torstai 27. kesäkuuta 2013

Kun visio ja toteutus eivät kohtaa

Ihanaista Siiriä ja Myyryä on vielä kaapissa, joten ajattelin tehdä siitä jotain jollain uudella kaavalla. Testiin pääsi uusimman Ottobren Speedy girl koossa 62cm. No okei, helmanpituuden otin taas koosta 68cm ja jätin saumanvarat pois. Siltikin tuli kyllä mielestäni aika leveä... En halunnut tehdä talvivauvalle mitään lyhythihaista, vaikka tokihan bodya voisi alla pitää. Mielessäni kuitenkin jo näin resorista tehdyt hihat, jotka samalla pussittaisivat hihansuita framilonin sijasta. Ei muuta kuin tuumasta toimeen!
Mikään muu tässä ei sitten mennytkään suunnitellusti kuin tuo hieno visio. Rypytin kaula-aukon ensin ohjeen mukaan framilonilla ja kanttasin. No, aukko oli niin pieni ja joustamaton, että ei siitä kyllä olisi vauvan päätä läpi saanut! Onko muilla käynyt näin vai missä meni pieleen? Mittasin framilonin ohjeen mukaan ja kaula-aukko oli pieni ja melko joustamaton jo ennen kanttausta.... Leikkasin koko höskän irti, koska en jaksanut alkaa ratkoa ensin kaksoineulalla ommeltua saumaa ja sitten vielä saumurilla ommeltua framilonia. Päätin laittaa tilalle vain hyvin joustavan kaksinkertaisen resorin ja rypyttää diffin avulla resorin kaula-aukkoon sopivaksi. Ihan hyvä idea, mutta eihän tuo lopputulos kyllä ole läheskään niin nätti kuin kantattu ja rypytetty!


Lopputuloksena siis mekko (vai tunika?), joka on melko leveä ja kaula-aukko on vähän hassu. Onneksi ihana kangas pelastaa paljon :) Ja ehkä teen tästä vielä lyhythihaisen, kavennetun version ja yritän sitä rypytystäkin ennen kuin lannistun kokonaan. Tämän ompeluun meni nimittäin varmaan yli kaksi tuntia aikaa ja kyse on kuitenkin näinkin yksinkertaisesta vaatekappaleesta... Siirille ja Myyrylle on vielä yksi projekti tulossa, mutta sen pariin pääseen vasta ensi viikolla. Toivottavasti onnistuu niin saatte tekin kuvia siitä ;)

6 kommenttia:

  1. Toi Speedy girl on kaavana tosi leveä (ja lyhyt). Framilon tuntuu olevan sellanen juttu et joskus onnistuu ja joskus ei vaikka muka samalla tavalla tekis ja venyttäis. Mutta ihan kiva mekkojahan tuosta tuli :) Kiva idea noi resorihihat :)

    VastaaPoista
  2. Ite oon tehnyt tuolla kaavalla ilman muokkauksia koon 62 ja musta se on ihan kiva että se on leveä ja lyhyt. Varsinkin kun se on meillä käytössä nyt näin kesällä niin on oiva hellemekko. Ei oo niin hiostava kun on löysä ja ne rypytykset kerää sen mun mielestä kivannäköiseksi. Eli ei näytä teltalta siltikään:). Mun mielestä se on nätti mekkomalli varsinkin tuollaselle ryömivälle ja pyörivälle tapaukselle (ja kovasti hikoilevalle). Oon myös pitänyt sen alla bodya ja housuja jolloin siinä korostuu se lyhyys eli on selkeesti tunikamittanen. Mutta edelleen siis vauvalle aivan sopivan mittanen kesämekkona varsinkin jos tekee sinne alkkarit niinkuin ohjeessa ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne pikkupöksyt oli kyllä söpöset, varsinkin jos ois frillat (?) pyllyssä! Mutta eipä niitä talvella pahemmin taida tarvita :) Tekis kyllä mieli ommella semmoiset röyhelöpyllypotkikset just tuommoisten tunikoiden kaveriksi. Ja leveyskin varmaan selviää paremmin sitten, kun joskus pääsee vauvan päälle tuota testaamaan! :)

      Poista
  3. Tosi kivasti käy resorin väri tähän kankaaseen. Mulle tuli Siiriä ja Myyryä kahta muuta väriä, mutta tätä ei.. Vielä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun resorivalikoimat on melkein sataprosenttisesti poikavärejä ja lisäksi vain fuksia ja kirkkaan punainen ja kun tuota fuksiaa oon nyt käyttänyt niin paljon, että ei kamalasti ollut vaihtoehtoja :) Mutta onneksi punainen on kyllä kiva väri eikä niin lälly kuin vaaleanpunaisen sävyt :)

      Poista
  4. Blogissani on sulle haaste, tee jos tykkäät! :) Niin ja toivottavasti sait kirjan, jonka jätin Saint Riveriin! ;)

    VastaaPoista