, Aavan 11h ja tämä alle viisi tuntia. Selvisin ilman mitään repeämiä ja olo oli todella hyvä heti vauvan synnyttyä. Etukäteen pelkäsin tuota käynnistystä, koska aina sanotaan käynnistettyjen supistusten olevan paljon normaaleja kipeämpiä. En kuitenkaan koe, että nuo olisivat mitenkään huomattavasti kipeämpiä olleet ja koska niitä joutui kestämään huomattavasti lyhyemmän ajan kuin muissa synnytyksissä, ei sillä ollut niin väliäkään. Kunnolla kipeät supistukset alkoivat silloin yhdentoista jälkeen ja siitä pari tuntia niin lapsi oli jo maailmassa. Ilokaasu ei mielestäni näihin auttanut niin hyvin, mitä Aavan synnytyksessä. Se varmaan johtui siitä, että avautuminen tapahtui niin nopeasti, jolloin myös supistukset olivat rajumpia. Mielestäni supistusten väli oli lyhyempi tässä käynnistetyssä synnytyksessä!

Kotiin olisin ollut valmis lähtemään jo keskiviikkona, mutta vauvalla oli hieman alhaiset sokerit, joten niitä jouduttiin jäädä mittomaan vielä yhdeksi yöksi. Oma maito ei vielä riittänyt ja sokerit eivät siksi pysyneet vaadituissa rajoissa. Vauva sai keskiviikkona muutamaan otteeseen viisi milliä kerrallaan lisämaitoa ja se auttoi pitämään sokerit kurissa ja keskiviikon ja torstain välisenä yönä oma maito alkoikin riittämään. Torstaina käytiin vielä lääkärintarkistuksessa, missä kaikki oli kunnossa ja lääkäri antoi luvan lähteä kotiin, vaikka ei saatukaan kolmea yli kolmen sokeriarvoa mitattua. Arvot olivat 2.9, 4.1 ja 2.9 eli vain 0,1 alle sen kolmen viitearvon mikä olisi pitänyt saavuttaa. Alenemaa syntymäpainoon verrattuna oli parisataa grammaa, mikä on ihan hyvä.

Syntyessään vauva oli ihan Aavan näköinen, mutta nyt näyttää mielestäni enemmän jo Veetiltä. Nenä on Aavan ja tukka on tummempi kuin Veetillä aikanaan. Kuitenkin oman näköisensä vauva yhdistettynä sisarustensa näköön. Tämä vauva peri Veetin tavoin isältään todellä ärsyttävän hiuspyörteen tuohon otsalle. Tuo pyörre on nimittäin syy siihen, miksi minulla on kalju mies!

Ensimmäiset päivät vauva oli todella paljon hereillä ja nukkui vain pieniä pätkiä. Mietin jo, että eihän tämä voi olla mahdollistakaan, että vastasyntynyt ei nuku! Toisaalta ensimmäisenä kokonaisena yönä vetikin sitten putkeen lähes viisi tuntia unta, mikä oli varmasti osasyy siihen, että aamulla sokerit olivat matalalla. Kukaan ei ollut käskenyt herättää vauvaa yöllä, joten tietenkin annoin nukkua. Varsinkin kun itsellä oli edellisen yön unisaldona muutama hassu tunti. Oltiin se ensimmäinen vajaa yö perhehuoneessa ja nukkumaan pääsin joskus puoli neljän jälkeen ja aamupala oli jo ennen kahdeksaa. Lisäksi vauva söi vielä välillä niin ei siinä oikein kamalasti ehtinyt nukkua. Toisena yönä siirryin sitten osastolle, missä sain olla yksin huoneessa. Vaikka muuten sosiaalinen olenkin, niin jotenkin sairaalassa en jaksa alkaa keskustella ventovieraan ihmisen kanssa. Siksi oli ihan kiva, että sain olla omassa rauhassa vauvan kanssa. Lötköteltiin pari päivää sängyssä ja luettiin kirjaa ja katsottiin telkkaria. Vauvakin näemmä tykkää nukkua lämpimässä kainalossa, vaikka se ei itselle ehkä se kaikkein parhain tapa ole nukkua. Ainakaan kapeassa sairaalasängyssä.

Nyt vain sitten nautitaan tästä pienestä ihmeestä ja toivotaan, että aika pysähtyisi hetkeksi! Ristiäisajan varasin jo ennen vauvan syntymää, koska haluttiin saada sama pappi kuin Aavalla ja Veetillä. Seuraava projekti onkin sitten alkaa miettiä niitä, kun aikaa on enää kuukausi, kun tuo vauvan syntymä menikin hieman odotettua pidemmälle!