sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Keltaista

Käytiin torstaina vaunuilemassa vauvan kanssa ensimmäistä kertaa hieman pidempi lenkki ja käytiin samalla poimimassa muutama auringonkukka tuohon etuterassille. Auringonkukat ovat vaan niin ihania, että oli pakko napsaista sisällekin yksi maljakkoon! Saa nähdä, että kauanko tuo pysyy hyvänä.




Samalla kun laitoin kukan maljakkoon ja raivasin sille tilaa, vaihtelin myös myös hieman esineiden paikkaa olohuoneen ja keittiön lipaston välillä.


Olohuoneeseen siirtyi tuo valokuvakehys sekä Kivi-tuikut. Orkidean saimme äidiltäni, kun hän kävi vauvaa katsomassa laitoksella. Saa nähdä, että kauanko tuo pysyy hengissä, kun yleensä tapan nuo melko nopeasti...


Keittiöön päätyi tuo auringonkukka ja muut tavarat ovatkin olleet tuossa lipaston päällä jo aikaisemmin.


Keskiviikkona meillä kävi myös kavereitamme katsomassa vauvaa ja saatiin vauvalahjojakin! Ihana Småfolkin pyyhe ja Marimekon ruokalappu. Lisäksi vauva sai oman satukirjan, joka unohtui kuvasta pois. Nyt on Veetillä ja vauvalla molemmilla omat, paksut satukirjat. Onneksi kuitenkin erilaiset. Veetikin on nimittäin saanut muistaakseni ekana jouluna satukirjan lahjaksi.


3 kommenttia:

  1. Tuosta orkideasta on pakko sanoa, että nosta se ylös ruukusta ja kato millon vihreät juuret ovat vähän harmaantuneet. Sitten uoptat sen koko ruukun veteen (niin että koko ruukku on täynnä vettä) ja annat olla n. puoli tuntia kunnes juuret on jälleen vihreitä. Muunlaisesta kastelusta kuolee nopeasti ;) Mulla on kasteluväli n. reilu viikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Siis oon mä tiennyt, että se upotetaan veteen hetkeksi silloin tällöin, mutta tuo juurivinkki oli ihan uus! Jospa tällä kertaa saisin sen pysyyn hengissä :)

      Poista
  2. Juu ja minä olen puolestani lukenut, että orkidea ei saa olla umpipurkissa vaan esimerkiksi lasisessa. Siis sen juurakon pitää näkyä purkista läpi, jotenkin ne juuret tarvii valoa, jotta kukka elää.

    VastaaPoista