maanantai 2. syyskuuta 2013

40+0

Tänään se sitten vihdoin ois, laskettu aika nimittäin! Mutta eipä ole vauvaa näkynyt eikä kuulunut, eikä taida kuuluakaan! Mitään merkkejä lähestyvästä synnytyksestä ei ole ollut, joten luulen, että tässä saa vielä useamman päivän (tai viikon!) odotella. Vaikka vauvamaha kiva onkin, voisin kyllä sen jo pikkuhiljaa vaihtaa siihen tuhisevaan nyyttiin. Varsinkin kun on käynyt katsomassa noita kavereiden vastasyntyneitä. Tänään kävin katsomassa toisen kaverin pariviikkoista vauvaa. Viimeksi kun sovittiin treffit, niin he lähtivätkin synnyttämään, joten ajateltiin sen toimivan toisinkin päin, mutta eipä sitten toiminutkaan :)


Luontevasti tässä voin mahakuvien lisäksi esitellä myös nämä pirtsakan pinkit housut, jotka tein kesällä kotihousuiksi Me&I:n Macig knickersien kaavalla itse värjätystä fuksianpunaisesta joustiksesta. Mallista tuli hyvä ja näitä taidan tehdä lisää joustocolitsista. Tosin kaavan ehdin jo hukata, joten eikai auta kuin piirtää uusi ja odottaa, että sitä kangasta tule lisää tuohon Löytöpalaan, sillä se oli ehtinyt jo loppua.


Piti ottaa tänään vielä mahakuvia, että on ainakin viimeisiltä päiviltä mahakuvat, vaikka muuten niitä melko laiskasti olenkin ottanut. Kyllähän tuo melko iso alkaa olla, mutta vointi on muuten ihan ok. Tosin kaikenmaailman jomotus vaivaa edelleen ja liikkuminen sattuu ja vauvakin satuttaa parhaansa mukaan möyrimällä ja välistä tuntuu, että se yrittää puskea pois ilman supistuksia :) No, eiköhän se vauva viimeistään parin viikon päästä synny!


Tänään katsoin vähän valmiiksi, että mitä vaatetta vauvalle puetaan, kun päästään kotiin. Bodyksi valitsin saman, mikä päällä Veetikin on tullut kotiin! Lisäksi Newbien housut, jotka ovat pienimmät mitä meillä on. Päälle jumpsuit ja siihen joko musta sydänlakki tai neulottu myssy, riippuen vähän kumpi on sopivamman kokoinen. Luulen kyllä tuon neulotun olevan vielä liian iso. Lisäksi jalkoihin junasukat ja käsiin tumput. Veetillä oli aikoinaan sairaalassa semmoisia pipoja, jotka ei mitenkään päin pysyneet päässä, vaikka vauva vaan makasi. Mietinkin, että otan ehkä yhden myssyn mukaan, jota voisi pitää jo laitoksella. Jos siellä sattuu hyvä lakki kohdalle niin pidetään sitä, mutta varalta otan tuon oman.


4 kommenttia:

  1. oih ja voih...vaikka meidän nyytti ei olekkaan kuin parikuinen niin on kyllä tuon masun perään ikävä. vaikka ei se kamalan miellyttävä ollutkaan kaikkine kylkipotkuineen ja liitoskipuineen :/ huoh..millonhan sitä oppis, jotta tämä kolme lasta riittää okein hyvin.

    VastaaPoista
  2. Oih mitä ihania kotiintulovaatteita <3

    VastaaPoista
  3. Ihana masu. :) Ja pirtsakat nuo olohousut sulla! Täytyis tehdä itsellekin jotkut tuollaiset. :)

    Ja on kyllä söpöt kotiintulovaatteet vauvalle, herkulliset värit ja kuosit!

    VastaaPoista
  4. Haikeus, vähän tulee omaa mahaa jo ikävä :) Kärsivällisyyttä viimeisiin päiviin ja tsemppiä loppurutistukseen. Minä olin tuossa vaiheessa jo ihan hermoraunio ja vauva syntyi vasta 41+5 :D

    VastaaPoista