Viia on edelleen maailman kiltein lapsi! Hyvin tyytyväinen ja rauhallinen tapaus ja nukkuu aina vain paremmin yöt. Tai siis eihän Viia ole koskaan nukkunut huonosti, mutta ne hyvät unet vain parenevat. Toissayönä katkeamaton unipätkä oli 21.00-07.0 ja viimeyönä 21.30-07.30!!Vaikka pääsääntöisesti Viia kyllä herää edelleen vasta kuuden maissa syömään ensimmäisen kerran. En muista, että onko ollut koskaan vielä yötä, että olisi joutunut heräämään esimerkiksi kolmesti yön aikana. Aika luksusta äidille!
Rotarokote aiheutti sen, että seuraavana päivänä rokotteen laittamisesta Viia oli todella itkuinen eikä meinannut edes nukahtaa kun havahtui itkemään. Myös lämpöä oli, mutta se meni iltapäivää kohti pois. Suostui nukkumaan liinassa ja ottikin kahdessa otteessa unet liinan kyydissä. Yhteensä varmaan kahdesta kolmeen tuntia.
Myöskään ruoka ei maistunut silloin aamupäivällä. Söi yhdeksän maissa ja seuraavan kerran vasta puoli kahdelta ja silloinkin pumppasin maitoa pulloon, koska tissin näkeminen aiheutti jo raivarit. Ajattelin, että jos toisella on huono olo niin kiusataan mahdollisimman vähän.
Viia on muutenkin aika tarkka siitä, milloin syö. Koskaan ei voi "varalta" syöttää, koska tyttöhän ei syö jos ei ole kunnolla nälkä. Tämä saattaa tarkoittaa sitä, että jos tarjoat ruokaa, se ei kelpaa vaan tulee huuto ja sitte kahden minuutin päästä se onkin ok. Eli aivan pienestä saattaa olla kiinni se, että syödäänkö vai eikö. Onko muiden vauvoilla tämmöisiä ihmeellisiä tapoja? Ei siis todellakaan ole mikään tissitakiainen ;)
Käytiin tiistaina myös kaksikuukautisneuvolassa ja olipa mukava päästä sille omalle neuvolatädille eikä sijaiselle. Kun on viisi vuotta käynyt samalla naisella jonka kanssa kemiat menee yksiin, niin on tympeää mennä enää sen jälkeen jonkun oudon luokse. Paljon kertoo se, että terkkari muisti Veetin syntymäpäivän, kun hänen pojallaan on samana päivänä synttärit. Kuitenkin melko paljon noita lapsia varmasti hänelläkin asiakkaana!
Saatiin tietenkin uudet mitatkin ja edelleen Viia on meidän perheen pienin myös kahden kuukauden iässä, Suluissa kolmen viikon takaiset. Sopivasti oli tullut painoa ja pituutta ja omaan tahtiin kasvaa oikein hyvin. Viia on painoltaan samaa luokkaa kuin Veeti on ollut jo kuuden viikon neuvolassa :) Saa nähdä pysyykö tuommoisena sirpakkana vai tuleeko enemmän Aavan mittoihin.
Pituus: 59,7cm (57cm)
Paino: 5,24kg (4,77kg)
Pää: 40,1cm (39,3cm)
"Pitkä tyttö. Rintamaidolla olet pärjännyt. Ihosi on siisti, hieman hormoninäppyä kasvoilla! Vierastatko jo? Nätti prinsessa!"
Näin kirjoitti neuvolatäti korttiin. Tuo vierastaminen tuli siitä, että Viia makasi puntarilla ja pärähti itkemään saman tien kun terkkari tuli lähemmäs katsomaan. Aivan kuin olisi vierastanut. Tokikin Viia oli väsynyt, kun oli päikkäriaika ja nukahtikin siellä syliin.
Ensi kuussa onkin sitten kaikkien lasten neuvolat! Ensin on Viian 3kk ja Aavan kaksvuotisneuvola. Näille varasin yhteisen ajan, että ei tarvitse joka päivä olla ramppaamassa. Veetin viisivuotisneuvola on sitten eripäivänä erikseen.
Viia on alkanut myös jutustella koko ajan enemmän jokellellen ja nauranut muutamia kertoja hassusti ääneen. Selvästi ottaa jo kontaktia selvästi enemmän kuin ennen ja seuraa asioita kiinnostuneena. Pitäisi ehkä viritellä lelumatto lattialle, koska taisin myydä Aavan pelkän lelukaaren pois. Se olisi ollut kätevämpi, kun se ei veisi niin suurta tilaa kuin tuo kokonainen matto.
Ihania kuvia kummitytöstä <3 Voi kun viittis itekin ottaa pojasta jotaki kivoja kuvia.
VastaaPoistaPistät K:n ottamaan, eikö sillä ollut kans kuvaaminen hallussa :)
PoistaKröhöm, enhän mää sanonut etteikö homma ois hallussa, en vaan saa aikaseksi :D Jotenki tuntuu että mulla on niin hulluna tekemistä etten ees repiä.
PoistaNo enhän mää sanonutkaan, etteikö sulla ois ;) vaan että Kallella on myös, niin jos sä et ehdi niin nakitat sen :)
PoistaJos ei ota ulkona niin tarttis varmaan sisälle rakennella joku kuvauspaikka. Joka paikka romua täynnä :D
PoistaSuloisia kuvia! Mistä olet löytäny noin kivan korin?
VastaaPoistaKori on ostettu joskus Kärkkäiseltä :)
PoistaMahtavia kuvia pikkusesta! :) Pitäis itekin taas aktivoitua tuossa lasten kuvaamisessa.
VastaaPoistaMää yritän muistaa, että ottaisin joka kk aina jonkun kuvan että olisi vuoden lopussa se 12 kuvaa kasassa.
PoistaOi mikä prinsessa ja ihanat valokuvat. Aah. Todella ihanan suloinen.
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaVoi miten ihanan hellunen vauveli <3 Ja äitinsä näköinen :D <3
VastaaPoistat.Nadja/napsahduksia
Yleensä kaikki näkee meidän lapsissa isäänsä, kiva että jos joku näkee minuakin :)
Poista