tiistai 18. lokakuuta 2011

Lehti pullollaan sukkaohjeita

Jostain syystä polveni on ollut tosi kipeä koko päivän ja kävely sattuu. Paikoillaan ollessa kipu säteilee muuallekin jalkaan. Tämän seurauksena linnoittauduin töiden jälkeen sohvalle jalka tyynyjen päälle aseteltuna. Olin aikaisemmin bongannut netistä, että Novitalta on tullut uusi sukkalehti ja soitin miehelle töihin, jotta toisi sen mulle kun tulee kotiin. Mikäpäs sen parempaa sairastekemistä kun katsoa Täydellisiä naisia ja selata neulelehteä samalla. Yksi malli lähtikin puikoille jo. Ärsyttävää kun kaikki kivat ohjee olivat 7-veljekselle ja mulla ei löytynyt sitä juurikaan tuolta varastojen kätköistä...

Lehti on siis Novita sukkalehti, jossa on 34 eri ohjetta ihaniin sukkiin. Tässä vähän esimakua lehdestä! Hinta oli vain 4,9e, mikä on minusta aika edullinen noin monelle ohjeelle varsinkin kun siellä oikeasti oli toooosi monta, jotka aion tehdä joskus.



Ihanat "nyppyläsukat", mutta mun hermot ei meinaa riittää noihin nypylöihin ja niiden tekemiseen...




Muutamien tossujenkin ohjeet löytyi lehdestä. Nämä on kudotut, mutta myös virkatuille löytyi ohje. Lisäksi oli ohje myös vauvan tossuihin. Sydänsukatkin ovat söpöt.


Nämä ajattelin tehdä seuraavaksi kunhan joskus saan ostettua jotain kivan väristä seiskaveikkaa.


Nämä pääsi jo puikoille. Ollaan menossa Ouluun lauantaina ja näissä on sopivan yksinkertaisen mallikerta, että pystyy tekemään ilman ohjetta autossa.
Lisäksi sain kuin sainkin tehtyä minulta tilatut "mersusukat". Tiedä sitten, että tunnistaako kukaan tuota epämääräistä viritelmää mersun merkiksi :D Toivottavasti saaja kuitenkin hoksaa yhteyden...
Sukat näyttää kuvassa jotenkin kamalan epämääräsen mallisilta!

Ohje: Novitan perusvillasukka ohje Nallelle
Lanka: Novita Nalle
Kulutus: 45g



2 kommenttia:

  1. Minäkin jouduin hakemaan pari seiskaveikkakerää ihan vain tuon lehden takia. Tosi ihania malleja! Etenkin ne sukat missä on se nypyläköynös takana ja ne missä on niitä nappeja varressa pääsevät varmasti puikoilla.

    VastaaPoista
  2. Joo niitä molempia ajattelin itsekin testata ja kävin töiden jälkeen hamstraamassa pari kerää ihan varta vasten :)

    VastaaPoista