lauantai 9. tammikuuta 2016

Puikoilta pakkaseen

Vaikka yleensä tykkään kutoa oikeastaan vain sukkia ja muuta "pientä" niin välistä tuntuu, että olisi mukava tehdä jotain muuta. Poiketa hieman siltä omalta mukavuusalueelta ja kokeilla vaihtelun vuoksi jotain hieman erilaista. Tällä kertaa se mukavuusalueelta poistuminen tarkoitti neuletakin neulomista Viialle. Halusin tehdä tuollaisen piparireunaisen takin ja etsin sitä varten helpon, ylhäältä alas yhtenäisenä neulottavan neuletakin ohjeen. Jos pitää alkaa osia yhdistelemään, niin todennäköisesti ne jää yhdistämättä ja takki lojuisi niin kauan keskeneräisenä jossain, että jäisi pieneksi. Pohjana tässä siis Little coffee bean koossa 6kk ja lankana Novitan Nordic wool sekä oliko se nyt Sointu. Molemmat 100% villaa, mikä ei takissa haittaa kun ei altistu niin kovalle kulutukselle kuin sukat.


Takki valmistui yllättävän nopsaa, parin kolmen päivän aikana. Itseä harmittaa eniten se, että ohjeen puikkokoko oli kuitenkin omalle käsialalle liian iso ja neulepinnasta tuli ärsyttävän epätasainen. Tai ainakin luulen sen johtuvan siitä! Ei mulla täydellinen käsiala muutenkaan ole, mutta tässä se jotenkin korostuu vielä prässäyksen jälkeenkin.


Napit eivät ehkä ole kauneimmat vaihtoehdot, mutta ne löytyivät valmiiksi kaapista niin laitoin ne kun harmitti muutenkin tuo ruma neulepinta. Mikäli joku haluaa neuloa samanlaisen, niin tässä tekemäni kaavio piparikuvioihin. Silmukat eivät menneet ihan tasan neuleen silmukkamäärän kanssa, mutta se ei haitannut kun heittoa oli muistaakseni pari silmukkaa. En muuten osaa nätisti poimia silmukoita tuosta etureunasta. Onko siihen jotain fiksua kikkakolmosta??


Toinen nopea neuleprojekti oli Viian uusi vaunu/kaukalomyssy. Sain ompeluryhmämme tämän vuoden joulukalenterivaihdosta yhden kerän ihanan pehmoista Dropsin alpakkalankaa ja tein siitä kaksinkertaisena myssyn Viialle. Tämä valmistui suit sait sukkelaan ja on helppo neule tehdä rivi silloin toinen tällöin :) En onnistunut puhelimella löytämään sitä Novitan ohjetta mitä yleensä käytän ja tämän saman ohjeen nappasin jostain blogista jossa ei mainittu edes kokoa, mutta kuin sattuman kaupalla siitä tuli täydellisen kokoinen Viialle. Yleensä teen aina liian isoja myssyjä, joten kiva, että kerrankin tulee yhdestä kerrasta valmista.




13 kommenttia:

  1. Nyt on pakko kysyä, että miten ihmeessä ja missä välissä kolmen pienen lapsen äiti ehtii tekemään koko ajan näin paljon käsitöitä ja vielä postaamaankin tällä tahdilla? Itse suunnilleen samassa tilanteessa ja ei kyllä millään irtoa aikaa ihan hirveälle määrälle käsitöitä lasten kanssa olemiselta, ainakaan tällä vauhdilla, vaikka kuinka yrittäisi ja käyttäisi kaiken liikenevän ajan käsitöihin. Teillä taitaa olla itsekseen leikeissä viihtyviä ja pitkät päiväunet nukkuvia lapsia. Vai onko sinun mieskin päivät kotona?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lapset menee nukkumaan kasilta illalla, siinä jää monta tuntia aikaa tehdä käsitöitä kun pyritään siihen, että kotityöt on tehty ennen lasten nukkumaanmenoa. Nukkumaan menen puoli kahdentoista maissa. Katsotaan monesti miehen kanssa yhdessä jotain sarjoja silloin niin samalla voi tehdä. Tuo myssy on esimerkiksi semmoinen, jonka teen suunnilleen kahdessa tunnissa jos saan yhtäjaksoisesti kutoa. Valmistuu siis esimerkiksi yhden elokuvan aikana :) Tokihan näitä käsitöitä on tehty aina pidemällä ajalla ja postailen sitten kerralla useampia. Varmasti riippuu myös siitä, kuinka nopea kutoja on. Mulla ei perussukkaan esim mene oikeastaan iltaa kauempaa. Mies on kyllä päivät töissä eikä nuo lapsetkaan kamalan pitkiä unia nuku, että kutomishommia ei päivällä tule kovinkaan paljon tehtyä, mutta illalla nukkumisen jälkeen sitäkin tehokkaammin. Kirjoittelen monesti näitä postauksia esimerkiksi viikonloppuna useamman kerralla kun mieskin on kotona.

      Noista ompeluksista mitä esittelin pari postausta sitten olin osan aloittanut jo muistaakseni syyskuussa :) Kai se on vähän siitä kiinni, että mihin se illan "vapaa-ajan" käyttää, että meneekö se sitten vaikka kotitöissä vai käsitöiden parissa.

      Poista
    2. Oli pakko katsoa vanhoja postauksia. Parin kuukauden aikana en ole kyllä näiden lisäksi kovin montaa neuletta postannut :D Ompeluksiakaan ei mitenkään älyttömästi, jos ei lasketa noita joululahjakäsitöitä, joita tehtiin pitkin vuotta :) Ompelu sinänsä on nopeaa, että yhden vaatteen tekee noin tunnissa :)

      Poista
  2. Onpa kaunis villatakki! Minullakin tekisi mieli kutoa vaikka ja mitä mutta tuntuu ettei aika riitä edes villasukkien tekoon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari riviä kerrallaan niin kyllä se joskus on valmis :D Tämä tehtiin vitosen puikoilla, minkä takia se valmistui niin nopsaa!

      Poista
  3. Oi miten ihania neuleita! Minun luurissa neuletakki näytti täydelliseltä, mutta tiedän tunteen kun oma käsiala ei miellytä - muutama työ on poistunut puikoiltaan sen vuoksi! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se varmaan kuvassa niin hyvin näykään! Sullakin oli aivan mahtavia sukkia valmistunut viime aikoina. Kirjoneule on kyllä koukuttanut mutkin. Tässä juuri uutta mallia tulostelen illan elokuvan katselua silmällä pitäen :D

      Poista
  4. Tosi ihana!! Kyllä houkuttaa tuo neulominen koko ajan enemmän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin puikot esiin! Mulla on muuten vieläkin ne pitsipallot kovettamassa! Ehkä sit ens jouluksi :D

      Poista
  5. Aivan ihana tuo myssy.♥ Pitäis kyllä itsekkin opetella niin vois tehdä tuollaisia ihania juttuja..aika on vaan pikkuisen kortilla tällä hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella, ett on kortilla kun on vielä enemmän lapsia kuin täällä ja jos tosiaan pienin ei edes nuku kunnolla! Siihen opetteluun kun joutuu ihan erilailla keskittyyn mitä siihen, että kutoo vaan menemään. Se on niin paljon nopeampaa ja helpompaa :)

      Poista
  6. Jopa on sievä takki! Ja kiva myssykin, alpakasta ihanan lämmin :) Mie neulon nuo siksak-myssyt norjalaistyyliin, niin ei ole lopuksi saumoja ommeltavana. Jäis varmaan nimittäin siinä vaiheessa miultakin yhdistämättä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tahtoo tulla aina norjalaistyyliin tehtynä liian iso tai pieni niin sillä vaivalla kun tekee monta lakkia, ompelee jo nuo saumat yhteen ;)

      Poista