lauantai 7. syyskuuta 2013

Monen monituista

Monen monituista ompelusta nimittäin samassa postauksessa. Keräsin nimittäin viime aikojen ompelut samaan postaukseen. Täällä mennään päivässä 40+4 ja vauva ei ole osoittanut vieläkään syntymisen merkkejä, joten olen ommellut vielä kun on aikaa. Ensimmäisenä sovituskuvaa tämän  postauksen farkuista. Monet ovat sanoneet, että näissä on aivan ylipitkät lahkeet, mutta meille nämä on kyllä just sopivat, ei kärsis yhtään lyhyemmät olla! Sopivasti lisäsin noita saumanvarojakin, eivät ole liian tiukkikset ja istuvat ihan kivasti.





Huijasin sovituskuvat sanomalla, että otetaan ilmapallosta valokuva. Käytiin nimittäin Citymarketin lastenpäivillä aamulla ja sieltä sai tuommoisen pallon mukaan.


Onnetar myös suosi minua viime viikolla ja voitin Onnenmuruja-blogin  arvonnassa metrin turkoosia Nestori ja norppa-kangasta. Tätähän mulla oli se metri punaisena ja silloin arvoin näiden värien väliltä. No nyt mulla on kumpaakin! Tästä tuli Veetille heti peruspaita ilman sen kummempia kikkailuja. Kuvissa tosin Veeti halusi, että kuvataan porkkanaa :)


Kangasta jäi reippaasti yli, joten hurautin kummipojalle bodyn. Kaavana suoraan Kisuliini kokoa 86cm. Sain kummipojan äidiltä kassillisen kestovaippoja ja lupasin vastapalvelukseksi ommella joskus vaatetta sinne suuntaan. Kantit ovat ruskeat, vaikka kuvissa näyttävätkin aika mustilta.
Perhee keskimmäiselle toivottiin leggareita koossa 98cm, joten tein nämä Ottobren 6/12 Ropina-kaavalla ja suoraan kaavan mukaan. Katkaisin kaavaa lahkeesta ja lisäsin resorityyppiset ratkaisut tuonne lahkeeseen, joihin ompelin kukkanapit. Kangas on Kestovaippakaupan joustocollegea, jota jäi sopiva palanen yli Veetin housuista.
Napit olen löytänyt joskus kirpparilta. Täällä no yksi semmoinen vakkaripöytä, jossa on iso laatikko nappinippuja ja ne maksavat muistaakseni 0,3e/nippu. Näitäkin jäi vielä, vaikka käytin neljä näihin leggareihin.


Myös vauvalle valmistui yksi body koossa 68cm. Ankkakangasta olen joskus hommannut Metsolasta, mutta en ole sitä saanut ommelluksi, koska olen metsästänyt hihoihin sopivaa raitakangasta. Kärkkäiselle oli tullut lisää tätä raitaa, niin laitoin sitä, vaikka alunperin olisin halunnut semmoista, missä on saman paksuiset nuo mustat ja valkoiset raidat.
Veetille samalla hiharatkaisulla paita mintunvärisestä Siiristä ja Myyrystä. Täm kangas jotenkin vaatii rinnalleen tuota mustavalkoista, enkä osaa sitä yksistään käyttää värin vuoksi. Mustavalko- raidan kanssa kuitenkin ihana yhdistelmä! Siiri ja Myyry on Pehemiältä.

7 kommenttia:

  1. Kivoja vaatteita! Olen halunnut tuota ankkakangasta jo pitkään,mutta jotenkin arvon vielä sen tilaamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen sopis ihanasti punavalkoinen raitakangas, jota on ainakin ottobrelta (?) muistaaseni saanut tilattua etsyn kautta, mutta en jaksanut alkaa erikseen tilaamaan niin piti tyytminen mustavalkoiseen. Tosin kiva se on noinkin :) Joku keltaraita ois myös ihanaa!

      Poista
  2. Kivoja vaatteita! Olen halunnut tuota ankkakangasta jo pitkään,mutta jotenkin arvon vielä sen tilaamista :)

    VastaaPoista
  3. Ihania vaatteita taas! Oletpa ollut ahkera, itse en noilla viikoilla tainnut saada mitään aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei kestä pää vaan odotella, pakko yrittää harhauttaa ajatus johonkin muuhun ja toivoa, etä synnytys käynnstyy kun sitä ei ajattele koko ajan :)

      Poista
  4. Mistä olet löytänyt perusbodyn kaavan? Isosiskolle 3v. tulee ommeltua tunikoita yms niin niistä jää paloja joita voisi hyödyntää bodyja veikalle. Olen jonkin verran OB lehtiä selaillut mutta tullut vastaan vain kietaisubodyja yms.
    Tsemppiä loppumetreille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kisuliini Ottobresta. Google varmaan osaa kertoa lehden numeron ;)

      Poista