sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Omalle ja toisen omalle

Vajaa pari vuotta taaksepäin ompelin ystävän vauvalle lahjaksi tilkkupeiton.  Kävi kuitenkin hassusti ja tuo peitto hukkui jollakin reissulla. Sainkin pyynnön tehdä tytölle uuden peiton, koska edellinen oli ollut todella mieluinen. Pitkään marinoin erilaisia omia ja saatuja tilkkuja kaapissa ja vihdoin sain ommeltua niistä uuden peiton. Tällä kertaa olin hieman laiskempi ja tein isommista tilkuista tämän. Toisaalta nuo kuviot tilkuissa ovat sen verran isompia, että eivät olisi oikein näyttäneet miltään pienemmässä mittakaavassa. Nyt yhden tilkun koko on noin 15x15cm. Taustakankaana on Metsolan pinkki-valkoista dotsia, jota löytyi onneksi valmiina hyllystä. Omaan silmään tämä on kivempi kuin alkuperäinen!



Meidän vauva sai enne syntymäänsä yhden vuoritetun jumppiksen, jos sattuu tulemaan vaikka kylmä kesä. Muissa tekemissäni ei ole vuorta ollenkaan. Tämän hupussa on itse asiassa sitä samaa kangasta, mitä tuon peiton nurjalla puolella :) Kaavana mikäpäs muukaan kuin Villikko ja koko taisi olla jotakuinkin 56-62cm.


Vuoritin haalarin ja kyllä sai taistella sen kanssa, että sai haarakiilan saumatkin piiloon. Siinä vaiheessa meni jo sen verran hermot, että hihojen ja lahkeiden saumat ovat nurjalla näkyvissä. Tätä kun on tarkoitus kuitenkin pitää vain näin päin. Päällikangas on Verson Puodin lankkua. Tai sarkaa? Kumpi se olikaan tätä pystyraitaista? Hyvin marinoitua, kaverilta joskus ostettua. Tätä on myös ollut minulla se metri ja Aava ja vauva ovat molemmat saaneet tästä jo housut, eikä se vieläkään loppunut!
Tämä oli se haalari, jossa vauva tuli ensimmäistä kertaa kotiin <3


6 kommenttia:

  1. Hienoja, peiton värit ovat kyllä kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin kyllä tykkään väreistä ja hassusti oli tuommoisia yhteensopivia, vaikka olin leikellyt läjän tilkkuja kaappiin ihan summittaisista kankaista. Ehkä siitä vaan huomaa sit mistä väreistä tykkää :D

      Poista
  2. Ihana peitto ja hyvä keino käyttää ne ihanan pienet kangaspalat, joita tulee säästettyä.

    VastaaPoista
  3. Ihastuttava peitto! Onko sinulla peiton välissä tukikangas tai vanua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole välissä mitään! Taustalla on joustufroteeta ja mielestäni on kiva kun käy peittonakin kun ei ole liian tönkkö. Joustava kangas antaa myös vähän pelivaraa, jos leikkaaja on leikannut hieman erikokoisia tilkkuja ;)

      Poista