Perjantaina oli siis ensimmäinen viikonlopun keikoista eli Backstreet Boys. Käytiin katsomassa sama bändi kun se oli edellisen kerran Suomessa joskus kahdeksan vuotta sitten. Tämä keikka oli mielestäni parempi, koska viime kerralla soittivat ehkä enemmän silloin uusimman levynsä biisejä, joita en itse ollut kamalasti kuunnellut. Ainut miinuspuoli oli se, että meillä oli paikat yläkatsomossa ja se oli järkyttävän korkealla tämmöiselle korkeanpaikankammoiselle! Ensimmäinen puoli tuntia meni siihen, että sydän hakkasi, enkä uskaltanut irrottaa otetta kaiteesta. Onneksi meillä oli reunapaikat, niin siinä vieressä oli pieni kaide! Ei puhettakaan, että siellä olisi uskaltanut seistä! Muutoin kaikin puolin mahtava keikka ja muistui taas mieleen, että miksi tuota bändiä on tullut silloin teinivuosina fanitettua.
Kuvia ei tullut jostain syystä otettua reissulla oikeastaan ollenkaan. Kamera vain unohtui laukkuun ja keikalla en puolestaan osannut ottaa semmoisia kuvia, että niistä olisi jotain selvääkin saanut. Varsinkin kun zoomi ei riittänyt kovin lähelle lavaa.
Lauantaina käytiin muutamassa kaupassa ja ajeltiin metrolla Piilo-kirppikselle Vuosaareen etsimään kaverin kesällä syntyvälle vauvalle vaatteita ja löydettiinkin pussillinen ihania vaatteita. Käytiin myös syömässä kummitätini ja hänen miehensä kanssa thaimaalaisessa ravintolassa. Ruoka oli hyvää samoin kuin palvelu. Ravintolan nimi taisi olla joku Thai Orchid (?) ja niistä kahdesta se, joka ei ollut Kampissa. Vesilasikin käytiin täyttämässä varmaan viisi kertaa syönnin aikana. Hieman alkoi tuntua jo liioittelulta... Naistenpäivän kunniaksi lähtiessämme saatiin myös ruusut.
Illalla oli vuorossa 30 Seconds to Marsin keikka ja vaikka keikka ei ollut läheskään loppuunmyyty, oli tunnelma todella hyvä! Yleisö oli alusta asti mukana ja valoshow oli aika mieletön. Ei oikeastaan voi verrata näitä keikkoja, mutta jälkimmäisessä meillä oli paremmat paikat alakatsomossa ja päästiin vähän seisomaankin. Hyvä fiilis jäi molemmista ja jos tulevat vielä uudelleen Helsinkiin niin mahdollisuuksien mukaan haluan kyllä mennä uudemman kerrankin.
Sunnuntaina ei sitten ehdittykään juuri muuta tehdä kuin käydä syömässä ja sitten pitikin hypätä taas Järvenpään junaan ja sieltä taas kavereiden autokyytiin. Oltiin kotona joskus seiskan jälkeen sunnuntaina. Mies oli pärjännyt hyvin lasten kanssa täällä sillä aikaa ja eilen meillä alkoi sitten tavallinen arki. Mutta voi kyllä sanoa, että kyllä se arkikin tuntuu paljon kivemmalta, kun välissä pääsee vähän irrottautumaan kotiympyröistä ja tekemään jotain täysin erilaista. Mukava olisi tietenkin ollut olla Helsingissä pidemmänkin aikaa, että olisi ehtinyt tehdä vähän jotain muutakin, mutta toinen kerta sitten.
Tänään ollaan aamupäivä suhattu kaupoissa, postissa, matkahuollossa ja tankilla. Sitten kotiin ruokaa laittamaan ja nyt lapset nukkuvat molemmat. Aavallakin jäin niin lyhyeksi aamu-unet, että on nukkunut kohta tunnin vaunuissa. Kaupasta ostettiin tuommoinen vähän tavallisesta poikkeava narsissi ja laitoin sen ruukkuun eteiseen. Vielä pitäisi löytää joku pieni viherkasvi keltaiseen ruukkuun, jonka löysin kirpparilta. Se olisi sopivan keväinen ja pääsiäiseenkin sopiva väri! Lisäksi miehellä olisi pieniä porauspuuhia tiedossa illalla.
Jostain blogista joskus nappasin kuvan tuommoisesta mustasta pahvista tehdystä jutusta ja tein semmoisen meidän olkkariin. Ärsyttävästi jää vain epätasaiseksi nuo välit! Tuossa on vain siis erikokoisia pahviympyröitä ommeltu ompelukoneella kiinni toisiinsa ja sitten levitetty ne tuollaisiksi palloiksi. Ripustin sen olkkariin tuohon samaan kohtaan, missä oli ennen nyt Veetin huoneessa olevat mustat tähdet.
Pihalla on todella kaunis auringonpaiste ja melkein toivon, että se takatalvi ei tulisi, mitä tänne on ennustettu. Mulle kelpaisi kuivat tiet ja pikkuhiljaa lämmittävä aurinko paljon mieluummin! Loppuun vielä fiilistelyn vuoksi yksi video, jossa on mukana myös suomalainen tyttö, joka kertoo videolla vanhempiensa erosta sekä äitinsä syövästä. Tyttö pääsi lauantaina Jared Leton kanssa lavalle! Videossa on muuten Suomessa kuvattuja kohtia. Esimerkiksi metsäkohtaukset on kuvattu viime kesänä Nuuksiossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti