Liikenteessä oltiin jo aamusella, joten parkkipaikalla oli reilusti vielä tilaa. Palatessa tilanne olikin toinen kun parkkis oli aivan täynnä! Toki kaikki eivät olleet Kiilopäällä vaan esim maastopyöräilemässä. Kiilopää on helppo kohde lasten kanssa siinä mielessä, että huipulle asti menee hyvin selkeä polku. Välillä on portaita ja lopun matkaa polkua, jolla pienenkin lapsen on helppo kävellä. Ei tarvinnut kiipeillä kivenlohkareilla, kuten Nattasilla!
Huipulla oli karuhkon kivikkoista ja ihmisiä ihan sopivasti meidän lisäksi. Porukka vaihtui koko ajan, joten ruuhkaa ei päässyt muodostumaan. Monet kävivät vain ihailemassa maisemia ja lähtivät takaisin. Me viivyttiin kauemmin, sillä tehtiin päiväruokakin laella.
Se on jännä, miten luonnossa maistuu kaikki ruoka aina niin hyvälle! Nytkin oli mukana niin gourmeeta, että! Siis kaupan purkkinuudeleita ja pastaa ja lapsetkin vetivät kuin viimeistä päivää. Tosin nuo kyllä tykkäävät muutenkin nuudeleista. Veetikin varmaan eläisi pelkillä nuudeleilla jos sais :)
Viia istuskeli pitkään erillään, omalla kivellä syöden täydessä hiljaisuudessa niin päin, että näki kauniin karut maisemat pitkälle horisonttiin. Liekö nautti noista niin erilaisista näkymistä, mitä kotona näkyy. Enkä kyllä ihmettele yhtään, onhan ne maisemat noilla korkeuksilla aivan upeat.
Joku on joskus keksinyt loistavan iskulauseen,kun on penkkiä tuohon pystytetty. Ulkona. Perillä. Jotenkin tuo lause kolahti. Koska luonnossa monesti kokee olevansa perillä ja siellä voi rauhoittua, eikä ole kiire yhtään mihinkään. Ja mihinpä sitä olisikaan, kerta on jo perillä.
Kiilopään toisella puolella (siellä ei polun puolella) on alempana rinteessä tuollainen pieni tunturilampi, jota käytiin ihailemassa. Jotenkin on niin hassua, että tunturin rinteellä on lampi. Mutta eihän se rinteen seinämä jatkuvasti ole vino, joten lampien kertyminen on näin ihan mahdollista.
Viia halusi käydä kahlaamassa ja annettiin lupa kun tiedettiin, että ei se siellä kauaa viihdy, kun vesi on todennäköisesti jäätävää. Ja niinhän se oli. Eniten pelotti, että Viia vetää lipat tuonne kylmään veteen ja sitten joutuu kävelemään pois Kiilopäältä läpimärissä vaatteissa. Näin ei onneksi käynyt vaan säilyttiin kaikki ihan kuivina!
Kiilopää lasten kanssa oli kuitenkin hieno kokemus ja taas yksi muisto sinne muistojen reppuun lisättäväksi. Unelma olisi päästä korkeammalle lappiin ihastelemaan vielä niitä kunnon tuntureita ja maisemia! Tahtoo vaan aina kesälomalla loppua aika kesken kun ei voida yleensä pitää montaa viikkoa miehen kanssa yhtä aikaa lomaa, koska muuten lapset joutuisivat olemaan niin pitkän aikaa yksin kotona. Siis koululaisia tarkoitan ja samalla on voitu mahdollistaa hoidossa kävijällekin pidempi kesäloma kun on jaksotettu lomaa niin, että se kestää kuusi viikkoa.
Me olimme viime kesänä Pallaksen alueella. Siellä ehkä vaikuttavinta oli Keimiötunturin valloitus. Sitä kuopus muistelee vielä vuotta myöhemminkin monesti. :)
VastaaPoistaTuo olikin ihan uuden kuuloinen paikka, pitää tutustua googlella! Tunturit on kyllä hienoja kun ei niitä täällä meillä päin ole. Tekee lapsiinkin vaikutuksen :)
Poista