Koska oli äitienpäivä, sain nukkua aamulla pitkään ja aamu alkoikin lasten halauksilla ja kortilla, jonka olivat hoidossa tehneet. Aiemmin viikolla kävimme lasten kanssa hoitopaikan äiti-lapsi-illassa, jossa askarreltiin yhdessä koruja. Mieheltä sain jo aiemmin Honkongin tuliaisena sekä yhdistettynä äitienpäivälahjana käsilaukun, joten luonnollisesti nyt en saanut enää toista lahjaa :)
Aamuni aloitin valmiiksi tehdyllä proteiinipirtelöllä (!) ja suuntasin pyöräillen salille ja se oli mukava tapa aloittaa päivä. Kutsuttiin meille mun äiti sekä täti syömään ja viettämään aikaa ja päivä hurahtikin mukavasti. Oltiin myös pihalla ja rapsuttelin vähän pihaakin illalla lasten ulkoillessa.
Ruualla meillä oli kylmäsavulohikastiketta sekä pussiperunoita. Kannattaa kokeilla noita perunoita, oli tosi hyviä! Lisäksi köyhän miehen bruschetta eli patonkia voideltuna valkosipulivoilla sekä päällä tomaattia ja mozzarellaa. Äitini toi salaatin mukanaan.
Kylmäsavulohikastike:
1pkt kylmäsavulohta
1 punasipuli
kylmäsavulohituorejuusto
kermaa/maitoa
tilliä
suolaa
Pilko punasipuli pieneksi ja kuullota hetki pannulla. Lisää kalat ja sekoittele hetken aikaa. Kaada joukkoon kermapurkki sekä huuhtele kermapurkki maidolla ja kaada myös sekaan. Lisää tuorejuusto ja keitä sen aikaa, että juusto on sulanut kokonaan. Lisää lopussa tilliä ja suolaa oman maun mukaan.
Jälkkärinä syötiin smoohtiekakkua, mihin tuli mustikkaa, mansikkaa, banaania, turkkilaista jugurttia ja kardemummaa. Pohjassa on digestivejä sekä Piltin mangososetta. Pohjana ohjeeseen on tämä Kinuskikissan smoothiekakku. Oli hyvää ja terveellistä :) Paitsi tuo valkosuklaa päällä ja halutessaan turkkijugunkin voi vaihtaa vaikkapa rahkaan.
Löysin kirpparilta aiemmin kauniin hempeän vaaleanpunaisen pitsipaidan ja puin sen äitienpäivän kunniaksi ekaa kertaa päälle. Kuvissa ei tuo kaunis sävy oikein erotu, mutta ehkäpä teillä on hyvä mielikuvitus :) Ja ei musta sais kyllä mitenkään muotibloggaajaa, jonka pitäisi ottaa asukuvia. Kamalan jäykkää olla kameran edessä!
Kaiken kaikkiaan oli mukava päivä, mutta mieheltä on tarttunut mulle taas flunssa! Vastahan tuosta edellisestä on alle kaksi viikkoa. Toivottavasti tämä menee yhtä nopeasti ohi kuin edellinen eli muutamassa päivässä.
Olen tainnut joskus ennenkin kirjoitella, että meillä on tapana ostaa toisillemme lahjat äitien- ja isänpäivänä. Vaikka kumpikaan meistä ei ole toisen äiti tai isä, on se toinen silti lapsiemme toinen vanhempi ja hänen ansiostaan meillä nämä yhteiset lapset on. Mielestäni se on muistamisen arvoinen juttu. Monesti kun sanotaan, että "en osta lahjaa, koska ei hän ole minun isäni/äitini". Itsekin sain äidiltäni tänään kukkia, vaikka en hänen äitinsä ole. Samalla lailla laitetaan yleensä muistaminen anopille, koska hän on miehen äiti ja lapsiemme mummu.
Jotenkin itse pidän sitä oletuksena, että toista muistetaan jollain pienellä. Oli se sitten vaikka hyvä ruoka tai lahja. Arvolla ei ole väliä vaan sillä, että ylipäätänsä muistetaan. Minä olen tainnut olla useammin se, joka käyttää sen kokkauskortin, kun en keksi sopivaa lahjaa :) Mies on puolestaan edelleen maailman paras lahjan ostaja, mutta onpa tuo myös joskus kokannut mulle! Toisaalta ehkä olen oppinut tuon joka kissanristiäisten muistamisen äidiltäni, joka muistaa lähettää mulle ja lapsille aina nimpparikortit ja itsehän sain vielä aikuisenakin äidiltäni nimipäivälahjan, vaikka harva niitä juhlii! Luulen siis perineeni äidiltäni halun juhlistaa mitä tahansa pientä asiaa.
Miten teillä vietettiin tänään äitienpäivää?
Me vietettiin äitienpäivää kotosalla oman perheen kesken, tosin ystäviäkin kävi. Ihana ilma oli, joten ulkoiltiin paljon.
VastaaPoistaKyllä mekin ostetaan toisillemme äitienpäivä ja isänpäivälahjat, se on kaunis tapa. Ihana paita sulla, kyllä kirppikseltäkin voi tosiaan tehdä löytöjä! :)