maanantai 26. elokuuta 2013

Ah ihana uhma

Anteeksi valmiiksi jo virheellinen otsikko! Ei se uhma oikeasti ole mitenkään kovin ihana. Ne joilla se on jo kyläillyt, tietävät kyllä miksi ei.  Meillä Veetillä uhma purkautuu valtavina itkukohtauksina tai en tiedä sanoisinko sitä itkuksi vai joksikin huutomärinäksi. Kohtauksen voi käynnistää mikä tahansa, mitä ei voi ennalta arvata. Se tulee pienistä asioista, jos esimerkiksi menet aukaisemaan iltapalajugurtin kannen, eikä Veeti saa itse aukaista. Tästä seuraa vartin huuto, jonka jälkeen keksitään joku ihan yhtä mitätön aihe ja jatketaan sitten sen vuoksi huutamista.


Välistä menee jopa yksi päivä, että kohtauksia ei tule. Tänäänkin aamu alkoi mukavasti. Heräiltiin rauhassa, syötiin aamupalaa, katsottiin pikkukakkonen ja lähdettiin käymään puistossa. Puiston jälkeen käytiin vaihtamassa lenkkarit kumppareihin ja otettiin kaakaota evääksi sekä pieni ämpäri mukaan ja käytiin tuossa lähimetsässä katsomassa, että löytyisikö sieltä puolukoita.


Puolukoita ei siinä kohtaa paljoa ollut, mutta kaakao maitti. En ole muistanut ostaa vieläkään Veetille omaa, pientä juomapulloa, joten meillä oli mukana vuotava nokkamuki, koska meiltä harvoin löytyy tyhjiä puolen litran pulloja, kun ei osteta mitään semmoisissa. Puolet kaakaosta taisikin olla vaatteilla...



Tähän asti meni siis hyvin ja lähdettiin käymään sisällä vessassa ja päättiin mennä sen jälkeen vielä omalla takapihalla olevaan metsään. Veetillä oli emalimuki ollut mukana tuolla metsäretkellä ja koska Veeti ei halunnukaan kantaa sitä eikä poimia siihen mitään, niin jätin mukin sisälle vessassakäynnin jälkeen. Siitähän se uhmakiukku taas lähti, kun pitikin saada se muki. No, hain sen sitten, että jospa se menisi sillä ohi, mutta ei. Muki lensi kaaressa metsään ja Veeti huusi kuin syötävä kaikkea mahdollista. Olisi pitänyt saada kaataa äitin puolukkaämpäri, mennä eri suuntaan metsään (mitä en edes kieltänyt), itse en olisi saanut mennä tiettyyn kohtaan tai sitten olisi pitänyt mennä. Eipä tuossa auta oikein mikään kun puhe tai muu harhauttaminen ei tehoa. Olen päättänyt ottaa sen linjan, että jos pihallakin ollaan niin huutakoon kiukkunsa rauhassa pois, ei se koko päivää voi kestää.


Jos asioista lähtee tuossa tilanteessa väittelemään karjuvan lapsen kanssa, niin siitähän ei seuraa kuin se, että molemmilta palaa hermot. Sisällä ollessa turhasta riehumisesta seuraa jäähy ja sieltä tullaan pois kun ollaan rauhoituttu ja osataan pyytää omaa käytöstään anteeksi. Miten teillä on selviydytty uhmakiukuista vai onko semmoisia ollutkaan? Muita uhman oireita en  ole oikeastaan meillä hoksannut. Itsepäinenhän tuo lapsi on aina ollut, joten sitäkään ei voi uhmaiällä selittää :)


Parhaimmillaan tuo kiukkuisuus kestää päivän siten, että vähän väliä raivostutaan jostain asiasta ja silloin kyllä lasken tunteja ja minuutteja siihen, että mies tulee kotia jakamaan tuota ihanaa uhmaa. Kauhulla odotan, että miten vauvan syntymä vaikuttaa tuohon käyttäytymiseen! Pitää vaan yrittää huomioida Veetiä mahdollisimman paljon, että ei tarvisi ainakaan mustasukkaisuuttaan sitten kiukutella.


Nyt Veeti lähti isin mukaan pelaamaan frisbeegolfia ja mulla ois vähän ompeluaikaa. Taidan siis kaivaa kangaspinoja ja katsoa, että mitähän sitä seuraavaksi tekisi! Aamulla otettiin myös sovituskuvia tuosta uudesta yöpuvusta, joka pääsikin yöllä käyttöön kun Veetillä tuli melkein kuukauden tauon jälkeen pissa sänkyyn ja toiset yövaatteet menivät pesuun. Koko osui aika nappiin! Hihoissa saisi olla vieläkin lisää mittaa, vaikka taisin ottaa ne koosta 104cm vai peräti 110cm! Pitkäkätinen tuo meidän lapsi... Että kiitos vain Maria kankaista, eikö tämä olekin täydellinen kuosi yökkäriin!?! :)


Veeti halusi kuviin mukaan uudet vesiväritkin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti