tiistai 31. toukokuuta 2016

Parempia yöunia etsimässä unikoululla

Olen monessa Viian kuukausipostauksessa puhunut siitä, että en ole saanut aikaiseksi edes yrittää lopettaa Viian yösyöntejä, joita oli parhaillaan 3-5kpl/yö. Pikkuhiljaa Viia alkoi kuitenkin nukkua niin, että ensimmäisen syöttö oli puolen yön sijasta vasta ennen kolmea. Ajattelin,että josko nyt olisi aika kokeilla, että onnistuisiko nukkuminen ilman tissiä ja maistuisiko ruoka sen jälkeen päivällä myös paremmin. Päätettiin siis pitää jonkin sortin oma unikoulu.

Unikoulu

Meidän "unikoulu" oli sellainen, että pari viikkoa sitten perjantaina ja lauantaina nukuin yöt sohvalla ja mies nukkui Viian kanssa meidän huoneessa. Nukuin Viian vieressä siihen asti, että mies tuli makkariin nukkumaan (valvoi siis myöhempään kuin minä) ja minä siirryin sohvalle. Koska en oleta, että vauvan yö on 12h, niin olen määrittänyt ajan 24-06, jolloin meillä nukutaan eikä syödä. Tuota ennen voin vielä antaa maitoa ja tuon jälkeen, mutta tuo aika on pyhitetty nukkumiselle. Alkuyö meni hyvin ja Viia suopui helposti nukahtamaan silittelyihin, mutta tuossa viiden maissa Viia alkoi kitistä ja itkeskellä, eikä oikein meinannut rauhoittua. Ensimmäisenä yönä kävin tuossa vaiheessa syöttämässä Viian aikomusten vastaisesti, mutta toisena yönä mies hoiti yön yksin. Sunnuntaina minä menin takaisin makkariin nukkumaan ja nostin vasta joskus aamuyöllä Viian meidän viereen, kun kitinä alkoi. Silittely  riitti nukahtamiseen ja jossain vaiheessa annettiin sitten pillipullosta vettä, jota Viia ottikin isot kulaukset ja jatkoi uniaan.


Unikoulun tulokset

Pari viikkoa ollaan nyt siis nukuttu ilman yösyöntejä ja yleensä viiden maissa alkaa se kitinä ja pyörinä eikä Viia meinaa silloin rauhoittua. Kuudelta olen sitten antanut maitoa, että saadaan jatkaa vielä unta eikä tarvitse silloin nousta vielä ylös. Parhaimmillaan Viia kuitenkin nukkuu nykyisin kasista jopa puoli seiskaan heräämättä kertaakaan!

Yllättävän kivuttomasti tuo meni, vaikka oletin Viian huutavan koko yön tissin perään! On kuitenkin syönyt ihan kunnolla öisin eikä vain huvikseen roikkunut tississä kiinni.  Hieman on haikea olo, kun Viia nukkuu niin hienosti myös omassa pinnasängyssään ja saatan ottaa vasta aamuyöstä viereen. Aamutissin jälkeenkään ei meinaa viereen nukahtaa, mutta kun laittaa omaan sänkyyn ja silittää hieman, jatkaa vielä unia seiskaan tai sen yli.


Nukuttaminen

Perhepetiin nukuttaminen ei ole ratkaisu, kun en saa siihen Viiaa rauhoittamaan, joten ollaan nukutettu omaan sänkyyn ja tuntuisi tyhmältä nostaa meidän sänkyyn Viia nukkuvana, jos mitään hätää ei ole. Pahimmassa tapauksessa vain heräisi, eikä heti nukahtaisi uudelleen. Olen nyt myös yrittänyt saada Viian nukahtamaan yksinkin ilman, että vieressä tulee koko ajan silitellä ja edistystä on tapahtunut! Ennen Viiaa piti silitellä ja silitellä, eikä olisi malttanut millään nukahtaa, mutta jos huoneesta poistui, alkoi kamala huuto. Olen nyt laulanut iltalaulun ja silitellyt ensin ja sitten jos ei malta rauhoittua makuulteen, niin poistunut hetkeksi huoneesta. Kun tulen takaisin, niin menee äkkiä takaisin omalle paikoilleen makaamaan. Alussa jäin tuohon ovelle laulamaan silittelyn jälkeen, että Viia huomasi, että olen vielä samassa huoneessa. Pikkuhiljaa lähdin pois huoneesta, mutta jos Viia alkoi itkeä, kävin rauhoittamassa ja olin taas hetken vieressä ja katsoin, että voiko poistua. Nyt pääsen huoneesta pois ja viia saattaa jo jäädä itsekseen sinne hetkeksi möyryämään ja nukahtaa sinne yksin ilman itkua.

Nukkumisasiat ovat siis aika hyvällä mallilla tällä hetkellä! Voisin siis kuvitella joskus pääseväni jonnekin yöksikin, jos joku meno sattuisi tulemaan. Näin nopeasti ne tilanteet muuttuvat, kun on kyse lapsiperheen asioista :) Mikään pakkohan tuon ikäisen ei ole osata nukahtaa itsekseen eikä sitä kannata välttämättä vaatia, mikäli lapsi vain huutaa ja itkee. Itselle on kuitenkin helpoin tämmöinen nukuttamistyyli, missä ei tarvitse jäädä lapsen viereen odottamaan unen tuloa ja mikäli lapsikin siihen suopuu, on se minusta ihan ok. Oma pinna on niin lyhyt, että se katkeaa heti, jos lapsi temppuilee mun ollessa huoneessa ja lapsikin varmasti aistii sen oman ärsytyksen, eikä sitten millään nukahda.

Miten kävi ruokailujen yösyönnin jäätyä pois?

No miten sen ruokahalun kanssa kiinteiden suhteen kävi? Ei mitenkään! Aamupalalla ei mene yhtään sen enempää ruokaa kuin silloin kun yössä oli yli kolme syöntiä eikä muillakaan ruuilla, vaikka kiinteät tarjotaan ennen maitoa. Epäilen, että tuskin se paino tällä lailla ainakaan älyttömästi nousee, kun nyt yömaidon kalorit jäävät saamatta, mutta muuta ruokaa ei mene yhtään sen enempää. No, tuo tyttö kuluttaa niin kamalasti kaloreita jo pelkästään ruokailun aikana, että hurjaa painonnousua on tuskin odotettavissa lähiaikoina :D

Summa summarum: yöt saan nukkua todella hyvin ja nukutuskin helpottuu joka päivä. Unikoulu meidän tyyliin ei ollutkaan monen tunnin itkukonserttia joka yö vaan nopea ja helppo tapa päästä yösyönneistä eroon.

Onko teillä kokeiltu unikouluja? Jos on niin minkälaisia ja onko ollut apua? Onko kiinteiden määrä lisääntynyt yösyöntien vähetessä?

7 kommenttia:

  1. Me kokeiltiin kaikkea mahdollista mutta ei. Sitten neuvolatäti ehdotti että kokeiltaisiin omaan huoneeseen siirtämistä ja tadaa, heti nukkui koko yön heräämättä ja yöt parani heti kerralla. Se oli meidän pelastus vaikka aluksi jännitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se vauva myös olla "herkkäuninen" eli reagoi ihan kaikkeen teidän liikkumiseen ja siksi nukkuu huonosti samassa huoneessa :) Samoin kuin jotkut ihmiset nukkuu paremmin ku vauva on eri huoneessa.

      Poista
  2. Meilläkin pidettiin omat maltilliset koulutukset silloin, kun yöhulinaa oli tunnin välein. Nykyään Hilla herää viideltä, jolloin käyn imettämässä, jotta sitten saadaan jatkaa unia. Muuten yöllä riittää hyssyttely, jos sitä tarvitsee, mutta tuossa viideltä ei enää rauhoitu millään. Ja sitten kun ovat samassa huoneessa pojan kanssa, niin ei voi huudattaa pitkään tai kohta on kaksi väsynyttä hereillä :P Ärsyttävää. Nyt on muutenkin sellainen vaihe, että Hilla tahtoisi olla tissillä koko ajan, mutta luinkin, että se on tyypillistä tässä iässä. Toivottavasti vain vaihe :D Hienosti meni teidän unikoulu, vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myöskään ei enää siinä kuuden maissa hyssyttely auta, mutta uskon, että Viialla on jo nälkä kunnolla siinä vaiheessa, kun ei niitä kiinteitä vielä niin kamalasti kuitenkaan määrällisesti syö. Ja vau tosiaan omastakin mielestä! Ei pitäisi hehkuttaa, kun sitten varmasti tulee jotain takapakkia :D

      Poista
  3. Hyvä, että saat vihdoinkin nukkua! Toivottavasti alkaa pian ruokaki maistua ni ei tarttis painostakaan huolehtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo aika hassu tunne herätä kuudelta siihen, että eka herätys tälle yölle :D Tosin määhän nukkuisin 12h joka yö kevyesti jos sais :D

      Poista
  4. Pitäisi nyt aloitella unikoulua, kun miehen kesäloma alkaa tänään. Jos pikkuhiljaa saisi yösyötöt pois. Meillä ensimmäinen heräily/syöttö on yleensä siinä kahden kolmen kieppeillä yöllä. Osaksi tuo heräily taitaa meillä liittyä läheisyyden kaipuuseen, ei pelkkään nälkään. Pinnasänky on käden ulottuvilla, mutta ei tunnu olevan riittävän lähellä.:) Loppuyöksi jää yleensä viereen nukkumaan, koska muuten heräilyä on koko aamuyön n. tunnin välein. Vieressä nukkuu rauhallisesti. Ainoa huono puoli on se, ettei itse nuku sen jälkeen kunnolla.

    VastaaPoista