torstai 23. heinäkuuta 2015

Tahdonvoimaa, tahdon voittaa

Fintelligensin laulusta varsinkin tuo jälkimmäinen osuus on tullut tässä perheessä hyvinkin tutuksi tuon viisivuotiaan toimesta. Meillä on jo oikeastaan talvesta asti ollut joku "vaihe", että joka asiasta pitää kilpailla. Riippumatta siitä mitä ollaan tekemässä, voi siitä saada kilpailun aikaiseksi, vaikka kukaan muu ei mukaan lähtisikään. "Minä olin ekana ovella, kuka syö nopeiten, mulla on paras Legorakennus jne.".. Lista on loputon.



Veeti on jo sen ikäinen, että että pelien pelaaminen onnistuu ja Uunoakin voidaan jo pelata ilman, että näen koko ajan Veetin kortit. Mutta se suurin ongelma on se, että peli on heti "epäreilua" jos vastustaja saa vaikka muistipelin alussa useamman parin putkeen ennen kuin Veeti on ehtinyt saada yhtään. Sitten tulee itku ja huuto ja peli on ihan tyhmä eikä sitä haluta enää pelata. Tai jos Veetillä on kaksi paria ja toisella vain yksi niin sitten alkaa se "mää voitan tän pelin, mulla on enemmän ja sää häviät"- jankutus.

Meillä oli tätä samaa pelien suhteen joskus aiemmin, mutta vaihe meni ohi ja nyt se on taas täällä. Ärsyttää alkaa edes pelaamaan ja levittämään mitään peliä, kun tietää, että siitä tulee vaan paha mieli kaikille. Missään vaiheessa ei todellakaan olla opetettu, että aina pitäisi voittaa saati kilpailla asioista.


Voitontahto joka asiassa on niin suuri, että välillä tönitään Aavaa, että päästään ensiksi vaikkapa ovesta sisään. Eli tuommoisia asioita, millä ei oikeasti ole mitään merkitystä. Kaikessa vain pitäisi olla paras ja sen oman asian x olla se hienoin, isoin, paras tai ihan mitä vain, kunhan se on siistimpää kuin muilla.


Toivon todellakin, että tämä on vain joku vaihe, joita tuntuu tulevan vaihe toisensa perään. Jatkuva kilpailu joka asiasta on todella ärsyttävää. Varsinkin jos siinä samalla runnotaan toista voitonkiilto silmissä ja lällätetään "häviäjälle", vaikka kukaan muu ei kisaan osallistunutkaan.


Ei tunnu kavereistakaan varmaan mukavalta pelata, jos sattuu häviämään ja siitä omasta voitosta tehdään kamala numero samaten kuin siitä, että se toinen ei voittanut vaan hävisi.  Mulla on semmoinen mielikuva, että oon ehkä kirjoittanut silloin aiemman vaiheen aikana tästä samasta asiasta, mutta en äkkiseltään ainakaan löytänyt postausta.


Mietin, että onko tämä joku ikäkauteen kuuluva juttu? Onko teidän lapset kamalan kilpailuhenkisiä? Onko vaihe mennyt jossain vaiheessa ohi?

Tuntuu, että Veeti ei halua kokeilla tai osallistua mihinkään uusin juttuihinkaan sen vuoksi, jos ei valmiiksi osaa sitä. Koska muuten saattaakin olla huonoin. Me on yritetty kannustaa, että mitään ei opi jos ei kokeile ja että tärkeintä on se yhdessäolo, eikä se, kuka voittaa. Neuvoahan ei missään nimessä saa uudessa lajissa, koska kyllähän hän itse osaa ja on heti paras.


Onneksi välillä voi muiden sijasta haastaa vaikka itseään kiipeilytelineissä :)

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvinkin pitkälti samalta kuin meidän esikoinen, joka täyttää pian 7v. Tuota se oli etenkin tuolloin 5v aikoihin mutta eskavuonna helpotti hieman. Apupyörittä ajossa ei saanut auttaa yhtään, kengännauhat piti oppia sitomaan tuosta vaan, samoin kirjoittamaan ja lukemaankin, hyppäämään hyppynarulla etc. Esikoinen on melko taitava ikäisekseen mutta vaatii myös itseltään välillä ihan liikoja. Juttelin asiasta 5v psykologineuvolassakin ja hän kehoitti olemaan tarkkana ettei ainakaan äitinä tule ruokkineeksi vaatimuksia. Olenkin hokenut tämän tästä, että "tuollaisia asioita opetetaan koulussa ja sun ei tarvitse niitä vielä osata, koska et ole käynyt päivääkään koulua". Tuo tuntuu auttavan meidän tapauksessa. Enemmänkin meilöä on siis itsekriittisyyttä mutta jonkun verran myös tuota voitontahtoa pelijutuissa yms. Olen pyrkinyt opettamaan, miten paljon pelit perustuvat sattumaan ja sillä ehkä saanut voitontahto hillittyä. Tulipa pitkä sepustus...

    VastaaPoista
  2. Ite olen huomannut että toisilla lapsilla se kilpailu vietti on voimakkaammin luonteessa. Olen törmännyt tähän samaan ja jaan kyllä sun tunteen että se on todella ärsyttävää. Joudun itekki puuttumaan usein tuohon ja meil isommilla saattaa mennä myös siihen että jos tulee jotain skismaa keskenään niin sorrutaan muistuttamaan sisaruksia niistä heikkouksista! Todella ruma tapa... murrrr..... mä en voi sietää tuommosta.... muta en oo kyl keksiny muutq ratkasua kun aina vaan uudelleen ja uudelleen muistuttaa aiheesta ja taas ja taas puuttua niihin tilanteisiin... turhauttavaa! Terkuin Ansku M ;)

    VastaaPoista