maanantai 2. toukokuuta 2016

Miniloma meren äärellä

Vietimme toissa viikonloppuna yhden yön mittaisen miniloman Kalajoen hiekkasärkillä. Majoituimme yhteistyön tiimoilta Lokkilinna-hotellissa perhehuoneessa. Useamman kuin yhden lapsen (ja miksei sen yhdenkin) kanssa matkustaminen ja majoittuminen tuo aina vastaan enemmän haasteita, kuin kahdestaan toisen aikuisen kanssa matkustaminen. Majoittumiseen joutuu väkisinkin kiinnittämään enemmän huomiota ja pienenpienen huoneen sijasta mielellään majoittuu hieman tilavammin. Ennen ulkomaille lähtiessäkin varasi hotellin sillä periaatteella, että "eihän siellä käydä kuin nukkumassa, joten ihan sama minkälainen". Nyt on hieman eri ääni kellossa, reissuilla mennään lapset huomioon ottaen.


Kun mukana on kolme lasta, on tavaraakin automaattisesti mukana jo yhtä yötä varten melkoinen arsenaali. Tarvitsee varavaatteita ja ulkovaatteita sekä siistimpiä vaatteita. Kalajoella meidän oli tarkoitus myös ulkoilla, joten jouduttiin pakkaamaan useammanlaisia vaatteita mukaan kylmän ilman vuoksi. Kun yhden yön vuoksi tarvitsee useamman laukun, on kiva, että huoneessa mahtuu vielä liikkumaankin. Plussaa on, jos rattaatkin mahtuvat johonkin nurkkaan. Me ollaan matkustettu lasten kanssa jonkin verran ja aiempia matkustusjuttuja löydät matkailu-tunnisteen alta täältä.


Lokkilinna on pienehkö hotelli yhdellä hiekkasärkkien varmasti parhaista paikoista ihan meren rannalla. Täälläkin olen useaan kertaan hehkuttanut, että olen meri-ihmisiä, joten sijainti ei olisi voinut olla parempi. Kävelymatkan päässä on myös kaikki tarvittava. Hotelli on rakennettu 90-luvun alussa ja muistan sen kyllä jo lapsuudestani. Ennen paikalla oli vain grilli, jonka yhteyteen on laajennettu hotelli ja ravintola.


Näin jo sieluni silmin itseni tuonne meriterassille kesällä siideriä nauttimassa!



Hotellin pihasta pääsi suoraan merenrantaan pitkospuita pitkin ja samat puut kiertävät pitkin hiekkasärkkiä, jos pidempää lenkkiäkin haluaa tehdä.


Meidän huone oli tosiaan perhehuone ja se oli mukavan tilava. Lapsille oli kerrossänky ja Viialle matkasänky. Tuolla oli vielä levitettävä sohva, joten huoneeseen olisi mahtunut vielä isompikin perhe. Lapset olivat tietysti innoissaan kerrossängystä!



Lisäksi huoneessa oli pieni minikeittiö eli jääkaappipakastin, vedenkeitin sekä mikro. Meillä on yleensä hotelleissa lapsille iltapalaa mukana huoneessa, joten on kätevä, että ei tarvitse tyhjentää minibaaria saadakseen ruokia viileään. Ja tokihan ne siis tyhjennetään pöydälle odottamaan, eikä kurkusta alas! :)


Huoneen pohjassa oli hyvä ratkaisu myös se, että tuossa parisängyn ja kerrossängyn välissä oli pätkä seinää, joka vähän eristi kerrossängyn omaan tilaansa ja lapset malttoivat paremmin nukahtaa kun ei oltu ihan vierekkäin. Yleensä se kolmen lapsen (tai no kahden kun Veeti nukahtaa missä vaan ja miten vaan) nukuttaminen pienessä, yhtenäisessä huoneessa on melko haastavaa. Nyt saatiin kuitenkin kaikki nukkumaan alle kymmenen minuutin :) Matkasänky siirrettin tuonne mun viereen punaisen tuolin päähän niin oli Viiallakin oma nukahtamisrauha isommilta.


Kerrossängyn yläpediltä löytyi myös unilelu, mikäli oma olisi sattunut jäämään kotiin :)


Lapset oli huomioitu myös pienin värikynäpakkauksin ja tikkarein sekä iloisena yllätyksenä sängyn alta löytyi lelukori!






Toki hotelli on jo melko vanha, eikä ehkä yhtä moderni kuin uudet kilpailijansa. Sisustus ei ole viimeisimpien trendien mukainen, mutta en tiedä pitäisikö tämmöisessä hotellissa ollakaan? Tärkeämpänä pidän itse tiloja ja niiden toimivuutta, mitä sitä, että olisi sullouduttu tyylikkääseen sillipurkkiin.


Kylpyhuone oli enemmän semmoinen kerrostalon pesuhuone, mitä hotellin, mutta kyllä siellä hyvin sai toimitettua ne asiat mitä pitääkin. Oikeastaan ainut miinus minusta huoneessa oli se, että kylpypyyhkeet olivat minusta liian pieniä :D Jos olisi kovinkin rehevä, eivät nuo olisi varmasti ympäri yltäneet. Olivat varmaankin ihan sitä peruskokoa, mutta itse tykkään käyttää isoja kylpypyyhkeitä.


Normaalien hotellihuoneiden sekä perhehuoneen lisäksi hotellista löytyy myös minikeittiöllinen huone, jonne voi majoittua perheen kanssa. Siitä pari kuvaa alla.




Syötiin hotellissa illalla ruoka ja aamulla huoneeseen kuuluva aamupala. Hotellissa parasta on ehkä tuo ravintola ja sen maisemat. Joka suuntaan avautuu hienot merinäkymät!


Näin off seasonin aikaan menu oli melko suppea; pari ruokakokonaisuutta alku-, pää- ja jälkiruokineen sekä pizzaa ja hamppareita. Mies söi koko menun, minä hampparin salaatilla, Veeti pizzaa ja Aava nakkikorin. Kaikkien ruuat olivat maistuvia ja erityisesti hampparin sämpylä jäi omaan mieleen. Liekö paikan päällä tehty? En hoksannut kysyä! Sesonkiaikaan menu on tietenkin laajempi ja päätinkin jo, että ensi kesän to do-listaan pitää lisätä Lokkilinnassa syönti!



Lasten ruokalistaa ei ainakaan tuolloin ollut saatavilla, mutta lapset saivat aikuisten listan ruokia pienemmän kokoisina puoleen hintaan ja lisäksi pystyi tilaamaan esimerkiksi tuon nakkikorin, mitä ei listalla ollut, mutta tarjoilija kertoi vaihtoehdot lapsillekin :) Veeti kehui pizzaa ja söikin kahta palaa vaille sen kokonaan.


Sitten päästään huoneen tilavuuden lisäksi siihen toiseen asiaan, mitä lapsien jälkeen on alkanut arvostaa, mutta lapsettomana ehkä pitäisi painajaisena. Nimittäin leikkipaikkaa ravintolassa! Se oli kuitenkin fiksusti sijoitettu toiseen päähän ravintolaa, että leikit eivät varmasti häiritse tuolla parhailla näköalapaikoilla ruokailevia. Me istuttiin ihan leikkipaikan viereen ja ruuan odotusajan ja syömisen jälkeen lapset leikkivät tuossa ja me saatiin syödä loppuun rauhassa. Viiakin päästettiin tuonne touhuamaan kun pystyi seuraamaan vierestä koko ajan.


Muutaman Legopalikan ja yhden värityskirjan sijaan tuolla oli vaikka mitä leluja! Oli junarataa, piirustusjuttuja, leikkikeittiö, sirkusteltta, liitutaulu, vauvaleluja jne...






Luin etukäteen arvosteluita Lokkilinnasta booking.comista, mistä ruukaan tsekata mitä hotellista on sanottu. Aamupalaa oli muutamassa arvostelussa moitittu ja etukäteen vähän sitä jännitin. Varsinkin kun olen noudattanut tuota ruokaohjelmaa. Mietin, että löytyykö sieltä mitään mitä voisin syödä. Veeti oli huolissaan, että onkohan siellä pekonia, kun se on kuulemma parasta hotelliaamupalalla.

Muutoin arvostelut olivat pääasiallisesti hyvät ja pisteitä Lokkilinna sai 8.2/10, mikä näytti olevan paras pistemäärä Kalajoen hotelleista! 


Ollaan yleensä yövytty isoissa ketjuhotelleissa, joissa on runsas aamupala. Lokkilinnassa se oli niukempi, mutta kaikki mitä normaalistikin syödään, löytyi valikoimista. Oli ne perinteiset nakit, pekonit, lihapullat ja karjalanpiirakat ja niiden lisäksi tuoretta leipää, kunnon palvikinkkua, juustoja, hedelmiä ja kasviksia. Myös puuroa, jugurtteja ja myslejä sekä muroja löytyi. Ainoastaan Veetin toinen aamupalaherkku, vesimeloni, puuttui. Mutta eipä se Veetikään sitä enää muistanut siinä vaiheessa kun otettiin aamupalaa.





Pakko myöntää, että jostain syystä odotukset eivät olleet mitenkään älyttömän korkealla ja odotin jotain paljon vähemmän. Loppujen lopuksi hotellissa ei ollut niiden pyyhkeiden lisäksi oikeastaan mitään valitettavaa. Ruoka oli hyvää, huone tilava ja henkilökunta ystävällistä. Hotelli oli myös erittäin siisti! Huoneesta ei löytynyt likaa mistään. Mies heitti vahingossa Veetin unilelun ilmaan niin, että se jäi lampun päälle jumiin eikä sielläkään ollut pölyä :D Mikäli olette menossa perheen kanssa särkille, niin pystyn kyllä suosittelemaan ehdottomasti tuota Lokkilinnan perhehuonetta. Jos ei muuten, niin ainakin kauniiden maisemien sekä loistavan sijainnin takia ;)

Mikäli Kalajoen matkailu kiinnostaa, niin vinkkinä, että tulen kirjoittamaan lähiaikoina myös vinkkejä pienen budjetin kohteisiin tuolla!

*Yhteistyössä Lokkilinna

4 kommenttia:

  1. Teillä on ollut kiva lomanen! Olemme syöneet tuossa ravintolassa ekan ravintolasalin kuvan ikkunakulmassa joskus --ehkä kymmenisen vuotta sitten vieraillessamme yhden lapsen appivanhempien luona. Tulee hassu tunne , kun näkee kuvan joka on jossain aivojen sopukoissa ja sieltä palautuu muistojen kera esiin. Kiitos kuvasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma oli kyllä kiva ja oleppas hyvä! Oli mukava palauttaa sulle kaukainen muisto takaisin mieleen :)

      Poista
  2. Hei! Olemme Keski-Suomesta ja Kalajoella on tullut käytyä ainakin noin 8 kertaa kesäisin. Tykkään jotenkin ihan hirveästi siitä paikasta. Nyt lasten oltua ollaan yövytty mökeissä aina mutta mikseipä sitä voisi majoittua tuohon hotelliinkin joskus. Hyvältä vaikutti :)

    Kai se on taas ensi kesänä kurvattava Kalajoelle... sanon aina että se on köyhän naisen "etelän lomamatka" kun käy Kalajoella. Niin mahtavat hiekkarannat että.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalajoki on kyllä kiva ja itsekin haluaisin joskus mennä mökkiin, jos olisi tarkoitus majoittua useammaksi yöksi. Tuolla kyllä riittäisi tekemistä vaikkapa viikoksi! :) Paitsi Suomessa matkailu ei oo kyllä enää köyhän naisen loma kun täällä viikon loma maksaa helposti enemmän kuin halpa all inclusive-loma ulkomailla ;)

      Poista