perjantai 1. elokuuta 2014

Toinen pikainen

Juhlahumussa- postauksessakin vilahti pieni pala tätä uutta, rentoa mekkoani. Tämä oli myös semmoinen melko pikasurautus kirpparilta ostetusta Marimekon trikoosta. Mallasin kankaalle vanhan olkaimettoman mekkon ja leikkasin menemään. Sivusaumat kiinni ja yläreunaan nauhakuja ja sirkkarenkaat. Narun mekkoon tein itse leikkaamalla trikoosta soiroa, jota sitten pyöritin ja samalla tikkasin ompelukoneen suoralla ompeleella. Näin syntyi tuommoista nyöriä. Unohdin tietenkin laittaa tukikankaat sirkkojen alle, joten toinen peijakas irtosi, joten joudun ehkä tekemään jonkin toisen ratkaisun tuohon yläreunaan. Mietin jo, että laittaisinko yläreunaan resorin ja siirtäisin nyörin rinnan alle? Näin ei lyhenisi mekko turhaan, koska uusien sirkkojen vaihtaminen vaatisi yläosan lyhentämistä jonkin verran.


Tämmöiset olkaimettomat trikoomekot on kyllä ihan mun lemppareita, kun näistä ei jää yläosaan rusketusrajoja! Oonkin kulkenut kaikki päivät helteillä tuubitopeissa, eikä yläkropassa olekaan yhtään rajoja näkyvissä. Mutta näkisittepä mun mahan ja alaselän, jotka eivät paljoa aurinkoa ole tänä kesänä nähneet. Pienoinen väriero yläkropan kanssa, ups... En tiedä, että onko raskaudet muuttaneet kroppaa jotenkin, koska tänä kesänä olen ruskettunut! Yleensä olen siis joko valkoinen tai punainen ja punaisen jälkeen takaisin valkoinen. Rusketusrajoo ja saa todellakin etsiä kesän jälkeen ja nyt väriä on tarttunut pintaan todella helposti. Vaikka eipä tuo iho nyt älyttömän ruskea ole, mutta kun vertaa siihen omaan, normaaliin väriin niin ero on melkoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti