torstai 23. toukokuuta 2013

Unten huone

Olen aivan unohtanut esitellä meidän nykyisen makuuhuoneen! Olen ottanut muutaman kuvankin jo jokin aika sitten, mutta enpä koskaan muistanut laittaa niitä tänne. Tässäpäs muutama kuva siis makkarista. Hieman on vielä keskeneräistä, kun verhojakaan en ole saanut laitettua. En millään keksi, että minkätyyliset verhot tähän huoneeseen haluaisin. Ideoita ja varsinkin hyviä sellaisia otetaan vastaan ;)


Vasemmalla oleva ovi vie kylpyhuoneeseen. Lisäksi mahtuu hyvin sänky sekä molempien yöpöydät. Pinnasänky tosin ehkä tulee tälle oikealle puolelle mun viereen korvaten tuon yöpöydän joksikin aikaa.


Sängyn lisäksi huoneessa on tällä hetkellä ainoastaan tuommoiset mustat portaat, josta olen tietenkin kuvaa varten raivannut pois ison pinon puolipitoisia vaatteita... Mulla on vähän huono tapa kerätä tottumuksesta niitä tuohon, vaikka ne voisi jättää tuonne vaatehuoneen puolelle. Verhot tarvisi siis tuohon ikkunaan, joka on sänkyä vastapäätä.


Liukuovet kätkevät taakseen noin viiden neliön vaatehuoneen, josta voisin ottaa kuviakin heti, kun saisin sen joskus siivottua! Yleensä meillä vielä rötköttää nuo ovet auki, että koko sekasorto on näkyvillä. Bongatkaa kuvasta myös lapsi...




Siinäpäs se oli lyhyesti esiteltynä. Tai no eipä tuosta kovin pitkää sepustusta saisikaan :)

2 kommenttia:

  1. Mulla on ostoslistalla Vallilan Pilkku -verhot ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kattonut yllättäen niitä Kärkkäisellä, mutta se on makkarin verhoksi meillä varmaan liian isoa se kuvio, kun ei voi mitään kamalan massiivisia verhoja laittaa. Kaveri oli kommentoinut tuonne fb:n puolelle, etä oli ostanut vallilan africat, nekin oli kivan näköiset, varsinkin pinkkinä ;)

      Poista