torstai 14. huhtikuuta 2016

Reissuleskenä

Joskus aiemmin mainitsinkin, että mies on vaihtanyt työtehtävää ja nyt uuden työn tiimoilta lähti tiistaina työmatkalle Hongkongiin ja palaa kotiin sunnuntaina. Olen täällä siis viettänyt reissulesken arkea muutaman päivän. Kaikki on sujunut oikeastaan paremmin kuin osasin kuvitellakaan, enkä ole ollut läheskään niin hermo kireänä kuin etukäteen kuvittelin!

Molo kids urban butterflies softshell

Aika mukavasti on aika saatu kulumaan. Eilen oltiin aamu-ulkoilun aikana tuossa naapurissa ja siinä hurahtikin melkein pari tuntia huomaamatta! Veeti sai myös naapurista kaverin kylään ja meni vielä välipalan jälkeen itse vapaaehtoisesti ulos, mitä ei koskaan tapahdu!

Miomao välikausitakki

Ollaan myös lenkkeilty ja oltu omalla pihalla. Aina miehen ollessa pois, varaa Veeti itselleen paikan mun vierestä sängystä. Tiistaina Veeti siis nukkui mun kanssa meidän sängyssä ja Aavan oli tarkoitus nukkua patjalla lattialla, mutta jossain vaiheessa halusi kuitenkin omaan sänkyyn, eikä nukahtanut meidän makkariin. Eilen oli Aavan vuoro nukkua äidin vieressä ja silloin ei halunnut omaan sänkyyn :)

Miomao välikausitakki

Aava on vain todella paljon levottomampi nukkuja kuin Veeti ja pyörii todella paljon. En meinannut saada nukuttua kun koko ajan oli joku käsi tai jalka naamalla ja aamulla Aava oli jo poikittain sängyssä. Siihen päälle vielä Viian syönnit ja ei ollut häävit unet. Kaiken lisäksi Viia heräsi aamulla kuudelta, mitä ei tapahdu koskaan! Herätti sitten kitinällään myös Aavan, joka herätti Veetin. Melkoinen ketjureaktio siis! Noin kuuden tunnin repaleiset unet eivät aamulla paljon naurattaneet, mutta yllättävän vähän väsytti!

Miomao välikausitakki

Normaaliarjessa kun on lasten kanssa kotona, on tottunut siihen, että alka neljän jälkeen pikkuhiljaa odotella sitä hetkeä kun toinen vanhempi tulee kotiin töistä. Tietää, että siinä vaiheessa voi itse hieman höllätä ja pääsee myös juttelemaan aikuisessa seurassa. Päivässä on tietty rutiini ja päikkäreiden jälkeen on jo vähän semmoinen odotus ilmassa. Nyt kun kukaan ei tulekaan kotiin, pitää itse keksiä hommaa iltapala-aikaan asti lapsille, eikä tule sitä hengähdystä siinä iltapäivällä.

päällystetty makuupussi

Nukuttamiset on mennyt yllättävän kivuttomasti, kun Viia on ollut iltaisin niin väsynyt, että on nukahtanut noin viidessä minuutissa. Sen jälkeen on tehty isompien iltapesut ja luettu yhdessä satu ja sitten menty porukalla tuonne meidän makkariin. Siinä vaiheessa Viia on niin syvässä unessa, että ei herää vaikka vähän kuuluisi ääntä.

Viia pääsi ekaa kertaa keinumaan

Huomenna lähdetäänkin sitten iltapäivällä mummulaan, että ei tartte olla viikonloppuakin yksin. Aikuinen seura tulee kyllä ihan tarpeeseen. Onneksi saatiin tänään ystävän perhe kylään, kun lainasivat meiltä pyöräkärryä testiin viikonlopun ajaksi. Sai höpötellä aikuisten juttuja, eikä joka toinen lause sisältänyt sanaa tyhmä/pieru/pylly ja mitä näitä nyt on mitkä meillä esiintyy lähes joka lauseessa.


Tässä olkkarissa istun kirjoittamassa tätä ja katson samalla Fitnesspäiväkirjoja. Kello lähenee yhtätoista, joten painun kohta pehkuihin Veetin viereen!


Kun on ollut illat yksin, on ollut melko paljon omaa aikaa. vaikka aika nopsaa ne illan pari tuntia kuluvatkin! Olen tehnyt tilaustöitä ja muutamia pipoja ja huiveja myyntiin iltaisin. Nyt onkin tilausjono melkein purettu :) Energia ja innostus ei kuitenkaan enää riittänyt ompelemaan mitään muuta kun sai nämä tehtyä. Kuvan tuotteet ovat myynnissä, jos olet kiinnostunut.


2 kommenttia:

  1. Ihania pipoja teillä!Tuo harmaa pipo koristeen kera on söpö!Sulla haastetta,kun perheen kans yksin miehen ollessa työmatkalla.Toivotan tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, nyt ollaan jo voiton puolella kun päästään iltapäivällä mun äidin hoiviin :D

      Poista