Uutta meillä on tuo Stockholm Rand matto, jonka kaikki vähänkään blogeja lukevat varmasti tunnistavat :) Olen halunnut tuota mattoa itselleni siitä lähtien kun joskus todella kauan aikaa sitten näin sen ensimmäistä kertaa jossain blogissa. Viimein sain sen itselleni ja se on muuten ihan täydellinen, mutta villamaton tapaan valkoinen on luonnonvalkoinen, mikä hieman häiritsee silmääni livenä. Kuvissa se keltaisuus ei niin erotu. Mulla on nyt ollut semmoinen pulma tuon maton sijoittelun kanssa, että pitäisikö maton olla keskellä tuota televisiotasoa? Tällä hetkellä se on sijoitettu keskelle tuota sohvaa ja näyttää vähän hassulta kun se menee toiselta puolelta yli telkkaritasosta ja toiselta puolelta jää vajaaksi. Mitä mieltä olette, missä kohtaa sen pitäisi olla?
Tässä näkyy vielä paremmin tuo sijoittelu suhteessa tv-tasoon tällä hetkellä. Toinen mikä on uutta näissä kuvissa, on tuo kotiteatteri, mikä on ollut pitkään puolestaan miehen haave ja muutama viikko sitten se toteutui kun laitteet tulivat. Olen pitkään hangoitellut vastaan jo edellisessä kodissa, koska en ole yksinkertaisesti halunnut mitään rumia kaiuttimia hallitseville paikoille olohuoneeseen. Noihin ole kuitenkin erittäin tyytyväinen, sillä ovat todella sirot ja huomaamattomat. Valkoinen väri vielä uppoaa tuohon valkoiseen seinään hyvin. Vasemmassa reunassa mötköttää myös valkoinen subbari :) Vahvistin valittiin mustana, koska kaikki muut meidän laitteet tuolla kolossa ovat mustia, niin passaa sitten niiden kanssa. Sen kummemmin en osaa näistä teille kertoa, mutta jos jotakuta kiinnostaa merkit yms niin nakatkaa vain kysymystä kommenttiboksiin niin mies saa käydä vastaamassa. Lähinnä ajattelin, että jos jollain teistä on samanlaisia ajatuksia miehen kotiteatterihaaveiden kanssa kuin minulla, niin osaatte sitten vinkata, että näitä on olemassa ihan näppärän näköisiä ja pieniäkin laitteita ;)
Rakennusvaiheessa vedettiin jo takakaiuttimille johdot tuonne kattopaneelin alle, että kytkeminen olisi tulevaisuudessa helpompaa. Takakaiuttimet näkyvät alla olevassa kuvassa ja koska ne ovat myös valkoiset, ei niitä helposti edes huomaa jos ei hoksaa katsoa.
Edit: Pakko vielä lisätä, että meillä on kotiteatterin myötä nykyään myös saunassa kaiuttimet! Sinne vedettiin rakennusvaiheessa myös jo valmius kaiuttimille ja nyt ne on paikoillaan lauteiden alla. Osa tykkää saunoa hiljaisuudessa, mutta musta on ihana mennä päivän päätteeksi löhöämään lauteille ja kuunnella samalla musiikkia, kun sitä tulee päivisin niin harvoin enää kuunneltua muualla kuin autossa.
Tässä puolestaan näkyy nyt tuo maton sijoittelu sohvaan nähden. Pitäisikö siirtää matto osittain sohvan alle ja keskelle tv-tasoa vai antaa olla noin?
Meillä on olohuoneessa kaksi torkkupeittoa, tuo Ikean valkoinen ja sitten mun itse afrikkalaisista kukkasista virkattu. En muista olenko sitä täällä koskaan muistanut esitellä, mutta tuossa se nyt töröttää sohvan käsinojalla. Aamulla kömmitään aina Veetin kanssa sohvalle katsomaan pikkukakkosta, niin pitää molemmille olla oma viltti! Tosin yleensä me kyllä kömmitään saman viltin alle sohvan eri nurkkiin :)
Veetin huoneeseen kunnostin vaarilta otetun peilin. Tai no en kunnostanut vaan maalasin ruskean peilin mustaksi ja puhdistin tuon valkoisen muoviosan. Peilin kautta pilkistääkin tuo Paapiilta tilattu pöllöjuliste, joka odottaa vielä kehyksiä ja kavereita seinälle :)
Tuohon alle on tarkoitus kiinnittää semmoinen pieni naulakko, joka mulla on jo valmiina kunhan saisin sen vain kiinni seinään :) Peili on muuten kiinnitetty niillä kiinnityspaloilla, joilla voi kiinnittää taulujakin ilman reikien poraamista seinään. Ajattelin kokeilla naulakon kiinnitystä samoilla systeemeillä.
Hienoa! Elokuvat huonoilla äänillä on vähän niinkuin lapsien teko ilman naista.
VastaaPoistaSama kuin tinkisi palovaroittimista, vain sen takia ettei pidä niiden ulkoasusta. Hyvät kaiuttimet on yhtä tärkeät kodissa :)
No itse asiassa mun teki mieli ostaa ne Paola Suhosen suunnittelemat palohälyttimet, mutta kun niitä ei saanut kytkettyä sähköverkkoon ;) Ja täytyy Joksa myöntää, että mäkin oon ihan vähän vaan innostunut tuosta kotiteatterista. Ihanaa kuunnella musiikkia hyvillä vehkeillä ja varsinkin tykkään saunan kaiuttimista!
PoistaJos peili on Veetin huoneessa, niin laske se Veetin korkeudelle.
VastaaPoistaMietin sitäkin, mutta päädyin kuitenkin laittamaan sen tuonne ylemmäs koska jossain vaiheessa siellä on myös vauva härppimässä sitä enkä halua että se tippuu päälle. Lähinnähän tuo on vaan sisustusesine seinällä, ei siitä oo tarkoitus katsella sen kummemmin mitään :)
Poista