sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Ompelulaneilla valmistuneita

Viikon töissäkäynnin jälkeen voi todeta kyllä, että tuo työnteko haittaa harrastuksia. Ei vain yksinkertaisesti jaksa illalla alkaa ompelemaan mitään ja illat menevät muutenkin kamalan nopeasti! No, viikko takana ja kuusi enää edessä :) Lauantaina pidin meillä ompelulanit, kun mieskin sattui sopivasti olemaan frisbeegolfreissulla kavereidensa kanssa. Talon valtasi viisi naista ja viisi lasta oman lisäksi. Jotenkin tuntuu, että suurin osa ajasta itsellä menee juoruamiseen  johonkin muuhun kuin ompeluun, mutta sainpa edes jotain valmiiksi!

Mekkobodya aloittelin jo edellisenä iltana. Yläosan kaavana on kisuliini-body, josta piirsin mekkoa varten koon 68cm kaavat kun aiemmin piirtämäni olivat kokoa 56cm. No, kankaan leikkauksen jälkeen ihmettelin, että mitkäs kaavat ne tässä työpöydällä ovat ja tietenkin olin sitten kuitenkin piirtänyt niillä pienillä, vanhoilla kaavoilla! Onneksi tuo kuulemma vastaa numeroa isompaa. Koko siis 56cm ja hameosa on piirretty itse.
Keltainen ihana sydäntrikoo on Pehemiältä ja sen kaveriksi halusin mustavalkoiset leggarit. Kaapista ei omasta takaa semmoista trikoota löytynyt, mutta onneksi toinen lanittaja pelasti tilanteen ja toi tullessaan. Leggareiden kaava on Ruusunpuna koossa 62cm.


Tässä vielä koko setti. Kivaa vaihtelua tämä kelta-musta-valkoinen värimaailma noihin aikaisempiin ompeluksiin verrattuna.
Vauvalle tein myös mustikka-haalarit koossa 68cm, mutta lisäsin selkämittaan muutaman sentin lisää sekä laitoin käännettävät resorit lahkeisiin. Raitainen joustis Noshin alennuksesta ostettua ja raitaresorit Pehemiältä. Valtavan paksua tuo Noshin joustis, onneksi vauva syntyy talve vasten!

Oikeasti tarve olisi ollut ommella Veetille uusia boksereita jämäkankaista, mutta näemmä se tarpeesen menevä vaate on aina se tylsin ommella. Veetin nukahdettua yöunille ompelin kuitenkin vielä kolmet bokserit Ottobren 6/2010 Pikkumies kaavalla. Kokona 92cm, koska ajattelin, että vanhojen Ottobren kaavat ovat kuitenkin isoa mitoitusta ja Veeti hoikkapeppuinen :) Ja sopiva koko tuo olikin. Kolmannet ovat jo päällä ja puuttuvat siksi kuvasta! Hieman sain miettiä, että miten tuo haara ommellaan siten, että saumat jäävät piiloon, enkä tiedä teinkö sitä mitenkään oikein, mutta piiloon jäivät mokomat! Samalla totesin, että taidan omistaa sittenkin melko vähän tilkkuja, koska penkomalla sai penkoa sen kokoisia paloja, joita olisi voinut boksereissa käyttää.


Mies kotiutuu joskus tässä illan (tai yön) aikana ja mummu pyysi Veetin mökille yökylään, joten jatkoin hieman ompeluita. Niistä sitten myöhemmin kuvia. Saksittavaksi päätyi ainakin ihana Paapiin suunnittelema Siiri ja Myyry-kangas. Nyt tekemään huomiseksi ruokaa, että voi loppuillan käyttää ommellen!

7 kommenttia:

  1. Miten sää oikeen oot nuo lapset laskenu, eikö niitä ollu jokunen enempi :D

    Just kuule itekkin täällä suunnitellen mekkobodya, ollu kokeilulistalla jo pitkään mutta josko nyt ois sen aika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No unohdin näemmä Inton! Sekä vierailevan tähden Sannin :) Pitääköhän mun nyt korjata ihan tuonne tekstiinkin tämä moka. Into oli niin kiltisti, että sitä ei edes huomannut ;)

      Poista
  2. Ja siis tärkein unohtu, eli ihania ompeluksia kaikki. Erityisesti tietty tuo mekkobody, kun niitä oon nyt joka blogissa katellu :)

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo mekkobody! Oiskohan sulta eilen tarttunut mulle tuo ajatus musta-valkoraidallisen yhdistämiseen keltaiseen, koska tänään laniompelupaidan alle päätyi keltainen vaimonhakkaajatoppi. Passaa, ei voi muuta sanoa!

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa niin tutulta: se tarpeellisin ompelutyö on aina se tylsin. Itsekin olen ommellut samaisella kaavalla samannimiselle pojallekin boxereita (sarjatyönä x7) ja meinasi jäädä työ kesken, mutta sain sittenkin valmiiksi... aikaa siitä on jo 1,5 vuotta, mutta vieläkin ovat käytössä (ja nyt pitäisi ommella seuraava satsi, vaan kun ei huvita... hih, sellaista se on ;)

    VastaaPoista
  5. Kiitokset emännälle! Oli sun ompelutahti sentään hieman reippampi kuin mulla :)
    Linkitin blogisi tänne, jos passaa http://kangaskorjaamolla.blogspot.fi/2013/06/hellehaalari-vauvalle.html

    VastaaPoista