lauantai 29. lokakuuta 2011

Pipomania

Tänään iski ompelumania! Muutaman päivän on syyhyttänyt ottaa koneet vaihteeksi esille, mutta ei ole oikein mitään, mitä ommella. Yhdet housut odottelee sopivan väristä resoria ja toiset kaavoja. Veeti ei oikeastaan tartte mitään vaatetta, eikä semmoisia kankaitakaan ole mieluisia, joista Veetille jotain ompelisi. Siispä TAAS pipoja :) Itselle on ollut tuo violetti tähtipipo suunnitteilla, kun ostin toppaliivin seuraksi violetin fleecetakin. Tuo passaa nyt sen kanssa hyvin. Violettia kangasta oli sen verran, että surautin siitä kaveriksi toisen samanlaisen.

Mustavalkoinen kangas taas on puolestaan mun vanha tunika, josta tulikin nätin värisiä pipoja! Pipot on vuoritettu trikoolla. Asiasta kukkapurkkiin, ihan älyttömän vaikea ottaa itsestään mitenkään siedettävän näköistä kuvaa! Apuna piti käyttää eteisen peiliä, vaikka valaistus ei sieltä parhaimmasta päästä olekaan. Tyydyin myös pokkariin järkkärin sijasta, kun sitä on melko raskas kannatella yhdellä kädellä :) Taidan siis jättää nää sovituskuvat vastaisuudessa miehen harteille.












Tämmöisiä niistä sitten tällä kertaa tuli. Nyt nopsaa siivoamaan jäljet pois keittiöstä ennen kuin pikkumies herää päikkäreiltä. Unta on takana jo 2½h, joten eiköhän se herääminen ihan kohta koita :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti