Mukavaa tekemistä löytyi silti, vaikka osa tapahtumista oli ehtinyt jo loppua. Safaritalolla lapset kävivät moottorikelkan kyydissä ja käytiin syömässä ilmaiset makkarat mehun kera.
Kartingradalla pääsi myös ajamaan lasten moottorikelkalla ja Veeti innostui tuosta täysin. Aavakin halusi ajaa, mutta sai vanhemman tytön kaveriksi, että sai mennä kyytiin.
Alkuviikosta vietettiin sitten "lapset saa päättää"-päiviä eli kumpikin lapsi sai yhden päivän, jolloin sai päättää mitä tehdään ja mitä syödään. Veetin päivänä syötiin pitaleipiä ja jälkkäriksi oli jätskiä. Aavan päivänä oli makaroonilaatikkoa ja vaniljakiisseliä. Aavan toiveena oli uimahalli ja käytiinkin Nivalassa, koska siellä on lämpimämpää kuin Ylivieskassa. Viiakin pääsi ensimmäistä kertaa uimahalliin ja muuten meni hienosti, mutta suihkut hieman pelottivat. Muistelin, että ennen tuolla pesuhuoneessa oli Bumbot, mutta nyt niitä ei enää ollut :/ Ainoastaan seinällä semmoinen penkki, missä oli vyöt ja en kyllä uskaltanut Viia siihen jättää!
Veeti halusi omana päivänä rakentaa Legoilla ja käytiin Kokkolassa Touhutalossa. Mulla oli vähän oma lehmä ojassa Kokkolareissun kanssa, kun halusin käydä samalla katsomassa Paapiin uutta myymälää ja sehän sattui olemaan siinä Touhutalon vieressä ;) Mies jäi siis lasten kanssa remuamaan ja me Viian kanssa käytiin ostoksilla sillä aikaa. Ehdittiin kuitenkin hetkeksi rymyämäänkin.
Kotona käytiin vielä ensimmäistä kertaa pyöräilemässä kun tiet alkavat olla melkein sulat.
Pyöräilyn ja ruuan jälkeen meillä oli vielä leffailta! Kaikkea mukavaa on siis ehditty tehdä normaalien leikkien lisäksi. Eilen meillä oli myös kolme extralasta hoidossa ja uskomatonta kyllä, kuusi lasta aiheutti paljon vähemmän vaivaa mitä omat kolme. Isommat leikkivät nätisti Veetin huoneessa ja Aava leikki pienimmän vieraan kanssa. Loppulomalle onkin sitten vielä tiedossa yhdet häät ja siinäpä se sitten menikin!
Onko teillä vietetty koskaan lapset päättää-päivää? Meille tämä oli ensimmäinen, mutta ei varmasti viimeinen :)
Tosi kiva idea, tohtiskohan antaa omienkin lasten päättää :D
VastaaPoistaIsompi varmaan sanoin että lähetään Kreikkaan (kaipaa kovasti lämpöä ja uimarantaa)...tosin sen vois toteuttaa vaikka sanifanissa :)
Minkälainen tuo Nivalan uimahalli oli pienten lasten kanssa koettuna? Onko siellä vesiliukumäki? Tarkeneeko siellä?
Ylivieskan halli on jotenkin kylmä ja kolkko, eikä meidän lapset viihdy siellä :/
Annu
Meillä Veeti valitsi alussa vain Legoilla rakentelun (ei lasten toiveet suuria ole!) ja minä ehdotin sitä touhutaloa, koska halusin Kokkolaan :D Mutta Nivalan uimahalli on lämpimämpi kuin ykan ja siellä on myös iso terapia-allas mihin voi mennä lämmitteleen :D Siellä on pieni "kahluuallas" ihan pienille ja sit semmonen jossa syvenee päähän mut ei sekään tainnu olla ku 80cm syvimmillään. Iso liukumäki on, mut sinne on kierreportaat ja ite en voi sitä laskea ku pakon edessä kun korkeanpaikan kammoisena ne portaat on ihan järkyt! Veeti kyllä laskee itse sieltä, kun se laskee semmoseen paikkaan altaan vieressä, että siinä on vaan ehkä parikyt senttiä vettä. Ylivieska on mustakin kylmä!
PoistaEi olla ihan noin vietetty mutta lauantaisin Eedit saa meillä päättää mitä tehdään myöhäiseksi päivälliseksi :) Tulevaisuudessa sit saa myös Eimi osallistua :)
VastaaPoistaTuo onkin kiva tapa ja kun se on joka viikko, niin se on semmoinen perinne mitä toinen osaa odottaa :)
PoistaKuulostaapa kivalle koko porukan touhuille! :) Itsekin välttelen koko kolmikon kanssa liikkumista yksinäni, siitä ei seuraa muuta kuin kaaosta :D varsinkin jos nuorimmainenkin on vapaalla jalalla, hän kun on niin isoa poikaa ettei rattaat enää nappaa yhtään.
VastaaPoistaMe harjoitellaan tuota lapsen päättämistä vasta yksittäisissä asioissa, ei kokonaisina päivinä :)
Anu ;)
No nyt tunnistan sut :) Joo onhan se kolmen kanssa liikkuminen hieman haastavaa! Viia onneksi on vielä kaukalossa tai rattaissa niin on vaan kaksi liikkuvaa osaa :D
PoistaMeillä on pidetty näitä päiviä kans aina toisinaan, nyt ei kylläkään aikoihin. Aivan omien lasten puolesta vituttaa, että niillä on tämmöset patalaiskat mukavuudenhaluiset vanhemmat, jotka ei ikinä tee niiden kans mitään kivaa :/
VastaaPoistaÄläs nyt, lapselle on kivaa ihan kotona leikkiminen ja pihalla käyntikin :) Mulla on aina Touhutalon kanssa oma lehmä ojassa, kun itse pääsen kaupungille ja Pasi jää lasten kans sinne :D
PoistaJa sitä paitsi käythän sää Isosiskon kanssa heppahommissakin! Mitä sitä turhaan menee jos itteä ei yhtään nappaa. En määkään menis, mutta mää tykkään kaikista kissanristiäisistä :D En määkään oo penskana koskaan käynyt missään, mut en muista oonko mitenkään kaivannutkaan semmoista.
PoistaEi kai sitä osaa kaivata kun ei tiedä mutta onhan tuosta vähän palautetta tullu kun ei käydä missään eikä ikinä tehdä mitään. Tänään kävin tyttöjen kans Tarsuksessa ja vannoin että oli vika kerta, ihme spedeilyä heti kun kotoa lähdetään.
PoistaIsosisko onkin varmaan jo sen ikäinen, että osaa pyytää jotain muuta kuin kotona oloa! Tosin kyllä muakin vituttaa kympillä, kun ei nuo osaa aina käyttäytyä, mutta ehkäpä sitä ei noin pieniltä osata vaatiakkaan ja siinäpähän oppivat. Kauppaan en kyllä mielellään lähde kaikkien kanssa. Siis semmoiseen kuin Tarsus esim jossa on kiva hiplata kaikkia ja on ahdasta!
PoistaJoo, se oli virhe :D
Poista