Kaveriksi pakettiin sujautin tämmöiset neuvolakortin kannet. Mahtuu vaikka molempien perheen pienten tyttöjen kortit mukaan kun taskuja on kaksi! Nyt on syntymättä enää oma vauva ja yksi kavereiden vauva tälle vuodelle :)
perjantai 30. elokuuta 2013
Vauvalahjaa taas
Taisinkin jo aikaisemmin mainita, että kaveripiirissämme on kunnon vauvabuumi päällä ja sen vuoksi vauvalahjoja on saanut tehdä normaalia enemmän. Edellinen vauva syntyi reilu kuukausi sitten ja viime viikon maanantaina oli toinen pieni prinsessa tupsahtanut (kuulostaa kyllä ehkä liian helpolta vain tupsahtaa...) maailmaan. Tälle uusimmalle tulokkaalle en ommellut vaatetta, koska tiedän niitä perheestä löytyvän entuudestaan. Siksipä teinkin pienen vauvapeiton, suunnilleen samaa kokoa kuin se omalle vauvalle tehty. Sopiva kaukaloon tai vaunuihin ja mahtuu vaikka hoitokassiin mukaan. Koottu trikoo- ja joustistilkuista ja takapuoli on joskus kirpparilta ostettua pöytäliinaa.
Kaveriksi pakettiin sujautin tämmöiset neuvolakortin kannet. Mahtuu vaikka molempien perheen pienten tyttöjen kortit mukaan kun taskuja on kaksi! Nyt on syntymättä enää oma vauva ja yksi kavereiden vauva tälle vuodelle :)
Kaveriksi pakettiin sujautin tämmöiset neuvolakortin kannet. Mahtuu vaikka molempien perheen pienten tyttöjen kortit mukaan kun taskuja on kaksi! Nyt on syntymättä enää oma vauva ja yksi kavereiden vauva tälle vuodelle :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihanat lahjat! Nyt on näkynyt paljon noita tilkkupeittoja, ihan itsekin alkaa tehdä mieli kokeilla tilkkutöitä! :) tuossa peitossa on ihanat värit!
VastaaPoistaLuuletko, että onnistuis kansien tekeminen ilman tukikangasta? Muut tarpeet löytyis ja pieni innostus. Tai enemmänkin hermojen menetys noille muovisille kansille, jotka ei erotu toisistaan kun niitä kaivelee laukusta :P
VastaaPoistaKyllähän se onnistuu, niistä tulee vaan lörpömmät :) Oon mäkin tainnut yhdet tehdä ilman.
Poista