tiistai 25. elokuuta 2015

Minilomalla Suomessa

Viime viikko oli miehen toiseksi viimeinen lomaviikko ja päätettiin tehdä joku pienenpieni kesälomareissu. Lasten serkun synttärit olivat lauantaina, joten helpoin oli yhdistää nuo juhlat ja reissu samaan syssyyn, niin ei tarvisi montaa kertaa ajella pitkin Suomena. Ensin mietittiin Tamperetta, mutta oltiin sen verran laiskoja istumaan autossa, että määränpääksi valikoitui Tuurin kyläkauppa Muumipuistoineen sekä Ähtärin eläintarha.



Matkaan lähdettiin torstaina aamutoimien jälkeen ja oltiin yhden maissa Keskisellä. Mentiin suoraan syömään ja lähdettiin kiertelemään kauppaa. Mitään sen kummempia ostoksia ei ollut tarkoitus tehdä. Lapsille ostin Name itin yöpuvut, kun yhteensä hinnaksi tuli kymmenen euroa :) Lapset jaksoivat yllättävän hyvin, vaikka Aava ei nukahtanutkaan suunnitellusti autoon päikkäreille. Onneksi kaupan sisällä oli pieni sisäleikkialue, jossa sai purkaa pahimmat höyryt.



Keskiselle oli myös rakenteilla semmoinen Hoplop-tyylinen leikkipaikka, joka näkyy tuossa alla olevan pelikuvan taustalla. Kokoa oli ihan kiitettävästi ja ilmainen kai se tulee olemaan. Ihan hauska houkutin saada lapset mukaan kauppaan. Tuon valmistuvan leikkipaikan vieressä oli vanhoja kolikkopelejä parisenkymmentä ja niillä kaikilla sai pelata ilmaiseksi. Pakko myöntää, että tämä tyttö taisi vähän innostua noista ja nyt tekisi mieli ottaa miehen kanssa pleikkarilla joku kunnon ralliturnaus, jos vain löytyisi joku vanha rallipeli laatikoista.


Harmillisesti Veetillä ei autopeleissä yltänyt jalat maahan, mutta lentopelejä pystyi pelaamaan, kun ei tarvinut käyttää kaasupoljinta jalalla :)



Ostosten jälkeen mentiin kaupan vieressä olevaan Muumipuistoon, mikä oli ihan kiva ilmainen leikkipuisto Muumiteemalla. Hyvin on suunniteltu tuo, että on joku kiva juttu lapsille mitä odottaa ja minkä avulla saa lapset jaksamaan kaupassa. Meillä puisto toimi ainakin houkuttimena ja palkintona siitä, että jaksoi olla ensin kaupassa meidän kanssa.





Koko päivä saatiin kulumaan tuolla Keskisellä ja lähdettiin puoli kuuden maissa ajelemaan Ähtäriin hotelli Mesikämmentä kohti. Alunperin mietittiin, että yövytään Tuurissa, mutta hotellissa ei ollut vapaita huoneita, niin otettiin se huone sitten Ähtäristä. Ja toisaalta ihan kätevä niin, koska päästiin sitten heti aamulla sinne eläintarhaan sen auettua.


Hotelli oli aika hauskasti rakennettu kallion sisään, mikä näkyi hotellin käytävillä kiviseininä. Ihan hieno hotelli, ehkä olisi voitu vähän päivittää enemmän nykyaikaan ja pitää ympäristö siistimpänä. Itse pidin myös outona sitä, että vain toisella puolella sänkyä oli yöpöytä.


Hotelli oli todella hienolla paikalla ihan järven rannalla ja kävimmekin tutustumassa maisemiin vielä samana iltana.





Myös säät suosivat kun aurinko paistoi täydeltä terältä ja vielä illallakin tarkeni kesävaatteilla. Miehen loma on kyllä ollut niin hyvään aikaan säiden puolesta!


Nukkumaanmeno oli taas yhtä mielenkiintoista kun sen voi vaan kuvitella olevan, kun Aava pitää nukuttaa samaan huoneeseen meidän muiden kanssa. Olisi kuvitellut, että uni olisi tullut nopsaa kun ne päikkäritkin jäi välistä, mutta tunti meni, ennen kuin saatiin Aava nukahtamaan.



Ähtärin eläintarha aukesi kympiltä ja oltiin heti valmiina kiertelemään. Veeti toimi kartturina :)



Kolme tuntia kierrettiin ja käytiin katsomassa kaikki eläimet. Ilma oli lämmin, mutta kuitenkin sopivasti hieman tuulinen, että ei ollut tukalan kuuma. Eläimetkin olivat näkyvillä eivätkä nukkumassa ja melkein kaikki esillä olleet lajit nähtiinkin.




Matkaa tuolle kierrokselle tuli kolme kilometriä, mikä on ihan sopivasti. Liput maksoivat meiltä vanhemmilta ja Veetiltä kympin naama ja Aava pääsi vielä ilmaiseksi. Noin puolessa välissä reittiä oli kahvila ja jätskikioski, mitkä olivat kiinni. Jotenkin olisi luullut niiden olevan auki niin kauan kuin myös eläintarha on auki. Jos olisi hoksannut niin olisi kannattanut ottaa esimerkiksi makkaraa mukaan, sillä reitin varrella oli makkaranpaistopaikkoja laavusta kaasugrilliin!




Eläintarhasta päästyämme käytiin vielä syömässä lounas Mesikämmenessä. Hyvää palvelua, kun lapsista ei tarvinut maksaa mitään kun vanhemmat söivät lounaan. Ruuan jälkeen jatkettiinkin matkaa Jyväskylään, missä oltiin yön yli ja juhlittiin synttärit samalla. Lauantaina ajeltiin kotiin siten, että lapset laittoivat yöunille autoon. Tuo olikin ihan hyvä ratkaisu, niin ei tarvinut kuunnella riitelyä autossa, vaan oli oikeinkin rauhallista :)



1 kommentti:

  1. Tosi monet tutut ovat käyneet Keskisellä ja Ähtärissä tänä kesänä. Olisikohan se meidänkin kohde ensi vuonna...? 😊

    VastaaPoista