Kuvittelin homman paljon helpommaksi. Kai nyt paikoillaan makaavasta vauvasta saa helposti hienoja kuvia. No ei saa! Kädet tai jalat vispasi koko ajan ja pää liikahti aina kriittisessä vaiheessa, joten tässäpä ne muutamat onnistuneet kuvat ovatkin.
Meillä on pysynyt yörytmi jo viikon samana eli kahdella syötöllä mennään ja ollaan saatu aikaistettua vauvan nukkumaanmenoakin hieman. Eli nyt rytmi on aika lailla semmoinen iltaa ja yötä kohden, että kymmenen ja puoli yhdentoista maissa vauva nukahtaa yöunille. Ensimmäisen kerran herää syömää puoli neljän maissa ja toisen kerran kuuden ja seitsemän välillä. Eli aika helpolla ollaan päästy. Yksi yö nukkui kympistä puoli kuuteen aamulla! Piti hieman hieraista silmiä, kun kelloa vilkaisin ja hoksasin, kuin paljon se jo on :) Toisaalta välillä vauvaa vaivaa ilmavaivat aamuyöstä ja ensimmäisen syötön jälkeen ei suostu oikein nukahtamaan ja kitisee mahaa. Siinä vaiheessa mies ottaa vauvan mahan päälle köllöttämään, koska vauvan olo helpottuu mahallaan ollessa. Sitten kun kitinä loppuu, siirretään vauva nukkumaan.
Päivisinkin vauva hereillä ollessa viihtyy oikeastaan vain sylissä ja siinäkin pystyasenossa. Ihan erilainen kuin Veeti, joka mielellään köllötteli viltillä tai sitterissä välistä. Onneksi on tuo Manduca (ja eilen testikäyttöön kotiutunut Tula) niin saa jotain tehtyäkin samalla, kun vauva vetää repussa sikeitä. Ilman sitä olisin kyllä nyt melko kädetön!
Muutoin vauva on kiltti tapaus, eikä kovinkaan paljoa turhia itkeskele. Melkoinen kakkatykki kyllä, siinä tullut veljeensä jolla oli myös ns. suora putki! Kakkavaippoja saa vaihtaa koko ajan ja harvemmin pelkkää pissavaippaa. Mies menee ensi keskiviikkona töihin ja sitten pitää opetella uudenlaiseen arkeen kahden lapsen kanssa. Ehditäänköhän me koskaan mihinkään ajoissa tällä kokoonpanolla? :)
Aivan ihania kuvia hurmaavasta pienestä!
VastaaPoista