maanantai 11. huhtikuuta 2016

Uutta ilmettä verhoilla

Käykö teillä koskaan niin, että mies sanoo, että voisiko meille hommata uudet verhot kun edelliset ovat olleet ikkunassa jo kolme vuotta ja niiden katselu alkaa nyppiä? No, ei meilläkään ennen ole käynyt, mutta nyt kävi. Ja kun kerta tuolta taholta tulee vihjaus uusien verhojen ostoon, niin pakko kai se oli... ;) Aluksi yritin metsästää värillisiä (aivan, kuulitte oikein!), mutta mistään en löytänyt mieleisiä pastellisen hempeitä, mutta ei romanttisia verhoja. Sitten bongasin nämä mustavalkoiset Halpa-Hallin alelaarista kympillä. Siis molemmat verhot yhteensä kympin niin pakkohan ne oli ostaa. Näistä tulee ehkä Artekin kangas mieleen ja jos näihin kyllästyy, niin tuosta kankaasta voi sitten vaikka ommella jotain.


Marimekon Bottnat ovat tosiaan olleet meillä ikkunassa jo kolme vuotta. Ne olivat niin kalliit ostaa, että silloin sanoin, että näitä sitten pidetään lopun ikää ikkunassa, mutta ehkä nyt voi välillä jo vaihtaa? Vaikka kyllä verhoja silittäessä huomasi sen laadun halpaverhojen ja Marimekon välillä. Noita ei meinannut saada suoristumaan ei sitten millään!


Käännettiin muuten tuo Ellokselta ostettu Uni-matto nyt toisin päin, mutta ehkä se pitäisi vielä laittaa vähän tuonne sohvan alle? Nyt se tahtoo liukuesteistä huolimatta ruttaantua tuosta sohvan vierestä, kun lapset nojaavat seisaalten sohvaan ja työntävät mattoa jaloilla kauemmaksi. Oon ihan onneton näissä tavaroiden ja esineiden sijoittelussa :)


Ja kun nyt lähdettiin verhonvaihtolinjalle, niin ostinpa keittiöönkin uuden verhokankaan. Kangas on Marimekon kasvu, joka ei oikeasti ole yhtään mun värinen kangas, mutta kun näin sen kokonaisena kankaana roikkumassa Marimekon ikkunassa, ihastuin siihen. Tai lähinnä tuo vihreän sävy ei ole semmoinen, mitä olisin ensimmäisenä ollut ostamassa, mutta tuo persikkainen kukka houkutteli ja tuo kuosi muutenkin. Tein siitä kapat, joista tuli kyllä himpan verran lyhkäset, mutta olkoot :)



Onpahan nyt ainakin jotain väriä keittiössä, kun olkkari jatkoi mustavalkoisella linjalla!


Vaihdatteko te useasti verhoja? Itse vaihdoin ennen tosi paljon. Saattoi olla neljätkin eri verhot vuoden aikana ikkunassa. Nyt kun haluaa muutakin kuin paneeleita ja verhot ovat olleet vähän arvokkaampia, ei ole tullut niin usein vaihdettua. Ja kun on nin ranttu maku, että mieleisiä ei tule vastaan ja Marimekkoakin raskii ostaa kerran kymmenessä vuodessa! Tai no, keittiössähän meillä on ollut Ikean kankaasta tehdyt kapat, joiden hinta oli ehkä kympin luokkaa, yhteensä :)

*sisältää mainoslinkkejä

7 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää, sekä olohuoneessa että keittiössä. Meillä vaihdetaan tosi harvoin verhoja, vaikka mitään Marimekkoa meijän verhot ei ookaan. Oon huono ostamaan valmiita verhoja (koska osaan ne ommella itsekin), mutta en sitten kuitenkaan kovin usein jaksa olla ompelemassa verhoja kun se on niin tylsää :D

    Olohuoneeseen oon haaveillu musta-valkoisesta Marimekon Kaivo-verhosta, saa nähdä toteutuuko mun haave koskaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mulla on ihan sama! Verho-ompelu on kamalinta mitä tiedän. Enää en vaan kehtaa viedä äidille... Mulla on myös ongelma kun en muka osaa ommella suoraan :D

      Poista
  2. Näyttää varsin hyvältä ja yhteneväiseltä kokonaisuudelta tuo teidän sisustus!

    VastaaPoista
  3. Harvoin tulee vaihdettua verhoja.Pyrin löytämään aikaa kestävät kuosit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on työhuoneessa sama verho, mikä on ollut monta vuotta jo edellisen asunnon keittiössä ja hyvin passaa vieläkin :)

      Poista