maanantai 31. joulukuuta 2012

Käsityövuosi 2012

Kokosin itselleni pari kollaasia tämän vuoden puolella valmistuneista ompeluksista ja neuleista. Olen olut niin ahkera, että läheskään kaikki työt eivät mahtuneet näihin kuviin, mutta tässä pieniä maistiaisia tämän vuoden käsitöistä. Kohta lähden kakun tekoon ja illalla saadaan ystäviä kylään meille uutta vuotta vastaanottamaan. Suunnitelmissa on kokkailla, saunoa, katsoa ehkä muutama raketti sekä pelailla lautapelejä, kuknhan Veeti menee nukkumaan. Eli rauhallisissa merkeissä vaihtuu vuosi täällä meillä.



Ensi vuosi onkin jännittävä, koska päästään heti tammikuussa (toivottavasti) muuttamaan uuteen kotiin ja blogissa tullaan rakennusprojektin sijasta näkemään enemmän kuvia meidän uudesta kodista. Käsitöitä tulee edelleen näkymään täällä, koska alunperinhän tämä blogi perustettiin siksi, että saisin päiväkirjamaisesti merkittyä ylös valmistuneet työt sekä tietenkin sen vuoksi, että sukulaiset pääsevät seuraamaan meidän perheen elämää kauempanakin asuessaan.

Hienoa huomata, että tänne on taas liittynyt useita uusia, ihania lukijoita ja kohta rikotaankin jo sadan lukijan raja! Hurjaa :) Ehkäpä jotain arvontaa voisi järkkäillä, kun sata lukijaa tulee täyteen. NauravaNappi lähtee nyt uudenvuoden viettoon ja haluankin toivottaa kaikille hyvät uudet vuodet ja tervetuloa uudet lukijat! Palataan astialle ensi vuoden puolella...




lauantai 29. joulukuuta 2012

Lahjuksia ja muita julkaisemattomia

Keräsin teille ison kuvapläjäyksen joululahjoiksi menneistä itse tehdyistä jutuista ja niistä, joita en ole aikaisemmin ehtinyt tai muistanut julkaista täällä :)

Omalle äidilleni tein merinovillaisen kerrastopaidan. Kankaat tilattu Majapuulta. Kaava oma, sovellettu jostain vanhasta kerrastopaidasta.


Kummipojalle tein Angry birds sukat. Lankana näissä Dropsin fabel ja kuva jostain netistä :) Kuva siis kirjailtu jälkikäteen tuohon varteen. Voisi olla siistimpikin, mutta kyllähän tuosta hahmon tunnistaa...




Joulun alla osallistuin myös Pohjois-Suomen ompeluryhmän Secret Santa lahjavaihtoon eli nimettömänä laitettiin arvotulle vastaanottajalle jokin pieni joululahja, arvoltaan n. 10e.  Tein Novitan Crystal-langasta lapaset pakettiin ja ilmeisesti oli ollut mieleinen lahja ja vielä sopivaa kokoakin. Tein itselleni myös samanlaiset ja toisten hanskojen kanssa ovat olleet kyllä tosi lämpimät! Noita toisia hanskoja pidän sisällä siksi, että nuo paljetit saattavat vähän raapia ihoa. Ohje oli joku Novitan vanha ohje.


Kummitädin miehelle surautin Metsolan Jeeppikankaasta peruspipon, hieman lörppämallia. En tiedä, että pitääkö lahjansaaja koskaan pipoa, mutta on kova mies remppaamaan autoja esim, niin ajattelin, että kuosi ainakin olisi sopiva. Ja voihan tätä pitää vaikka remppahommissa :) Kummitäti sai kudinpussukan Marimekon purkki-kankaasta. Luulin ottaneeni omasta vastaavasta kuvan, mutta en ainakaan tähän hätään sitä löytänyt, enkä muista olenko sitä blogannutkaan?


Muutama kuva tämänvuotisista joululahjapaketeista :)




Uusimmalle kummilapselle tein joululahjaksi sen aikaisemmin bloggaamani siilisetin, jossa oli body ja housut ja ristiäislahjan kaveriksi ompelin vielä pehmoiset velourhaalarit Mustikka-kaavalla.


Veetin hoitotädille lähti valkoiset lovikkalapaset käsiä lämmittämään.


Jossain vaiheessa ompelin itselleni hieman pidemmän mallisen peruspaidan mustavalkoisesta raitatrikoosta, joka on tilattu Kestovaippakaupasta. Kaavana OB:n Patchwork pidennetyllä helmalla.


Miehen isälle paketoin pitkävartiset villasukat seiskaveikasta tehtynä.


Ja isän vaimokkeelle vaaleanpunaiset pitsisukat Novitan ohjeella. Sama lanka ja koko n. 39.



Veetin kummitädille tein Cookie A:n kirjasta In and Out sukat ja näistä tuli kyllä tosi kivat! Lankana Dropsin Fabel. Koko 38, joka mahtui omaan jalkaan kuvasten ajaksi, koska lanka venyy kuitenkin.



Saman perheen miehelle meni myös mustat villasukat pakettiin, mutta en muistanut ottaa niistä kuvaa :(

Tämmöisiä itsetehtyjä lahjoja meiltä lähti tänä vuonna. Tai no, yhden kummin lahja on meillä täällä paketissa, koska unohdin antaa sen mukaan kun hän kävi täällä. Että ei Hanna sua ole unohdettu! :)

perjantai 28. joulukuuta 2012

Juhlahumussa

Joulunajan blogihiljaisuus on täten julistettu päättyneeksi! Tultiin tänään kotiin ja purettiin viikon likaiset vaatteet ja lahjat paikoilleen ja pesukone on myös laulanut tänään. Ihanaa olla kotona, vaikka ihana oli olla reissussa ja viettää joulua rakkaiden ihmisten kanssa. Viikkoon on mahtunut jouluvalmisteluja, joulu, lahjojen antamista sekä saamista, syömistä, yhdessäoloa, kummipojan ristiäiset sekä paljon muuta mukavaa!

Lähdettiin Veetin kanssa lauantaina Pyhäjoelle mummulaan ja käytiin matkalla kylässä tädilläni sekä omalla mummullani, joka ei dementian vuoksi kyllä tainnut yhtään tietää, että ketä me Veetin kanssa oltiin :( Mies tuli sunnuntaina perässä hakien junalta kummitätini miehineen. Myös Ruotsissa asuva enoni oli meidän kanssa joulua viettämässä, joten oltiin harvinaisen isolla kokoonpanolla, koska normaalisti meillä on joulua juhlimassa vain äitini miehensä kanssa sekä vaarini. Ihana oli kyllä viettää kunnon perhejoulu tuollaisella harvinaisella kokoonpanolla.

Pakko jakaa ensimmäiseksi tosi hassu luonnonilmiö (?) teidän kanssa! Äitini aukaisi saunan tuuletusikkunan, jolloin siihen huurtui tosi omituisen geometrisia huurteita!



Piti ottaa vielä kuva ikkunasta todisteeksi, että kyllä tuo ylempi kuva on siitä otettu!


Veeti koristeli mun apuna kuusta ja lopputulos oli sen näköinen, kun 90% koristeista sijaitsi muutamalla alaoksalla...






Innostuin tekemään itse vähän joulukarkkeja eli fudgeja hyväksihavaituilla Kinuskikissan ohjeilla. Eli maitosuklaapähkinäfudge sekä valkosuklaalimefudge :)









Mummu oli varannut Veetille ihan oman herkkupurkin, mistä sai syödä joululeivonnaisia <3


Sopu sijaa antaa vai miten se meni? Ahdettiin kahdeksan ihmistä syömään jouluruokaa kuuden hengen pyötään ja Veeti sai tyytyä omaan tarjottimelliseen syöttötuoliin.



Tehtiin myös "pöytäkoriste" lasimaljakosta sekä ylimääräisistä kuusenkoristeista :)






Itse olen henkeen ja vereen joululahjojen antajatyyppi :) Musta on ihan kattoa, kun ihmiset avaa lahjapakettejaan, varsinkin kun huomaa, että lahjat olivat mieleisiä! Teenkin vielä postauksen semmoisista joulutekeleistä, joita en oo täällä viittinyt vielä julkaista. Sain kuulla enoni tulosta vasta perjantaina, joten neuloin hänelle vielä sukat Ruotsiin viemisiksi, jotta olisi kaikille edes yksi lahja. Hyvin ehti parissa päivässä tikuttaa vielä viimeisen lahjan :)


Oltiin me myös miehen kanssa oltu kiltteinä ja saatiin mm. takkavälinesetti anopilta, uunipata mun porukoilta, suklaata, sukkia jne. Mieheltä sain vielä kameraan jalustan! En ole flunssan vuoksi sitä jaksanut testailla, mutta pitänee tässä viikonlopun aikana kokeilla, että mimmoisia kuvia sillä saa :)


Joulupäivänä meillä kävi äidin miehen vanhemmat sekä hänen eno perheineen kahvittelemassa, joten leivoin tuommoisen hyydytetyn kylmäsavulohikakun sekä sen marenkisen kinuskipuolukkakakun, jota tein jo aikaisemmin ja laitoin myös linkin tänne silloin.



Joulupäivän ilta vietettiin perinteisesti juustojen ja lautapelin parissa. Tänä vuonna pelailtiin Bezzerwizzer-peliä, joka oli kyllä tosi kiva tietovisapeli!



Keskiviikkoaamuna lähdettiin Kiuruvedelle toiseen mummulaan ja samalla viettämään ihanan kummipoikamme ristiäisiä. Ristiäisistä ei ole kovin paljoa kuvia, mutta tässä muutama sieltäkin.




Tänään käytiin vielä ulkoilemassa ennen kotia lähtöä mukavan lauhassa pakkassäässä. Aika vähälle nuo ulkoilut jäivätkin paukkupakkasten takia ja varsinkin sen vuoksi, että jouluaattona alkoi flunssa puskea päälle ja nenä onkin ollut tukossa siitä lähtien :(



Veeti sai joululahjaksi mm. Brion hellan, leikkiruokaa, työkalusettejä kaksin kappalein (onneksi kuitenkin aivan erilaiset), pelejä, kirjoja, yöpuvun, vaatteita, rattikelkan (jota mennään huomenna testaamaan) sekä lumikolan, jolla tehtiin jo tänään mummun pihalla lumitöitä.


Semmoinen oli meidän joulu. Mulla on vielä vapaata ensi viikon tiistaihin asti ja uutta vuotta vietetään kaveripariskunnan kanssa meillä rauhallisissa merkeissä, koska Veeti on kotona. Varmaan käydään katsomassa raketteja, saunotaan ja syödään. Toivon, että flunssa helpottaisi siihen mennessä, että voisi vaikka vähän laulella singstaria :)