Liityin jokin aika sitten Buzzador sivustolla buzzadoriksi. Lyhyesti selitettynä tämä tarkoittaa sitä, että minulla on mahdollisuus ilmoittautua erilaisten tuotteiden testaajaksi ja näistä tuotteista tulee sitten raportoida käyttökokemuksia tuon sivuston kautta. Olen siis buzzaaja :) Kampanjat ilmestyvät sivustolle näkyviin ja omien mieltymysten mukaan niihin voi ilmoittautua ja sivustolta laitetaan sähköpostia, että onko minut valittu mukaan vai ei.
Pääsin melkein heti mukaan Nutriletin kampanjaan ja sain ilmaiseksi paketillisen uusia pastoja. Makuja oli kahta; tomaattipasta sekä pasta carbonara. Lisäksi sain näytteitä, joita voi jakaa halukkaille testaajille ja annoinkin jo työpaikalla muutaman pussin testiin. Lisäksi annan näytteitä kavereille. Näytteen saajat ilmoittavat minulle sitten, että mitä mieltä olin tuotteista.
Tämmöisiä annospussukoita sieltä siis tuli.
Eilen testasin myös itse ensimmäisen tomaattipastan. Kaloreita pusseissa on 285-291 per annos, eli näiden avulla on helppo pudottaa painoa halutessaan. Pussit sisältävät myös kaikki tarvittavat ravintoaineet ja runsaasti proteiinia. Tuotteet ovat myös vähälaktoosisia.
Pussi sekoitetaan veteen ja sen voi valmistaa joko mikrossa tai uunissa. Valmis annos näyttää tältä:
Itse olin positiivisesti yllättynyt makuun, sillä joskus olen tiputtanut painoa Nutriletin tuotteilla ja silloin valikoimissa olleet lämpimät ruuat olivat mielestäni ihan järkyttävän makuisia. Tämä tomaattipasta maistui kuitenkin ihan hyvälle. Toki ei voi verrata makua ihan tavalliseen pastaan, mutta kyllä näitä mielellään syö. Aikaa valmistukseen menee 9 minuuttia. Muutama näyte on vielä jäljellä, jos joku lähistöllä asuva on innokas maistamaan. Eipähän tarvitse ostaa sikaa säkissä, jos on tarkoitus muutenkin esimerkiksi ostaa Nutriletin tuotteita. Kesäkin kun lähestyy ja moni varmasti haluaisi muutaman kilon vielä ehtiä tiputtaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti