sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Hyvät ja huonot uutiset

Tässäpä mutama ompelus, jotka ovat jääneet aikaisemmin esittelemättä täällä blogissa. Hurahdin Metsolan helistin-kankaasen joskus viime vuoden puolella ja jemmasin punaisen palan kaappiin siltä varalta, että sille olisi joskus vielä käyttöä vauvanvaatteena. Myöhemmin oli pakko saada myös tuota vihreää, sillä pääni sisällä näin sen potkuhousuina. Tässäpä sitten molemmat, body ja potkarit! Ja kyllä, nämä tulee meille ihan omaan käyttöön toivon mukaan syyskuun alussa :) Siinä siis meidän hyvät uutiset. Nyt ollaan melko lailla puolivälissä raskautta menossa, joten uskallan sen jo täälläkin ihan ääneen sanoa.


Vauvauutiset varmaan muuttavat blogia ehkä hieman ja varmasti täällä tulee olemaan vauva-aiheisia juttuja enemmänkin. Onko siellä lukijoissa muuten ketään, joka odottaisi myös vauvaa tällä hetkellä?


Kaavana potkareissa on meandin potkareista piiretty kaava. Pitäisi tilata lisää kokolappuja, että pysyisi kärryillä mitä kokoa on tullut tehtyä. Nämä muistaakseni se 62/68, mutta pidennetyillä lahkeilla, koska näissä on suhteessa kamalan pitkä selkä.


Bodyssa kaavana Bert-nappilistabody ilman nappilistaa ja olkanepeillä pukemista helpottamaan. Koko 62cm. Molemmat kantattu kantinkääntäjälä ja kyllä vaan nopeutuu bodienkin teko, kun ei tarvitse enää tapella kanttien kanssa.


En ole joutunut ostamaan vielä mitään äitiysvaatteita ja olenkin käyttänyt suurimmaksi osaksi leggareita ja tunikoita ja omat farkutkin meni jalkaan vielä viime viikolla. Kävin kuitenkin ostamassa Löytöpalasta reippaan metrin joustofarkkua ja surautin yhdet mammahousut Burdan 2/2012 ohjeella. Kokona näissä 42, joka oli ylhäältä suht hyvä, mutta lahkeita kavensin polvesta alaspäin melko reippaasti.


Tässäpä vielä sivukuvaa. Kyllä tuossa mahan kohalla jo selvästi vauvamaha näkyy, että eiköhän näille tarvetta ole :)


Resorin leikkelin Veetin aikaisten äitiysfarkkujen mukaan, mutta onnistuin tekemään siitä jotenkin todella korkean, joten tässä kuvassa se on kaksinkerroin ja noin aion sitä ainakin alussa käyttääkin.


Tässä näkyy koko resorin korkeus. Selkäosa varsinkin tuli liian korkealle. Etuosahan saakin olla korkea kun maha kuitenkin tästä vielä kasvaa reilusti.


Pakko laittaa vielä yksi aiheeseen kuulumaton kuva, sillä löysin ihanat sydänlasit tänään kirpparilta eurolla ja oli pakko ottaa näistä kuva. Näen nämä jotenkin kesän mehulaseina, joista juodaan pihalla mehua. Ei ole niin nuukaakaan, jos vaikka menee rikki kun ovat halvemmat kuin jotkut Iittalan lasit :)


Huonot uutiset ovat ne, että minut irtisanottin työpaikastani yt-neuvotteluissa lähes viiden työvuoden jälkeen. Nyt olen siis virallisesti työtön, enkä lomautettu. Onneksi kohta on kuitenkin kesä ja elokuussa alkaa jo äitysloma, joten sitten on melkein vuodeksi eteenpäin tekemistä täällä kotona. Ei taida nimittäin olla kovin suuria mahdollisuuksia saada mitään töitä nyt, kun raskaus näkyy jo päällepäin, vaikka eihän se saisi edes vaikuttaa työhönottoon, mutta kyllähän se varmasti vaikuttaa. Keskityn nyt siis kotona oloon ja alan miettiä työjuttuja ensi vuoden puolella. Veeti on varmaan hoitajan kesälomaan asti virikehoidossa ja sitten otetaan kokonaan kotiin. Pitää alkaa vain käydä sitten erilaisissa kerhoissa, että Veetikin saa jotain muuta virikettä kuin äiti! :) Semmoisia uutisia tällä kertaa! Jospa ensi kerralla jotain vähemmän dramaattista ;)

19 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin sulle kommenttia sun blogiin :) Ja kiitokset onnitteluista ja onnittelut lienee sitten paikoillaan myös sinne suuntaan? Millon sulla on la vai onko vauva vasta haaveen tasolla? :)

      Poista
  2. Poistin ton kommentin minkä aikasemmin laitoin..ja laittelin siulle sähköpostia :)

    VastaaPoista
  3. Onnea odotukseen! :) Ja kurja juttu tuo työtilanne... :/ Mutta onneksi sulla on iloista odotettavaa.. :)

    VastaaPoista
  4. Onnea, IHANAA! =) T.Kannuksen sakki

    VastaaPoista
  5. Onnea odotukseen!! Ihanaa kun blogeissa on muitakin odottajia.

    VastaaPoista
  6. Onnellista odotusta! Kyllä niitä töitä vielä ehtii tehdä aikanaan.

    VastaaPoista
  7. Ihania uutisia nämä ensimmäiset!!! Onnea molemmille ja Veetillekkin tietysti hurjan paljon!!!
    -Mervi-

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea! Vaikka tietysti erittäin harmi tuo miten töiden kävi, niin uskon että sinulla tulee jatkossa olemaan kotona parempaa tekemistä :) Toivotaan että uusi työ löytyy nopeasti kun sen aika tulee!

    VastaaPoista
  9. Onnea odotukseen! Kurjia nuo irtisanomiset, niitä kuulee niin paljon tällä hetkellä :/ Onneksi saat kuitenkin keskittyä vauvan hoitoon nyt seuraavaksi :)

    VastaaPoista
  10. Oikein paljon onnea koko teidän perheelle! Ihania vaatteita saa pieni päälleen kunhan syntyy!

    VastaaPoista
  11. Onnea odotukseen :) Tein juuri viikonloppuna itselleni äitiyshousut ;)

    VastaaPoista
  12. Onnea odotukseen! HArmillisia nuo työuutiset, mutta toisaalta nyt saat nauttia rauhassa kasvavasta mahasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja suloiset pikkuvaatteet ja lisäksi toimivan oloiset äitiyshousut, joissa kyllä selkeä vauvamasu :D

      Poista
  13. Onnea kovasti! Ja ihanat nuo helistinvaatteet! :)

    VastaaPoista
  14. Onnea odotukseen! Ihania nuo vauvanvaatteet!

    VastaaPoista
  15. Ihanasti yhdistetty kahta samaa kuosia! :)
    Minullakin on jemmassa (ja ommeltunakin tuota punaista) kaikkia helistinvärejä :D (paitsi sitä uusinta pinkki/keltaista).
    Ihanaa, syysvauva!
    Täällä kanssa masuillaan! Blogissakin jo vähän vauvanvaatteita vilahdellut.

    VastaaPoista