maanantai 17. lokakuuta 2011

Ah ihana siirtolapuutarha!

Kärjistetysti ihmiset voi jakaa kahteen verhonkäyttäjäryhmään. Ensimmäisen ryhmän ihmisillä on ehkä yhdet verhot, joita pidetään ikkunassa niin kauan, että ne ovat joko tarpeeksi likaiset tai rikkinäiset pois heitettäväksi (tai pestäväksi, jonka jälkeen ne ripustetaan takaisin). Verhoihin ei sen kummemmin kiinnitetä huomiota, pääasia, että jotku rätit siellä ikkunoissa roikkuu. Jos nämä ihmiset oikein repäisevät, he voivat ostaa jouluksi punaiset tonttuverhot. Näitä jouluverhoja tietenkin pidetään sitten ainakin seuraavaan jouluun asti ikkunoissa.

Toinen ryhmä on verhojen suurkuluttajat. Itse lukeudun tähän jälkimmäiseen ryhmään. Suurkuluttajilla on verhot joka vuodenaikaan. On kesä, kevät, syksy ja talviverhot ja jouluksi tietenkin ihan omat extraverhot! Lisäksi samoja verhoja jaksetaan käyttää ehkä kerran tai pari ja sen jälkeen on pakko ostaa uudet. Edellisvuoden verhot on aina vääränväriset nykyiseen sisustukseen tai kuosi on alkanut muuten vain nyppiä. Täytyy siis ostaa uudet!

Tekstin alkupätkä on pohjustusta tälle uudelle ihanuudelle, joka pääsi korvaamaan edellisen Marimekon Räsymatto-verhon.



Marimekon Siirtolapuutarhahan se on. Aivan ihanan pirteä ja värikäs kuosi! Kangas on liian hintavaa siihen, että raskisin ostaa siitä olohuoneen verhot, mutta keittiöön on kiva ostaa vähän kalliimpaakin kun kangasta menee vain 60cm :) 


Sain jopa ommeltua verhot yllättävän suoraan, vaikka ilmeisesti mulla on alalanka jotenkin löysällä, kun tulee taas vähän kummaa tikkiä nurjalla puolella..  Mutta kaikesta huolimatta; onhan ne vaan ihanat!
Jos mulla ois aivan valkoinen koti ja keittiö niin voisin haluta vaikka tuommoisen vahakankaan. Nyt siitä tulisi ehkä liian sekava kun olkkarissa on kuitenkin erisävyn verhot. Syksyn toiset kynttilätkin laitoin palamaan. Löytyi kaapin perältä yksi turkoosikin, joka mätsäsi verhojen väriin.




Marimekolla on kyllä ihania kankaita! Vieläkin haluaisin noita saman sarjan astioita, mutta ne parhaimman väriset oli juomalasit ja olisin halunnut ne kahvikuppeina. En tiedä osaisiko sitä käyttää tuommoisia posliinisia juomalaseja normaalien lasien sijasta...

5 kommenttia:

  1. Sitten on vielä yksi ryhmä, verhottomat ihmiset :) :)

    VastaaPoista
  2. Ihana verho! Mulla suunnitelmissa Marimekon Lappuliisa -kankaasta verhot sitten siihen uuden kodin valkoiseen keittiöön, olkkariin tahdon pitkät Bottna-verhot ja ja ja... Paljon suunnitelmia ja liian paljon ihania verhokankaita ;)

    VastaaPoista
  3. Ihana kuosi! Rakastan yli kaiken tuommoisia isoja ja värikkäitä kuoseja valkoisella pohjalla. Tuosta tulisi tosi pirteät olkkarin verhotkin.

    VastaaPoista
  4. Tulis joo, mutta en raskinut ostaa nyt enempää kangasta, kun olkkarissa on jo uudet verhot ;) Saa nähdä joutuuiko tuota joskus ostamaan lisää...

    VastaaPoista