lauantai 7. marraskuuta 2015

Parasta just nyt (tai viime viikonloppuna)

Meillä oli perinteiset ompeluryhmän lanit viime viikonloppuna. Ihan ei mennyt homma suunnitelmien mukaan, mutta hauskaa oli silti ja terapiaa on saatu taas ainakin puolen vuoden edestä ja sitten taas mennään! Suunnitelmahan meni niin, että olisin tuonut Viian aina yöksi kotiin leiriltä ja hakenut taas sinne päiväksi. Näin olisin saanut nukkua aamulla vähän pidempään ja olisin voinut myös illalla ommella vähän pidempään.

Olin pumpannut pakastimeen maitoa pidemmän aikaa, että isi saisi antaa sieltä Viialle pullosta sitten mun poissa ollessa ja itse pumppaisin leirillä, että maidontuotanto pysyisi yllä. Perjantaina toinkin Viian kotiin ja syötin, ennen kuin lähdin takaisin. Jouduin sitten kuitenkin tulemaan takaisin, kun ei tuo meidän tissityttö enää huolinutkaan pulloa! Ei hoksattu kokeilla ennen tuota, kun pari kertaa on mies joutunut antamaan maitoa pullosta mun ripsihuollon aikana ja silloin se on kelvannut. Aava ja Veeti puolestaan söivät huomattavasti mieluummin pullosta kuin tissistä, joten en jotenkin hoksannut, että tässä voisi käydä näin. No ei siinä mitään, otin tytön mukaan ja Viia oli viikonlopun mun mukana leirillä. Eka yö menikin loistavasti ja Viia heräs aamulla vasta puoli ysi, mutta sunnuntaina herätys olikin jo 6.38. Voin sanoa, että ei naurattanut. Käytiin sitten kaikessa hiljaisuudessa aamupalalla Viian kanssa ja leikkasin kasan vaatteita, ennen kuin seuraava heräsi. Siinä vaiheessa Viia oli jo päikkäreillä. Ennen kasia siis!
No, mutta näitä sattuu ja sain kuitenkin jotakin ommeltuakin, vaikka ei se saldo oikein päätä huimannutkaan. Tulee keskityttyä siihen juoruamiseen niin kovasti, että ei ehdi ommella. Lisäksi käytin ratkojaa ehkä enemmän kuin kuluneen vuoden aikana yhteensä... Tässä kuitenkin nyt muutamia kuvia vaatteista, mitä valmistui. Ylinnä Paapiin uudesta kankaasta tehty body Viialle jo koossa 74cm. Ostin tätä kangasta Oulun käsityömessuilta, ennen kuin se oli tullut vielä verkkokauppaan myyntiin. Tuo tehosteväri on oikeasti semmoinen pinkki. Alemmassa kuvassa näkyy väri paremmin. Tein tähän haaruksiin tuplanepparit, että menee sitten pidemmän aikaa ja paremmin sopii kestovaipankin kanssa. Alempien nepparien takana on joustamatonta kanttinauhaa.


Lisäksi ompelin kaksi mekkobodya, joista toinen odottaa purkamista, kun ompelin alaosan kiinni väärin päin.


 Aava sai ruutuleggarit tämmöisellä helpolla kaavalla, jossa on vain kaksi samanlaista kappaletta. Saa nähdä, kuinka istuu jalkaan.
 Lisäksi yksi paita, että voivat samistella Viian kanssa :)





Veeti sai myös yhden paidan ja kokeilin tähän erilaista kaavaa. Kuollaksenikaan en muista tämän nimeä, mutta se kaava jonka ompeluohjeista en ottanut selvää. Lehti siis Ottobre. Tein sitten omalla tavallani tuon kaula-aukon, kun en ohjetta ymmärtänyt.


Saa ottaa- kangaskasasta poimin pari tilkkua ja tein Aavalle muutamat pikkuhousut lisää samalla Annica-kaavalla, mitä testasin jo täällä. Nyt pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja jättää vaipat hyllylle ja pistää tytölle vaan pikkarit jalkaan.


Näiden lisäksi ompelin itselleni olohousut, imetystunikan ja merinopaidan. Niistä kuvaa myöhemmin. Leikkasin myös jo vähän vaatetta ommeltavaksi, mutta aika loppui kesken. Ainakin oma neuletakki ja yhdet housut jäi kesken ja Viian jumppis ompelematta sekä yksi body. Että ei mikään älyttömän tuottoisa leiri noin ompelusten kannalta. Olen muutenkin aika hidas ompelemaan. Varsinkin, jos tekee samat asiat useaan kertaan eli ompelee väärin ja purkaa :) Tuon leirin suurin anti on kuitenkin saada tehdä itselle mieluista asiaa parhaassa seurassa, eikä niinkään se valmiiden tuotosten määrä.

7 kommenttia:

  1. Toi bodyn kangas on i-h-a-n-a! ♥ Voi kun osaisi itsekin ommella lastenvaatteita. Varmasti kiva kun lapsilla on persoonallisia vaatteita joita ei kaupasta saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä kieltämättä mukava, että esim hoitoryhmässä ei puolella ole samanlaisia vaatteita päällä! Ja kun Viia ja Veeti ovat niin hoikkia, niin saa ainakin sopivan kokoisia vaatteita!

      Poista
  2. Kuulostaa ihanalta, viikonloppu yhteisen kiinnostuksenkohteen jakavien kesken! Pääsispä joskus itsekin tuollaisille laneille, en taida vaan tuntea oikeita ihmisiä. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdi facebookista ryhmiä, joissa on ihmisiä jotka jakavat samat kiinnostuksen kohteet! Sieltä kautta minäkin olen löytänyt tämän nykyisen porukan, jonka kanssa ommellaan yhdessä. Nytkin oli sellaisia ihmisiä, joita en ole koskaan aiemmin edes nähnyt :)

      Poista
  3. Ihania ompeluksia! Tuo Majapuun voikukka-kangas on aivan ihana ja sopii tosi kauniisti bodyksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin ihana kangas, sopivan herkkä kun kaikki kuosit ovat kuitenkin yleensä melko kirjavia ja voimakasvärisiä!

      Poista
  4. Ihania! Mullakin on voikukkia jemmassa :)

    VastaaPoista